Wanted: Weapons of Fate / Arvostelut / pelaaja.fi

Wanted: Weapons of Fate

5.05.2009 // Kirjoittanut: Miikka Lehtonen
10

Wanted-peli ei aiheuttanut minulle ennakkoon mitään kovin positiivisia värinöitä. Suhteellisen vähällä kohinalla valmistunut lisenssipeli, joka perustuu mitäänsanomattomaan elokuvaan? Voiko muka olla hyvä? Kenties osasyy löytyy juuri näistä alhaisista odotuksista, mutta melkoisen yllättävästi vastaus on varovaisen myöntävä. Wanted-peli ei ole mikään vuoden merkkipaalu, mutta yllättävän lysti kuitenkin.

Ensivaikutelma ei ole positiivinen, sillä pelin tarinankerronta on jo introsta lähtien todella ontuvaa. Tuntuu kuin välianimaatioista puuttuisi osia, sillä peli hyppii vailla logiikan hiventäkään paikasta ja tilanteesta ja jopa ajasta toiseen.

Pelaaja komentaa pääasiassa elokuvasta tuttua Wesley Gibsonia, joka vaihtaa rasvaisen nörttielämänsä maagisen salamurhaajaan hohdokkaampiin puuhiin. Gibson jahtaa samaisten taikamurhaajien killan johtohahmoa, joka aikanaan vainosi myös hänen isäänsä ja äitiään. Kamalasti tapahtuu, mutta mistään ei oikein saa mitään irti.

Banaanilaukaus

Gibson ei ole mikään tavallinen murhamies, sillä hänellä on syntymälahjana kyky tehdä aseilla ihmeellisiä, miltei maagisia temppuja. Nämä maagiset temput ovat niitä mansikoita pelin muuten kovin arkisessa kakussa.

3d-räiskintöjen trendien mukaan Gibson hiippailee suojasta toiseen räiskien vihollisiaan, tällä kertaa tosin tavallista paremman suojasysteemin tukemana. Osoittamalla kursorilla suojaa ja painamalla nappia Gibson singahtaa suojaan. Liikkuminen piilopaikasta toiseen onnistuu yhtä helposti, joten pelin keskeinen elementti toimii mainiosti.

Vihollisten murhaaminen tavallisin keinoin kasvattaa Gibsonin adrenaliinitasoa, jolla rahoitetaan niitä maagisia asekykyjä. Gibson osaa esimerkiksi rannettaan heilauttamalla pistää luoteihinsa sen verran kierrettä, että niillä ampuu vaikka kulman takana kyttäävän vihollisen, tai nopeuttaa refleksejään niin paljon, että lyhyen pyrähdyksen ajaksi kaikki ympärillä tuntuu pysähtyvän.

Vastaan vyöryy jatkuvasti suuria määriä vihollisia ja tulitaisteluissa on kunnolla tunnelmaa luotien lentäessä ahkerasti. Tämä kaikki pelaa suoraan pelin pussiin, sillä lopputuloksena on vaikutelma siitä, että pelaaja todellakin on kivikova badass, joka pistää ylivertaisilla taidoillaan kenet tahansa pakettiin. Tästä johtuen pelaaminen jaksaa kiehtoa, ja taistelut tuntuvat jännittäviltä ja viihdyttäviltä loppuun saakka.

Alennusmyynnin aika

Peruspelattavuus on kunnossa, mutta sitä ympäröivät puitteet eivät niinkään – ja tämä on se ongelma, joka estää Wantedia nousemasta parempien pelien joukkoon. Onneton tarinankerronta käsiteltiin jo, mutta ikävyydet eivät lopu siihen. Kun peli on noin kuuden tunnin jälkeen läpäisty, uusintapeluuarvo on todella vähäinen. Peli on nimittäin todella vahvasti skriptattu ja nojaa kohtauksiin, joissa viholliset hyökkäävät aina samoista paikoista.

Peli kaipaisi myös reilusti lisää yllätyksiä ja uusia ideoita, sillä kaikki oleellinen on esitelty jo tunnin kohdalla. Tämän jälkeen toistetaan samaa settiä loppuun asti, mitä nyt viimeisiin kohtauksiin saa vihdoin käsiinsä uuden aseen.

Ongelmia siis löytyy, turhankin kanssa. Pelasin Wantedin hyvillä mielin läpi, joten pelistä löytyy sitä tiettyä jotain, mutta tosiasiat on silti kohdattava: en voi hyvällä omallatunnolla suositella kenellekään 70 euron hintaista peliä, josta irtoaa pelattavaa yhdeksi kuuden tunnin läpipeluuksi. Alelaarista bongattuna Wanted kannattaa kuitenkin napata plakkariin.

Tylympää menoa

Jos Wantedin perusidea kiinnostaa, mutta hölmö elokuva ei niinkään, kannattaa harkita tutustumista alkuperäiseen sarjakuvaan. Täysin överiksi ampuvaa meininkiä, huikean huonoa huumoria ja juoni, jossa irvaillaan kaikille mahdollisille supersankarisarjakuville? Toimii! Kunpa elokuva olisi ammentanut sarjiksesta muutakin kuin kierreluodit...

6/10

Kommentit

Käyttäjän Janne82 kuva
Janne82

Platinum trophy plakkariin ja peli vaihtoon.

Käyttäjän Primeteus kuva
Primeteus
Käyttäjän zaroxs kuva
zaroxs
Käyttäjän Alkku V kuva
Alkku V
Käyttäjän j-urski kuva
j-urski
Käyttäjän ghost84 kuva
ghost84
Käyttäjän Ruucsa kuva
Ruucsa

Huh huh mitä tuubaa

Käyttäjän H.A.I.S.U.L.I kuva
H.A.I.S.U.L.I

että kun on hyvä

Käyttäjän OsKu kuva
OsKu

Ihan hyvä alekorista poimituksi räiskinnäksi.

Käyttäjän Reivo kuva
Reivo