Perinteiset 2d-tasoloikat ovat olleet viime vuosina ankarassa vastatuulessa. Tuntuu, että kun laitteissa alkoi olla tarpeeksi puhtia, päättivät kaikki pelintekijät ryhtyä kollektiivisesti tekemään pelkästään kolmiulotteisia pelejä. Lajityyppi onkin elänyt lähinnä huru-ukkojen kullattuina muistoina ja emulaattoreiden kautta, Virtual Consolea ja XBLA:ta unohtamatta.
Näin siis tähän asti. Marion ilkeän serkun Warion uusin seikkailu ei monista uusista Wii-peleistä poiketen yritä muuttaa tai mullistaa mitään, vaan päinvastoin muistuttaa meitä siitä, minkälaista pelaaminen on joskus ollut.
Tekosyynä useamman eri maailman alueelle levittäytyvälle ryöstöretkelle toimii tällä kertaa Shake King -niminen merirosvo. Heppu on alistanut rauhallisen Yuretopian fantasiamaailman onnettomat asukkaat ja vienyt näiltä sekä prinsessan että loputtomasti kolikoita syytävän säkin. Koska ravistelukuninkaan laiva ei löydy ilman Yuretopian asukkaiden apua, joutuu Wario ryöväämisen lomassa auttamaan myös heitä.
Tarinalle ei palkintoja heru, mutta ei ole tarpeenkaan. Pääosassa on Yuretopian viiteen, teemoiltaan vaihtelevaan mantereeseen jaetun maailman tutkiminen. Jokainen mantereista on jaettu neljään asteittain vaikeutuvaan kenttään sekä pomotasoon. Todellista haastetta kaipaaville on tarjolla myös kaksi piilotettua kenttää per manner, ja näiden piilotasojen kohdalla voidaan alkaa puhua jo haasteesta.
Ideana on suurimmassa osassa kenttiä loikkia ja lyllertää kentän lopussa odottavan vangitun Melful-otuksen luo ja selvitä sitten varsin joustavan aikarajan puitteissa tämän kanssa takaisin kentän alkuun. Sukellusvenekentissä riittää otuksen löytäminen ja pienen pomohirviön päihittäminen.
Haastetta tai sitten ei
Wario Landin vaikeustason tasapainotus on hatunnoston arvoinen suoritus. Kentät itsessään eivät ole kovin vaikeita, itse asiassa yleinen taso on helppo ja yksinkertainen. Vaikka ne ovat pullollaan erilaisia jekkuja ja kikkoja, ei ruudulla olevan tavaran määrä missään vaiheessa tunnu ahdistavalta tai ylitsevuotavalta. Lähinnä kyse on siitä, että pelaamisen yleisilme pysyy jatkuvasti tuoreena pelin tarjotessa uudentyyppisiä ideoita kenttä kentältä.
Haastetta kaipaaville se kuitenkin tarjoaa monenlaista ylimääräistä puuhaa. Ei-pakolliset piilokentät tarjoavat jo itsessään kovempaa haastetta, mutta sitä saa myös peruskentistä erilaisten tehtävien ja piilotettujen aarteiden muodossa. Esimerkkejä tehtävistä ovat esimerkiksi kentän läpäiseminen koskematta veteen tai vahingoittumatta.
Toisin kuin esimerkiksi Super Mario Galaxy, The Shake Dimension ei millään muotoa yritä uudistaa vanhaa meininkiä. Wiimoten liiketunnistinominaisuuksia hyödynnetään pelin nimen mukaisesti ainoastaan ravistamisessa ja laitteiden ohjauksessa. Kolikkosäkkejä reilusti ravistamalla nämä päästävät sisältönsä Warion pohjattomiin taskuihin, ja tainnutettujen vihollisten ravistaminen palkitsee esimerkiksi bonusesineillä. Kaupan päälle touhussa tulee ihan hiki.
Vaikka teknisillä innovaatioilla ei ylvästelläkään, on pelin audiovisuaalinen anti kuitenkin tasokasta. Karkinkaunis käsin piirretty grafiikka, sulavat ja monivivahteiset animaatiot ja mutkaton toiminta luovat vaikutelman, joka on lähempänä piirroselokuvan kuin pelin kokemista. Kun päälle lisätään vielä kentittäin vaihteleva, laadukas musiikki ja tarkat, vastaanottavaiset kontrollit, ei paljoa enempää voisi toivoa.
Puutteita on vähänlaisesti. Peruspeli on ohi valitettavan nopeasti, mutta peliin ihastuneille haastetta piisaa ylimääräisen sisällön muodossa päivä- tai jopa viikkokausiksi. Ainoa suurempi itkun aihe liittyy niinkin omituiseen asiaan kuin Warion takapuoleen. Se vielä menee huumorin piikkiin, että Wario putkeen laskeutuessaan jää jättimäisestä hanuristaan kiinni ja joutuu riuhtomaan itsensä liikkeelle. Valitettavasti, kun hänen hyllyvään pyllyynsä kiinnitetään grafiikan ja animaation keinoin huomiota jatkuvasti, vanhenee vitsi melkein yhtä nopeasti kuin Blue Dragonin kakkajutut.
Wario Land: The Shake Dimension on puhdasta tasoloikkahurmosta rehellisimmillään ja puhtaimmillaan ilman turhaa tai väkinäistä kikkailua. Siitäkin huolimatta, tai ehkä juuri siksi ettei se pyri tarjoamaan mitään uutta ja ihmeellistä, on kyseessä yksi vuoden mukaansatempaavimmista Wii-peleistä.
Tuntuu hyvältä
The Shake Dimensionista vastuussa oleva Good-feel on varsin tuntematon nimi. Tämä johtuu siitä, että kyseessä on firman ensimmäinen peli. Ihan aloittelijoista ei kuitenkaan ole kyse, sillä firman johdosta löytyy Konamin jo ovensa sulkeneen Koben toimiston toimitusjohtaja Shigeru Umezaki. Mies on työskennellyt esimerkiksi Contran NES-version ja muutamien Castlevania-nimikkeiden parissa.