Tekijä: Relic Entertainment
Julkaisija: THQ
Myynnissä: nyt
Pelikoneet: Xbox 360 (testattu), PS3, pc
Moninpeli: Kyllä
Samalla koneella: Ei
Verkossa: 2–16
Karskit ja raskaasti panssaroidut avaruussotilaat ovat pelisankareina jo sen sortin kliseitä, että niistä on vaikea innostua. Space Marinen kohdalla tilanne on kuitenkin toisin, jos sattuu olemaan Warhammer 40.000 -fani. Peli nimittäin kertoo siitä aidosta ja alkuperäisestä avaruussotilaasta, joka pistää avaruuden vihamieliset muukalaiset sekä muut ihmiskunnan viholliset kuriin ja järjestykseen. Monet miniatyyrilautapelin ystävistä ovat toivoneet Space Marinen kaltaista peliä aiheesta aina siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran sipaisivat maalia avaruussotilasfiguurinsa pintaan. Kuinka hyvin peli sitten onnistuu tuomaan Warhammer 40.000:n väkivaltaisen ja synkän maailmaan toimintapeliin?
Ei suojaa, ei armoa
Games Workshopin luoman kaukaisen tulevaisuuden vetovoima on aina perustunut sen ankeuteen: ihmiskunta on alati sekä sisäisten että ulkoisten uhkien kohteena, oli kyse sitten eldar-, tyranid- tai örkkimuukalaisista tai toisen ulottuvuuden korruptoivista kaaoksen demoneista. Ihmiskunta itsessään on taantunut uskonnollis-fasistiseksi yhteiskunnaksi, jossa teknologiaan suhtaudutaan kuin se toimisi rukouksilla ja jonka perustajaa, puolikuollutta keisaria, palvotaan jumalana. Ihmisten suurin suoja ja paras ase kaikki uhkia vastaan ovat geneettisesti muokatut ja raskaasti panssaroidut yli kaksimetriset supersotilaat. Peli heittää pelaajan erään tällaisen sotilaan, Ultramarines-jaoston kapteenin Tituksen, saappaisiin. Titus saapuu sotilaineen imperiumin sotakoneita valmistavalle tehdasplaneetalle, joka on joutunut örkkiarmeijan hyökkäyksen kohteeksi. Tituksen tehtävänä on hidastaa vihreää vaaraa, kunnes keisarillinen laivasto ehtii apuun.
Peli alkaa suoraan siitä itsestään, eli toiminnasta. Space Marinea ehdittiin ennen julkaisua verrata kovasti Gears of War -peleihin, sillä kummatkin ovat pelihahmon olan yli kuvattuja räiskintäpelejä. Pelien välillä on kuitenkin useita, ratkaisevan suuria eroja. Ensinnäkin Space Marinessa lähitaistelu on todella keskeisessä asemassa. Supersotilaat eivät turvaudu pelkästään ampuma-aseisiin, vai heiluttavat lähitaisteluaseita, kuten Warhammer 40.000:n ikonista moottorisahamiekkaa tai raskasta energiavasaraa. Lähitaistelu ja räiskintä sekoittuvat saumattomasti toisiinsa, ja niiden taitavalla yhteiskäytöllä pelaaja kurittaa vihollisiaan näyttävästi ja armotta.
Toinen merkittävä ero on se, ettei Space Marinessa ole lainkaan suojautumistoimintoa. Raskaisiin haarniskoihin pukeutuvat pelottomat supersotilaat eivät kyki suojassa, vaan rynnäköivät suoraan vihollisen keskelle. Toki pelaajan on osattava pysyä poissa vihollisten tulilinjoilta ja Titus osaa kyllä kierähtää sivuun tarvittaessa, mutta pääosin toiminta on erittäin hyökkäyspainotteista – kuten asiaan kuuluukin!
Lähitaistelu on tärkeää myös siksi, että se on ainoa tapa palauttaa Tituksen kuntoa. Latautuvana suojakenttänä toimiva ”panssari” kyllä palautuu nopeasti itsekseen, mutta kunnon palauttamiseksi Tituksen on tainnutettava vihollinen ja suoritettava näyttävä lopetusliike, jotta kuntoa saa takaisin. Tämä tekee taistelusta mielenkiintoisen taktista, sillä on valittava tarkoin, milloin käy lähitaisteluun, ja pyrittävä sitä ennen räiskimään kauempana olevia vihollisia pois häiritsemästä.
Ratkaisu toimii varsin mainiosti ja pitää toiminnan liikkeessä, mutta siinä on yksi häiritsevä virhe: pelihahmo ei ole lopetusliikettä tehdessään haavoittumaton, joten kuolema voi ärsyttävästi korjata kesken animaation. Tämä aiheuttaa turhautumista monien turhien kuolemien vuoksi.
Tuunaa oma haarniska
Peli etenee hyvin suoraviivaisesti taistelusta toiseen tarjoten pientä paikkojen tarkempaa tutkimista nykyään pakollisten kerättävien äänitallenteiden muodossa. Asearsenaali tarjoaa sopivasti vaihtelua vihollisten kurittamiseen, ja figupelin ystävät ovat taatusti innoissaan päästessään niitä käyttämään. Erittäin pätevästi on toteutettu etenkin perusaseena toimiva, miniraketteja sarjatulena ampuva bolter. Muutenkin aseissa on juuri oikeanlaista potkua, jotta ne sopivat supersotilaan käsiin kuin nappi örkin otsaan. Varsinaista herkkua ovat kohdat, joissa pelaaja pääsee käyttämään rakettireppua suurten hyppyjen ja ilmahyökkäysten tekemiseksi. Enemmän reppua pääsee käyttämään kuitenkin moninpelissä.
Moninpeli on lähtökohtaisesti peruskauraa, jossa kaaoksen ja imperiumin supersotilaat ottavat yhteen alueenvaltauksen ja perustappomatsien muodossa. Raskasliikkeisten sotilaiden kahinoissa on kuitenkin yllättävästi imua. Hahmoluokkia on kolme: taktinen, raskas ja rynnäkkösotilas. Taktinen omaa laajimman ase- ja erikoiskykyvalikoiman raskaan sotilaan panostaessa tehokkaisiin tukiaseisiin ja kestävyyteen. Pakan sekoittaa rakettireppua, pistoolia ja lähitaisteluaseita käyttävä rynnäkkösotilas, joiden vuoksi taisteluissa on pakko pitää silmällä myös taivasta ja selustaa. Luokkien tasapaino on varsin pätevä, ja ne tarjoavat sopivan erilaisen pelikokemuksen. Aseita ja erikoiskykyjä avataan tietenkin kerättävän kokemuksen avulla. Erikoiskyvyissä mennään vahvasti Call of Dutyn verkkopelin viitoittamalla tiellä, ja niiden avulla hahmoistaan saa helposti muokattua omaan pelityylin sopivan.
Parasta on kuitenkin mahdollisuus muokata hahmonsa haarniskan ulkoasua todella monipuolisesti. Uusia osia avataan tekemällä erilaisia suorituksia pelin aikana, ja haarniskan värejä voi säätää osalleen. Koska pelin taustalla on figuuripeli, on tämä ominaisuus faneille erittäin mieluinen. Taisteluissakin pitää ajoittain ihastella tiimitovereiden ja vihollisten luomia haarniskoita. Space Marinen moninpeli on yllättävän koukuttava, mutta se kaipaa myös kipeästi lisää karttoja ja pelimuotoja. Miinusta pitää antaa myös omien palvelimien puutteesta.
Peliin on myös luvattu yhteispelitila, jossa pelaajaryhmät taistelevat koneen ohjaamia vihollislaumoja vastaan erilaisissa tehtävissä. Tämä pelitila kuitenkin ilmestyy vasta lokakuun puolella, joten siitä on paha sanoa sen enempää.
Aukkoja panssarissa
Warhammer 40.000 -fanille peli on alusta loppuun suurta hupia. Peli tavoittaa maailman tunnelman hyvin, ja Tituksen kaltaiset supersotilaat ovat siinä uskottavia juonen kaltaisessa yksi vastaan miljoona -tilanteessa. Jos fanina pitää jostain nillittää, niin se on Tituksen ja muiden supersotilaiden lievä persoonattomuus. Nyt he ovat hahmoina viileän etäisiä ammattilaisia, ja jopa Gears of Warin karjuissa on rutkasti enemmän karismaa.
Faninkin silmin pelissä on silti pieniä virheitä. Eteneminen on erittäin putkimaista. Maisemat eivät paljoa vaihdu, ja niiden väriskaala on lähinnä ruskeaa ja harmaata. Tehdasplaneetalta nyt ei ehkä enempää odottaisikaan, mutta ympäristöjen mielikuvituksettomuus ja kierrätys tuntuvat silti ikävältä. Vihollisissa olisi myös voinut olla suurempaa vaihtelua. Örkkien lahtaaminen käy pidemmän päälle puuduttavaksi, mutta onneksi kuvioihin astuu loppupuolella kokonaan uudenlainen vihollinen. Lähitaistelukin kyllä toimii, mutta on käytännössä vain yhden napin hakkaamista ilman sen ihmeempiä komboja tai syvällisyyttä. Pieni monipuolisuus siinäkin olisi ollut poikaa.
Onkin selvää, että Space Marine ei ole peli jokaiselle räiskintäpelien ystävälle. Warhammer-fanit, kuten itse olen, kestävät pelin puutteet päästessään viimeinkin potkimaan muukalaisia tylysti takalistoon avaruussotilaan saappaissa ja ihastellessaan kapteenin Tituksen komean haarniskan pienimpiäkin yksityiskohtia. Muiden pelaajien pelikokemusta pelin viat kuitenkin taatusti haittaavat huomattavasti enemmän. Tästä on silti hyvä jatkaa, sillä pelimaailman loputtomassa sodassa on vielä paljon taisteluita koettavana.
Vaihtopelaaja:
Eemeli Rekunen
Heti alkuun voin ihan rehdisti myöntää, etten ole minkään valtakunnan Warhammer-fani. Itse asiassa en tiedä kyseisestä aiheesta yhtikäs mitään. Juuri ennen Space Marinea käytin kaiken liikenevän aikani Gears of War 3:n pelaamiseen, jota Space Marine muuten muistuttaa melkoisen paljon. On siis sanomattakin selvää, etteivät pelin lähtöasetelmat ole kovin suotuisat.
Minulle Space Marine on tylsissä karuissa ja kallioisissa kentissä sekä ankeissa sisätiloissa tapahtuvaa tusinaräiskintää, jossa ammutaan fantasiaörkkejä. Ei Space Marine huono peli ole, mutta ei järin mieleenpainuvakaan. Maailmaan perehtymätön ei suuria tunteita yksinpelistä saa.
Reiluuden nimissä sanottakoon, että on pelillä omat hetkensä. Erityisesti moottorisahamiekka aiheutti ihan messeviä hetkiä minullekin. Energian palautuminen teloittamalla vihuja lähitaistelussa on myös mainio ominaisuus. Koska teloitushetkellä pelaaja on kuitenkin alttiina hyökkäyksille, energian palauttamisen hetket on taktikoitava tarkasti.
Myös moninpeli on rautaa. Call of Duty -tyylisiin peleihin lopen kyllästyneenä Space Marinen moninpeliareenat koukuttivat yllättävän tehokkaasti. Erityisesti rakettirepulla vihollisjoukkojen keskelle rysähtäminen ja miekan vetäiseminen esiin on aina yhtä tyydyttävää.
Yksinpeli jääkin äkkiä omaan arvoonsa, mutta moninpelin takia tätä voi suositella, jopa niille, jotka eivät Warhammer-maailmaa tunne.