Warhawk

Warhawk tarjoaa tuskin mitään uutta ja omaperäistä, mutta kaikki siinä on kasattu yhteen huolella ja ajatuksella.

14.9.2011 21:52

Poliittisesti korrektia tai ei, Incogniton uusi versio ensimmäisen PlayStationin Warhawkista tekee sodankäynnistä hauskaa, viihdyttävää ja erittäin koukuttavaa. Alkuperäisestä pelistä tutun ilmasotimisen lisäksi pelaajat voivat nyt kurmottaa toisiaan myös jalkaisin, tankeilla, jeepeillä, tykkitorneilla ja lukuisilla sieltä täältä löytyvillä perusaseilla. On sinkoja, konepistooleita, miinoja, kiikaritähtäimellä varustettuja kivääreitä, liekinheittimiä ja kaikkea muuta, mitä jokainen omanarvontuntoinen rivisotamies kuolemantanssinsa rekvisiitaksi tarvitsee. Kun monipuolinen asearsenaali kuorrutetaan vielä rivakalla ja erittäin hauskalla toiminnalla, on käsissä pienen klassikon ainekset.

Heti käsiään innokkaasti hieroville kuitenkin muutama varoituksen sana: Warhawk on puhdas moninpeli, joka ei sisällä minkäänlaista yksinpelattavaa kampanjaa. Sen juonena toimii yksinkertaisesti vallitseva sotatila, joka heittää pelaajat vaihtoehtoisesti joko Eucadianin tai Chernovanin joukkojen riveihin. Joten mikäli verkkopelaaminen ei ole sinun juttusi, tällä pelillä ei ole mitään annettavaa. Tosin jopa 32 pelaajan yhtäaikaista sinkohippaa tukeva aikuisten hiekkalaatikko on yksinkertaisesti niin välittömän ja rennon mukavaa viihdettä, että suosittelen sitä silti kokeilemaan. Huokeamman version voi ladata koneelleen suoraan PlayStation Networkista, mutta tosisotilaat käyvät tetsaamassa itselleen Blu-ray-levyllä julkaistavan erikoispainoksen, jonka mukana seuraa Bluetooth-kuulokemikrofoni sekä pelintekijöiden haastatteluja, trailereita ja luonnostaidetta.

Hauskaa voi tosin pitää pelkästään omassa olohuoneessaankin, koska Warhawk tukee neljän pelaajan jaettua kuvaruutua. Tämä sopii erinomaisesti esimerkiksi taktiikoiden ja taistelukuvioiden harjoitteluun sekä sotimisen äkkiväärään taitoon tutustumiseen.

Kolmannesta persoonasta kuvatun pelin meno ja meininki tuovat etäisesti mieleen pikemminkin ensimmäisen Xboxin Unreal Championship 2: The Liandri Conflictin moninpelaamisen kuin puhtaasti ensimmäisestä persoonasta kuvatut verkkoräiskinnät. Oppimiskäyrä pysyttelee kiitettävän matalana jopa täydellisille aloittelijoille, vaikka tämän lajityypin konkarit varmasti määräävätkin alussa taistelujen tahdin.

Aikuisten lelut

Aloitusruudun jälkeen otetaan suoraan yhteys halutulle pelipalvelimelle ja sukelletaan mukaan toimintaan. Vaihtoehtoisesti voi aina myös perustaa oman pelinsä, jonka luonteen voi valita Warhawkin neljästä klassisesta vaihtoehdosta. Kaikki kaikkia vastaan, tiimipohjainen tappomatsi, lipunryöstö ja alueiden valloitus tarjoavat kaikki lähes samantyyppistä pelattavaa, joskin kaksi viimeistä antavat tilaa edes pienelle ystävien tai joukkuetovereiden väliselle taktikoinnille. Esimerkiksi lipunryöstössä yksi hyppää ensin lentokoneeseen ja lentää suoraan vihollisen tukikohtaan, nappaa sieltä lipun kainaloonsa karauttaen samalla karkuun jeepillä. Samaan aikaan aseveljet hankkivat alleen omat lentokoneensa ja tulevat antamaan herkeämätöntä ilmatukea maastossa huristelevalle sankarille.

Ajoneuvoihin ja tykkitorneihin hypätään vaivattomasti yhden napin painalluksella. Kontrollit ovat muutenkin tuttua peruskauraa. Lentokoneita tosin on mahdollista ohjastaa Sixaxis-ohjaimen liikkeentunnistuksen avulla. Tämä puolestaan vapauttaa ilmataistelujen tiimellyksessä pari kriittistä sormea, joita tarvitaan vaihtamaan nopeasti aseiden ja vaikkapa häivenaamioinnin välillä. Omiin hyppysiin sopi kuitenkin paremmin tutumpi ja turvallisempi tapa, jossa lentokoneen hallinta pysyy hyvin vanttuissa ohjaimen vasemmalla tatilla.

Ilmaherruus houkuttaa

Yksi Warhawkin tasapainohäiriö liittyykin juuri lentokoneisiin. Verrattuna kaikkiin maalla liikkuviin ajoneuvoihin rankasti aseistetut hävittäjät ovat huomattavasti ketterämpiä, tulivoimaisempia ja ennen kaikkea hauskempia käyttää. Lukuisista pelikerroista huolimatta en montaakaan kertaa nähnyt esimerkiksi käyttöönotettua tankkia. Onneksi pelintekijät ovat kuitenkin tasapuolistaneet tilannetta tekemällä ilmatorjunnan mahdollisuuksista helppoja ja tehokkaita. Koneet kolisevat soihtuina alas taivaista jo kahden tarkan osuman jälkeen – eikä niistä löydy heittoistuinta tai muutakaan viime hetken pakokikkaa.

Ollakseen verkosta suoraan ladattava, korkean profiilin pelejä kevyempi tuote Warhawk näyttää mielettömän hyvältä. Lentokoneella lennettäessä maisemat piirtyvät selkeästi ja tarkasti todella kauas horisonttiin. Ajoneuvoissa näkyy paljon ajan sekä sodan patinaa – ja sotilaat itsekin omaavat kaikenlaisia pieniä yksityiskohtia. Taisteluissa pärjäämällä kertyy pisteitä, ja pisteistä taas kolisee tilille ylennyksiä. Ne taas avaavat uusia mahdollisuuksia muokata oman pelihahmonsa tai lentokoneensa ulkonäköä ja muille näkyviä logoja.

Kaiken kaikkiaan on vielä erikseen alleviivattava, että jos verkkoräiskintä maistuu, hanki tämä peli. Se tarjoaa tuskin mitään uutta ja omaperäistä, mutta kaikki siinä on kasattu yhteen huolella ja ajatuksella. Warhawk on täydellistä viihdettä meille aikuisille, jotka emme enää kehtaa leikkiä muovisotilailla pihan hiekkalaatikolla.

Palvelimia ympäri maailmaa

Sonyn virallisten PlayStation-verkkosivujen blogipuolella raotettiin jokunen aika sitten salaperäisyyden verhoja takahuoneeseen, johon on vieri viereen sekä päällekkäin pinottu kymmeniä ja taas kymmeniä PS3:ia. Kyseessä on kokonaan Warhawk-pelille omistettu palvelinfarmi, joka pitää pelaamisen takuunopeana ja pystyssä. Varsinainen innovaatio löytyy kuitenkin jokaisen PlayStation 3:n omistajan olohuoneesta: uudella Integrated Game Server (IGN) -menetelmällään Sony tekee jokaisesta Warhawkia pyörittävästä konsolista oman palvelimensa. Tällä halutaan ennen kaikkea alleviivata sitä, että kyseessä on todella globaali peli, jonka taistelujen tiimellyksestä löytää aina peliseuraa.

Uusi järjestelmä auttaa myös pitämään pelaamisen aina tarpeeksi nopeatempoisena ja hyvin rullaavana. IGN:n kautta Warhawkin pelaajat voivat pelata ja isännöidä pelejä kokonaan omalla palvelimellaan. Tämä tukee myös pelin sisäisten klaanien järjestäytymistä ja harjoittelua, koska kaikki voidaan hoitaa ennalta sovitusti yhteiseltä kaverin palvelimelta. Ei siis muuta kuin rynkyt tanaan ja tulta munille!

9/10
Lisää luettavaa