Rottajahti laajenee komeasti
Ensimmäisen jatko-osan tekeminen ei ole helppoa varsinkaan peleille. Liian varman päälle tehty jatko-osa ei välttämättä tarjoa tarpeeksi uutta, kun taas liikaa uudistuksia ja muutoksia sisältävä jatko-osa voi helposti rikkoa ja hukata sen, mikä oli alkuperäisessä hyvää. Raja näiden kahden välillä on monesti hyvin häilyvä. Miten näistä jatko-osan haasteista suoriutuu Warhammer: Vermintide 2?
Vermintide 2 on ykkösosan tavoin Left 4 Dead -pelien henkinen fantasiaversio synkässä Warhammer-maailmassa. Neljä pelaajaa pyrkii yhteistyössä selviytymään läpi erilaisten haastavien tehtävien alati kimpussa olevia skaven-rottamiesten laumoja vastaan. Kentät pysyvät aina samoina, mutta vihollislaumojen määrä ja taso sekä etenkin erikoisvihollisten ilmestymiset vaihtelevat aina ja pitävät pelin näin arvaamattomana. Lähtökohta on kuitenkin aina se, että kuolema hönkii koko ajan niskaan. Kun pelaajat luulevat, etteivät asiat voisi enää mennä huonommin, ne menevät.
Pelattavana on edelleen samat viisi sankaria kuin ykkösosassa. Jokainen on käytännössä oma hahmoluokkansa omine erikoiskykyineen ja -aseineen, mutta tällä kertaa jokaisella niistä on myös kaksi uutta alahahmoluokkaa omine erikoisuuksineen. Esimerkiksi kääpiö Bardin Goreksson aloittaa ranger veteran -luokalla, jonka kyvyt tukevat pitkänmatkan aseiden käyttöä. Kokemustasojen myötä hänelle voi valita erittäin kestävän ja haarniskoidun iron breakerin, joka voi vetää vihollisten huomion puoleensa, tai puhtaaseen lähitaisteluun keskittyvän slayerin, joka käyttää vain lyömäaseita mutta pelottavalla tehokkuudella. Alaluokat monipuolistavat hahmoja ja pelattavuutta huimasti ykkösosaan verrattuna. Niitä voi myös vaihtaa mielensä mukaan tehtävien välillä, joten kaikkia voi kokeilla vapaasti, kunhan ne on vain avattu ensin pelaamalla.
Uutta ykkösosaan nähden ovat taitopuut, joista hahmoille ja niiden alaluokille voi valita erilaisia bonuksia ja ominaisuuksia eri vaihtoehdoista. Taitopuiden ja alaluokkien ansiosta pelaajat voivat nyt vaikuttaa paljon enemmän hahmojen ominaisuuksiin ja suorituskykyyn, jotka eivät ole enää niin puhtaan riippuvaisia käytetystä aseesta kuin ykkösosassa. Lisäksi hahmojen yleinen teho mitataan nyt kaikkien varusteiden kautta, mikä myös auttaa asiassa. Ainoa harmin aihe on se, ettei hahmon numeroarvoja näe mistään. Olisi esimerkiksi kiva tietää, kuinka paljon käytännön apua on taidosta, joka lisää kriittisen osuman mahdollisuutta viisi prosenttia, tai varusteesta, joka lisää erikoiskykyihin käytettävän staminan määrää kymmenen prosenttia. Nyt se jää vain epämääräisen arvailun ja kokeilun varaan.
”Vermintide 2 on haastava ja sitä kautta hyvin palkitseva peli, mutta se vaatii tietynlaista asennoitumista, tai haastavuus voi helposti käydä turhauttavaksi.”
Uusia varusteita ja aseita saa paljon enemmän kuin aiemmin. Joka tehtävän lopussa pelaajat saavat loottiarkun, joka sisältää kolme satunnaista varustetta, joista yksi on aina ase. Niiden laatu määrittyy vaikeustason ja sen mukaan, kuinka monta taikakirjaa tehtävän aikana keräsi. Lisäksi jokaisesta kokemustasosta saa yhden bonusarkun. Taikakirjat rajoittavat muiden esineiden, kuten parannusjuomien, kantamista ja vähentävät myös kaikkien hahmojen osumapisteitä tehtävän ajaksi. Siten niiden kerääminen parempien palkintojen vuoksi on aina riski, jota joutuu punnitsemaan tilanteen ja ryhmän taidon mukaan. Loottilaatikoita voi joka tapauksessa ansaita vain pelaamalla, eli minkäänlaisia mikromaksuja ei ole mukana. Varusteiden kanssa voi lisäksi näperrellä enemmänkin, kuten nikkaroida uusia tai arpoa niiden ominaisuuksia uudelleen. Tähän saatavat resurssit saadaan tietenkin panemalla vanhoja varusteita palasiksi, joten tavaran keräämisellä on aina tarkoitus.
Toiminta itsessään on vähintäänkin yhtä tyydyttävää kuin ensimmäisessä osassa. Rottalaumojen piekseminen lähitaisteluaseilla on edelleen äärimmäisen veristä puuhaa, jossa irtojäsenet ja muut ruumiinpalaset lentelevät. Aseissa on äärimmäisen hyvä tuntuma ja myös tuntuvia eroja. Tämä pätee sekä lähitaistelu- että kaukoaseisiin, joita on valittavana entistä enemmän. Kaivattua vaihtelua vihollislaumoihin tuovat kaaosjumala Nurglea palvovat pohjoisen rotblood-heimolaiset, joiden soturit tekevät yhteistyötä rottamiesten kanssa. Ne tuovat mukanaan myös uudet erikois- ja pomoviholliset, joista pelottavin on pelaajahahmoja syömällä itseään parantava Chaos Spawn. Käytännön eroja kaaoksen ja rottamiesten rivivihollisilla ei juuri ole, mutta ne piristivät mättämistä silti ilahduttavasti.
Kenttiä eli erilaisia tehtäviä on 13. Yhdessä ne kertovat suuremman tarinan siitä, kuinka sankarit yrittävät puolustaa Ubersreikin kaupunkia rotta- ja kaaoslaumoja vastaan. Ykkösosan kentät sijoittuivat hieman liikaa keskenään samanlaisiin kaupunkimaisemiin, joten onkin onni, että Vermintide 2:ssa vaihtelua on paljon enemmän. Luvassa on taistelua kaupungin katujen lisäksi aurinkoisella maaseudulla, metsissä, vuorilla ja kaivostunneleissa. Kenttien vaihtelevuus lisää väriä ja valoa, mikä korostaa pelin näyttävyyttä. Se on paljon komeampi kuin ykkösosa, ja uusia maisemia tekisi välillä jäädä ihan vain ihastelemaan, jos alati takalistossa roikkuvat ja päällekäyvät viholliset sen vain sallisivat. Teknisesti valittamisen aiheita ei ainakaan toimituksen testikoneilla ollut. Pelihaku toimi, kaatumisia ei tapahtunut lainkaan, eikä suorituskyvynkään kanssa ollut ongelmia edes suurimpien vihollislaumojen vilistäessä ruudussa.
On toki syytä korostaa, ettei kyseessä ole minkäänlainen yksinpeli. Ryhmätyö on pakollista jo helpoimmalla vaikeusasteella, joka sekin voi olla äärimmäisen haastava uusille pelaajille. Korkeammilla vaikeusasteilla ei pärjää ilman keskinäistä kommunikaatiota, eikä sooloiluun ole juuri milloinkaan varaa. Kovinkin hahmo putoaa vihollislaumojen käsissä helposti, jos ei pidä varaansa, eikä tallennuspisteitä ole. Jos kaikki hahmot kuolevat, peli loppuu siihen ja on yritettävä uudelleen. Vermintide 2 on haastava ja sitä kautta hyvin palkitseva peli, mutta se vaatii tietynlaista asennoitumista, tai haastavuus voi helposti käydä turhauttavaksi.
Warhammer: Vermintide 2 on jatko-osa, joka ei riko mitään vanhaa ja rakentaa sen perustalle juuri oikeilla tavoilla. Hahmojen, maisemien ja vihollisten monipuolistuminen sekä aiempaa vähemmän puhtaaseen tuuriin perustuva varusteiden kehitys tekevät siitä nautittavamman pelikokemuksen kuin alkuperäinen peli. Vermintide 2 on kaikin tavoin parempi peli kuin edeltäjänsä, mikä jatko-osien kohdalla ei aina ole itsestäänselvyys.