Warhammer 40.000: Dawn of War – Dark Crusade

Esimerkillinen lisäosa.

Relic Entertainmentilla on mennyt tänä vuonna lujaa. Ensin ilmestyi sen toiseen maailmansotaan sijoittuviin toimintastrategiapeleihin uutta potkua antanut Company of Heroes, ja melkein heti perään uusi lisäosa parin vuoden takaiselle yhtä erinomaiselle Warhammer 40.000: Dawn of Warille. Eikä kyseessä suinkaan ole mikään tavallinen peruslaajennus. Dawn of Warin edellinen lisälevy Winter Assault ei ehkä kaikkia pelaajia lämmittänyt, mutta Dark Crusaden luulisi sen tekevän. Sen lisäksi että se on täysin itsenäinen lisäosa eikä tarvitse emopeliä toimiakseen, uudistaa se yksinpelikampanjan kokonaan ja lisää peliin vielä kaksi täysin uutta osapuoltakin: tulivoimaiset taut ja kaikkea elollista vihaavat necronit. Warhammer 40.000 -figuuripelin synkkä maailma on Dark Crusadessa kohdallaan. Galaksi on täynnä toisilleen vihamielisiä osapuolia ihmiset mukaan lukien, varjoissa sykkii kaaoksen voimien muinainen pahuus eikä ikuisen sodan keskellä näy edes sitä heikkoa toivonkipinää. Sota on loputonta ja lohdutonta. Dark Crusade heittää kaikki alkuperäisen pelin ja Winter Assaultin eri armeijat samaan koriin uusien kanssa. Keskenään sotivia puolia on nyt siis kaikkiaan seitsemän: taut, necronit, ihmisten keisarillisen kaartin jalkaväki ja yli-inhimilliset avaruusmerijalkaväen supersotilaat, demoniset kaaoksen joukot, salamyhkäiset eldarit ja brutaalit orkit. Taistelutantereena toimii Kronus-planeetta, jonka hallintaa jokainen osapuolista havittelee.

Synkkä ristiretki

Dark Crusaden suurin muutos emopeliin nähden on tapa, jolla yksinpelikampanjaa pelataan. Sen sijaan että kampanjassa edettäisiin tiukassa putkessa valmiista tehtävästä toiseen, tapahtuu sotiminen moneen eri alueeseen jaetun Kronus-planeetan kartan kautta. Tavoitteena on valloittaa kaikkien muiden armeijoiden tukikohtina toimivat alueet, mutta väliin mahtuu paljon muitakin alueita. Käytössä on oman komentajan johtama armeija, jolla liikutaan ja hyökätään vuoropohjaisesti alueelta toiselle. Taistelut käydään aluekohtaisilla kartoilla. Niiden alussa pelaajalla on vain komentajayksikkö, tukikohtarakennus, yksi rakentajayksikkö sekä hieman resursseja eli energiaa ja hankintapisteitä. Puolustustaisteluissa rakennettu tukikohta on jo valmiina. Heti taisteluiden alussa on siis kiire tasapainoilla tukikohdan rakentelun, vihollisen tuhoamisen, strategisten pisteiden valtaamisen ja resurssien hankkimisen välillä. Liiallinen hidastelu johtaa vihollisen vahvistumiseen, mutta liian aikainen hyökkäys voi epäonnistua ja tuhlata vähäisiä resursseja. Perustaistelut muistuttavatkin melkoisesti verkkomoninpeliä tai Skirmish-pelitilan taisteluita. Ne ovat erittäin nopeatempoista perussotaa, jossa menestyy parhaiten löytämällä joka armeijan parhaan taktiikan. Nopeus on valttia. Ongelmia tuottavat vahvasti puolustetut alueet, joissa on kaksi erillistä vihollisen armeijaa ja tukikohtaa. Lisämaustetta sodankäyntiin tuovat eri alueilta saatavat komentajan henkivartiokaartin lisäjoukot sekä joistakin alueista saatavat erikoiskyvyt. Henkivartiokaartin joukot ovat bonusyksiköitä, jotka ovat käytössä heti taisteluiden alussa. Alueellisiin erikoiskykyihin kuuluu taas muun muassa kyky hyökätä ja liikkua kaksi kertaa vuoron aikana ja lisäresurssit taistelun alussa. Omia alueitaan voi myös vahvistaa ylimääräisillä joukoilla, joita ostetaan valloituksesta saatavilla pisteillä. Näin saa apua puolustukseen, vaikka oma komentaja ei sattuisikaan olemaan paikalla. Taisteluilla tuntuu kartalla olevan selkeä tarkoitus. Iskenkö suoraan vihollisen tukikohtaan vai valloitanko yhden viereisen alueen, jolloin saan käyttööni uuden bonusyksikön samalla kun vastustaja menettää sellaisen?

Verkkoon vain uusilla armeijoilla

Strateginen kampanja toimii kerrassaan mainiosti, mutta vapaammassa pelitilassa menetetään hieman tarinallista syvyyttä. Perustaisteluihin tulee jossakin välissä pientä suorittamisen ja toiston makua, mutta sitä rikotaan erikoisalueiden ja toisten armeijoiden tukikohtien taisteluilla, jotka ovat täynnä ennalta suunniteltuja erikoisuuksia. Vaikeusaste tuntuu kuitenkin hieman jyrkältä. Helppo on nimensä mukainen, mutta jo tavallinen vaikeusaste voi lyödä luun ikävästi kurkkuun, etenkin joissakin erikoiskartoissa. Peruskartoissakin taktiikan on parempi olla valmiiksi hiottu, sillä vastustaja puskee päälle yleensä heti ja raivolla. Varsinaiseksi strategiseksi neroksi koneälyä ei kuitenkaan voi sanoa. Ainoa ikävämpi yllätys tulee moninpelissä. Vaikka yksinpelissä voikin pelata kaikilla seitsemällä armeijalla, moninpeli verkossa onnistuu vain necroneilla ja taulla. Muiden viiden armeijan pelaamiseksi tarvitaan alkuperäinen Dawn of War ja edellinen lisäosa Winter Assault. Tätä tosin korvataan tavallista halvemmalla hinnalla, ja myynnissä on myös kokoelmapaketti joka sisältää emopelin ja kummatkin lisäosat. Hintaa sillä on normaalin pelin verran. Dark Crusade on ehdoton pakkohankinta kaikille alkuperäisen pelin ystäville. Se ei ole pelkkä kokoelma uusia tehtäviä ja yksiköitä, vaan omilla jaloillaan seisova peli kokonaan uudentyyppisellä yksinpelimuodolla varustettuna. Taistelu Kronuksesta jaksaa eri armeijoilla kiinnostaa useampaankin otteeseen. Jatkoakin näyttää ensi vuonna olevan luvassa, ainakin jos yksinpelin lopussa nähtävään lyhyeen vihjaukseen on luottamista. Warhammer 40.000:n maailmassa sota on ikuista. Mutta missä luuraavat tyranidit?

Alkuperäinen pistemäärä: 89/100