Naama peruslukemilla
”Ilmaiseksi pelattavat pelit ovat tulevaisuus”, kehutun Crysis-pelisarjan kehittäneen Crytek-studion toimitusjohtaja Cevat Yerli totesi viime vuonna yhdessä jos toisessakin haastattelussa. AAA-luokan pc-peleistä tunnetun yrityksen pomolta moinen kommentti voisi tuntua yllättävältä, mutta koska studio on avoimesti vihjaillut siirtyvänsä kehittämään yksinomaan ilmaispelejä, kommentit ovat yhtä itsestään selviä kuin muukin markkinointipuhe. Kukapa johtaja sitä ei oman yrityksensä tulevaisuudensuunnitelmia ylistäisi?
Warface on saksalaisstudion ensimmäinen askel kohti ilmaiseksi pelattavien pelien auvoisaa maailmaa. Jo vuonna 2010 julkistetun räiskintäpelin tähtäimessä olivat ensisijaisesti Aasian mittavat verkkopelimarkkinat, mutta saatiinpa Warface julkaisijasotkujen jälkeen lopulta myös länsimarkkinoille.
Crytek ei varsinaisesti lähtenyt rikkomaan pelillisiä rajoja Warfacen kanssa, vaan tarjolla on moderniin sotakuosiin puettua, pitkälti tutun oloista räiskintää. Pelin hahmoluokat toimivat jotakuinkin oletettavalla tavalla eli lääkintämiehet parantavat pelitovereita, sotilaat jakavat ammustäydennyksiä ja niin edelleen. Pelimuodot ovat peruskauraa, aivan kuten varustekehityskin, jossa pelaamalla avataan pikkuhiljaa uutta ja parempaa varustusta.
Niin tappomatseja kuin yhteistyöräiskettäkin painaa sama mielikuvituksettomuuden raskas taakka. Kaikki yhteistyökentät ovat pääasiassa yksitoikkoisia rännejä ja PvP-areenat ovat ahtaita sokkeloita, joissa menestys tuntuu perustuvan lähinnä pullonkaulojen sumputtamiseen. Yhteistyötilan anti on nähty todella nopeasti, vaikka kokemus paranee takuulla ainakin hieman, jos kimppaan lyöttäytyy oikeasti yhteistyössä pelaavia kavereita. Tilanne ei ole paljon parempi kilpailullisessa verkkopelissä, jonka nopeatempoinen räiskintä jaksaa viihdyttää aina hetkittäin, mutta pitkäkestoiseksi viihteeksi siitä ei ole.
Merkittävin Warfacea muista räiskinnöistä erottava tekijä on mahdollisuus avittaa kaveria kiipeämään paikkoihin, jotka olisivat yhden pelaajan saavuttamattomissa. Kaverikiipeily avaa kenttiin muutamia uusia väyliä tai tarkka-ammuntapaikkoja, mutta kaikki pelin kentät on jaettu käytännössä kahteen korkeustasoon, minkä vuoksi kiinteisiin pisteisiin rajoitetun kiipeilyn merkitys on lopulta kovin mitätön.
Warface on teknisesti varsin mallikas suoritus selainpohjaiseksi peliksi, vaikka nykyaikaiset räiskintäpelit tarjoavat paljon parempaakin niin pelattavuutensa kuin ulkoasunsakin puolesta. Pelituntuma ei yllä millään vaikkapa Battlefieldin tai Call of Dutyn rinnalle, vaan liikkuminen tuntuu luonnottoman kankealta, ellei huomioida fysiikan lakeja uhkaavaa liukumanööveriä, joka muuten on pelin tärkeimpiä liikkumistapoja. On lähes varmaa, että jokaisen nurkan takaa vastaan tulee metrikaupalla liukuva vihollinen valmiina jysäyttämään haulikolla lärviin. Holtiton liukuminen ja tarkkuuskiväärin kanssa piilottelu ovatkin Warfacen ylivoimaisesti toimivimmat taktiikat.
Toki Warfacen eduksi isompien kilpailijoiden rinnalla voidaan lukea ilmaisuus. Warface tuntuukin olevan pelattavissa täysin ilmaiseksi ilman kummempia ponnisteluja, vaikka varustuksen kartuttaminen ilman oikeaa rahaa on hidasta ja puuduttavaa. Rahalla voi nopeuttaa etenemistä, mutta en kokenut missään vaiheessa erityisempää houkutusta hankintojen tekemiseen. Ehkä Warfacen puolesta pitäisikin olla huolissaan, sillä on vaikea nähdä, miksi tästä lystistä pitäisi maksaa. Ehkä ilmaispelit ovatkin Crytekin tulevaisuus, mutta tokkopa Warfacesta koko pelikentän mullistajaksi on.