Vuoropohjaista strategiaa isolla vasaralla
Warhammer-lisenssin haltija Games Workshop uskoo selvästi määrän voimaan. Warhammer-videopelejä saatetaan nimittäin maailmalle sellaista tahtia, että heikompaa hirvittää. Määrä ei korvaa laatua, mutta onneksi Warhammer 40,000: Chaos Gate – Daemonhunters on tasokas peli.
Sovitaan heti tämän arvostelun alkuun, että Warhammer 40,000: Chaos Gate – Daemonhunters on tästedes vain Daemonhunters. Eihän nimi tietenkään peliä pahenna, mutta lieneeköhän vuonna 1998 julkaistu Warhammer 40,000: Chaos Gate ollut niin mieleenpainuva peli, ettei Daemonhuntersia olisi voinut julkaista vähän sujuvammalla nimellä.
Daemonhunters on vuoropohjainen strategiapeli edeltäjänsä tapaan, mutta tosiasiallisesti siihen on otettu vaikutteita Firaxisin uusista XCOM-peleistä. Yhteneväisyydet ulottuvat niin visuaalisiin kuin pelillisiinkin elementteihin.
Pelaajien komentamat avaruusmerijalkaväen soturit saavat käyttöönsä kolme toimintapistettä, joita voi käyttää liikkumiseen, ampumiseen tai hahmoluokkakohtaisten erikoiskykyjen käyttämiseen. Taistelukentät rakentuvat suojista, joita on niin puolikkaan sotilaan kokoisia kuin täysimittaisiakin. Vihollisvuoron ajaksi hahmot voi siirtää väijytysasemiin kyttäämään kartion muotoista siivua taistelukentästä. Perusteet ovat siis hyvinkin tuttuja XCOM-pelaajille, vaikka osumaprosentteja Daemonhuntersissa ei sentään tarvitse kytätä.
Kanadalaisen Complex Games -studion kehittämä Daemonhunters ei kuitenkaan ole vain suoraviivainen XCOM-klooni. Keskeisin erottava tekijä on vahva hyökkäyspainotus. Vaikka hahmot voi asettaa kyttäysasemiin, on oikea taktiikka lähes poikkeuksetta painaa päälle ja pyrkiä tuhoamaan vihollinen mahdollisimman nopeasti. Hyökkäävää pelityyliä puoltaa myös jykevästi panssaroitujen hahmojen kestokyky, minkä ansiosta avaralle alueelle jääminenkään ei useimmiten ole kuolemantuomio.
Keskeinen osa hyökkäävää pelityyliä on lähitaistelu. Grey Knightit kantavat tuliaseiden lisäksi massiivisia miekkoja tai sotavasaroita, jotka tekevät isoa tuhoa lähietäisyydeltä. Usein paras lähestymistapa onkin pehmittää vihollisia hieman etäämmältä ja rynniä sitten lähitaisteluun nuijimaan pahikset pois päiviltä. Lähitaistelussa tehtävät kriittiset osumat voivat myös rajoittaa vihollisten toimintakykyä esimerkiksi tuhoamalla aseita tai rampauttamalla kohteen.
Hahmoluokkien erikoisominaisuuksien hyödyntäminen on avain menestykseen. Onnistuneella taktikoinnilla voi esimerkiksi kerryttää lisää toimintopisteitä koko osastolleen ja pyyhkäistä isonkin vihollislauman yhden vuoron aikana pois pelistä. Kykyjen käyttö vaatii kuitenkin tasapainottelua, sillä se kuluttaa hahmojen tahdonvoimaa, jonka liiallinen hiipuminen taas aiheuttaa taisteluita hankaloittavia sivuvaikutuksia.
Myös taistelukenttää voi käyttää luovalla tavalla edukseen. Sekä kranaatit että lähitaisteluiskut voivat lennättää vihollisia taaksepäin ja mahdollisesti vaikkapa taistelutoverin iskuetäisyydelle tai ulos pelialueelta. Pahiksia voi myös kurittaa kaatamalla vaikka patsaan niskaan tai ampumalla vihollisjoukkion vieressä olevaa räjähdysainelaatikkoa. Lukemattomat vaihtoehdot tekevät taisteluista erinomaista logiikan ja luovuuden leikkiä.
Taisteluiden välillä Grey Knightit kehittävät omaa osaamistaan ja katedraalialustaan. Kerättyään tarpeeksi kokemuspisteitä vihollisia päihittämällä hahmot nousevat seuraavalle kokemustasolle. Tällöin pelaaja voi jakaa kaksi kykypistettä kykypuussa, joka voi avata uusia kykyjä sekä parantaa vahingontuottoa tai kestävyyttä.
Hahmojen kykypuut ovat kattavia, mutta tasapaino on vinksallaan. Osa kyvyistä on suoranaisesti ylivertaisia muihin verrattuna, koska hyökkäävä pelityyli painottaa vahvasti vahingon aiheuttamista. Esimerkiksi taistelutoverille toimintapisteitä antava kyky pystyy etenkin parannettuna versiona kääntämään taisteluiden kulun. Viholliset sokaiseva aluevaikutus taas on käyttökelpoinen lähinnä silloin, kun muita vaihtoehtoja ei ole.
Taisteluiden lisäksi Daemonhunters sisältää myös strategiatason. Pelaajan on tasapainoteltava resurssiensa käyttöä tutkimuksen, avaruusaluksen kehittämisen ja varustuksen parantamisen välillä. Aika on myös olennainen voimavara. Pahuuden siemenet leviävät universumissa, ja eivätkä ritaritkaan ehdi joka paikkaan. Toisinaan vastaan tulee myös satunnaisia tapahtumia, joissa tehdyt päätökset saattavat esimerkiksi johtaa hahmojen loukkaantumiseen tai uusien kykyjen avautumiseen.
Kampanja sisältää useamman kymmenen tunnin edestä pelattavaa. Tehtävien vaikeustaso nousee kampanjan edetessä, ja uudet vihollistyypit ja pomotaistelut tuovat vaihtelua taisteluihin. Kampanja saisi tästä huolimatta olla napakampi. Loppumetreillä aloin jo väistellä säännöllisin väliajoin kohdattavia perustaisteluita, joiden kaava käy pelituntien karttuessa turhankin tutuksi.
Daemonhuntersin suurin ongelma piilee siellä täällä läpi tunkevassa epäselvyydessä, jota iso vaihtoehtojen kirjo pahentaa entisestään. Peli on täynnä kryptisesti nimettyjä muuttujia, joiden vaikutuksia voi vain arvailla. Mitä mahtaa tapahtua, jos vihollista iskee ontumista aiheuttavalla kyvyllä? Tai mitä mahtaa tapahtua, jos taistelukentän purkautumisaukot suljetaan?
Oletettavasti molemmat ovat hyviä juttuja, mutta Daemonhunters ei sitä kerro. Tai jos kertookin, tieto saattaa löytyä pelkästään pelin asetusvalikkoon piilotetusta avainkonseptit-listauksesta. Ratkaisu tuntuu suorastaan järjenvastaiselta, sillä pelin käyttöliittymässä olisi kyllä tilaa kertoa asiat myös vuoropohjaisen taistelun tuoksinassa.
Epäselvyydet eivät rajoitu taisteluihin. Pelin strategiataso koostuu avaruusaluksena toimivan katedraalin kehittämisestä, tutkimuksesta ja vihollisia poikivien kukintojen rajaamisesta. Valintoja on, mutta niitä on vaikea tehdä, kun peli ei anna kuin epämääräisiä vihjeitä ratkaisujen vaikutuksista.
Pelin suunnittelussa on mennyt jotain pahasti pieleen, kun jopa perusasiat ovat epäselviä vielä kymmenienkin pelituntien jälkeen. Asiat olisivat korjattavissa suhteellisen pienilläkin käyttöliittymämuutoksilla ja luettavuutta parantamalla, joten Complex Gamesin toivoisi tekevän tähän panostuksia julkaisun jälkeisissä päivityksissä.
Turhauttavista ongelmista huolimatta on kuitenkin todettava, että Daemonhunters on oivallinen strategiapeli. Osa sen konsepteista on hiomattomia, mutta varsinainen taktikointi on kiinnostavaa ja viihdyttävää. Daemonhunters ei ole XCOM, mutta sen hyökkäyspainotteinen lähestymistapa tuntuu raikkaalta uudistukselta tuttuun lajityyppiin.