Wario: Master of Disguise / Arvostelut / pelaaja.fi

Wario: Master of Disguise

31.05.2007 // Kirjoittanut: Miikka Lehtonen
4

Wario on uransa aikana ehtinyt monenlaisiin rooleihin urheilupelin pahiksesta minipelimestariksi saakka. Tällä kertaa Warion eri roolit ovat koko pelin selkäranka, kun purppura viiksiveikko lähtee suorittamaan uransa kunnianhimoisinta varkautta.

Wario on kehittänyt tylsyyksissään laitteen, jolla hän voi hypätä tv-ohjelmiin ja varastaa niiden hahmojen aarteet. Ensimmäisenä listalla on väitetyn mestarivarkaan taikasauva, jolla Wario voi pukeutua erilaisiin taika-asusteisiin – kunhan ensin löytää ne seikkailunsa aikana.

Asusteet ovat pelille kaikki kaikessa. Niiden avulla ratkotaan pulmia, hoidellaan vihollisia ja löydetään salaisuuksia. Pukuja vaihdellaan tiheään, ja tästä alkavat myös pelin ongelmat. Liikkumista lukuun ottamatta peliä pelataan puhtaasti kosketusnäyttöä käpistelemällä. Hyökkäykset tapahtuvat napauttamalla, pukujen vaihto taas piirtämällä halutun puvun kuvake pikkuisen Wario-spriten päälle.

Taistelun tiimellyksessä tämä on liian hankalaa, varsinkin kun useiden pukujen kuvakkeet ovat turhan samanlaisia. Taiteilijan symboli on neliö, jossa on viisto viiva, tiedemiehen taas ympyrä, jossa on pystyviiva. Helppoa paperilla, mutta käytännössä peli tulkitsee symbolit ristiin aivan turhan usein. Ja auta armias, jos tähtäys osuu pari pikseliä Warion viereen – tällöin koko urakka epäonnistuu.

Pelaaminen on rasittavaa ja tylsää, mitä ei todellakaan olisi uskonut Wario-peliltä. Pukujen vaihtaminen vaikka käyttämättä jäävillä olkapäänapeilla olisi ollut paljon toimivampi ratkaisu. Ohjaus saa kuitenkin bonuspisteitä siitä, että peli tarjoaa vasenkätisille mahdollisuuden ohjata Warion liikkumista ABXY-näppäimillä ristiohjaimen sijaan.

Wariovania

Itse peli muistuttaa enemmän Castlevaniaa kuin perinteistä Wario-tasohyppelyä. Suuret kentät on jaettu huoneisiin, joissa ratkotaan kevyitä pulmia, väistellään vihollisia ja avataan aarrearkkuja, joiden sisältä löytyy kaikki tarpeellinen uusista puvuista avaimiin ja bonuspisteitä tarjoaviin aarteisiin.

Arkut avataan minipeleillä, jotka eivät valitettavasti pääse lähellekään Wario Waren tasoa. Vaikeustasosta ei ole tietoakaan, mutta aikaa palaa tuhottomasti, kun värittelet yksinkertaisia kuvioita, pyörittelet palapelejä ja yhdistät pisteitä toisiinsa. Arkkuja on miltei joka huoneessa, joten pulmia ratkotaan aivan liian usein.

Pelin tempo kuolee heti alkuunsa ja tuloksena on tympeää ja ilotonta puurtamista. Asiaa ei auta tippaakaan se, että kenttäsuunnittelu on todella puisevaa. Missä on Wariolle ominainen luova hulluus, mielikuvituksen lento ja pelityyppien rajoja kokeileva suunnittelu?

Wario: Master of Disguise on varmasti jossain vaiheessa tuntunut hyvältä idealta, mutta sitä ei ole siirretty aivoriihestä konsolin näytölle. Nintendon tasohyppelypelejä ajatellessani mieleeni tulee kuvia nopeasta temposta, ilosta ja yksinkertaisesta mutta addiktiivisesta pelattavuudesta. Moista ei tästä pelistä irtoa, sillä kömpelön ohjauksen, tökkivän pukusysteemin ja huonon rytmityksen johdosta Wario: Master of Disguisea on suorastaan rasittava pelata.

Peli toimiikin parhaiten varoittavana esimerkkinä siitä, että vaikka kosketusnäyttöä voi käyttää vaikka mihin, niin ei välttämättä kannata tehdä.

Asu joka säälle

Warion kahdeksan asusteen joukosta löytyy jotain joka tilanteeseen. Avaruusmiehen puvussa Wario voi ammuskella lasereita, joskin painava puku tekee liikkumisen hankalaksi. Maalari puolestaan voi pensselillään loihtia kentälle laatikoita tai ovia, joiden kautta voi palata edelliselle tallennuspisteelle. Lohikäärmepuvussaan Wario taas voi hengittää tulta. Mielenkiintoisin on silti lentopuku, jossa Wariota lennätetään puhaltelemalla DS:n mikrofoniin.

3/10

Kommentit

Käyttäjän Prokopjev kuva
Prokopjev

D'oh!

Käyttäjän alaur kuva
alaur
Käyttäjän toad556 kuva
toad556
Käyttäjän BlindNinja kuva
BlindNinja

Nostoja