We Love Katamari

Katamarin pyörittämisessä tärkeintä ei ole päämäärä, vaan itse matka.

14.9.2011 21:26

Katamari Damacy on saanut jatkoa. Aiempaa peliä ei ikävä kyllä julkaistu Euroopassa laisinkaan, mutta hilpeä jatko-osa, We Love Katamari, onneksi nähdään täälläkin.

Pihalla, kovin pihalla

Pelin juoni on kaksitahoinen. Ensinnäkin se kertoo edellisen pelin innostamien fanien pohjattomasta ihailusta, joka kohdistuu arvaamattomaan ja vähintäänkin erikoiseen Kosmoksen kuninkaaseen. Välianimaatioissa taas kerrotaan kunkun elämäntarina vaikealla isäsuhteella varustetusta pikkupojasta onnelliseksi isäksi. Kokonaisuus on jälleen kerran niin happoinen, että sille on vaikea tehdä oikeutta kuvailemalla – psykedelia, hämmentävät ratkaisut, nerokkaat yksityiskohdat ja omalaatuinen huumori ovat pelin kulmakiviä.

Menoa höystää nerokas ja arvaamaton taustamusiikki, joka vaihtelee laidasta laitaan – tarjolla on muun muassa retrohenkistä diskopumputusta, japsipoppia ja ensimmäisen pelin biiseistä tehty kooste, jonka instrumentit koostuvat pelin eläinten ääninäytteistä.

Leviää kuin Elanto

Pelin juju on sama kuin aiemminkin: kuninkaan alati dissaama pikkuruinen prinssi pyörittää katamaria, eräänlaista taikapalloa, johon tarttuvat kaikki sitä itseään pienemmät esineet. Pallon koon kasvaessa mukaan saadaan aina vain isompia esineitä. Aärimmäisissä tapauksissa aloitetaan paperiliittimillä ja lopuksi poimitaan mukaan pilvet taivaalta ja saaret merestä.

Varsinaiset tavoitteet riippuvat tehtävästä. Alussa riittää, että saadaan aikaan tarpeeksi iso katamari aikarajan puitteissa, mutta myöhemmin kerätään muun muassa tulikärpäsiä, jotta saadaan aikaan tarpeeksi kirkas valo, tai yritetään silmämääräisesti tehdä esimerkiksi kymmenmetrinen pallo. Tehtävistä on melko helppo päästä läpi, mutta niiden läpäiseminen niin, että kunkku on tyytyväinen tulokseen, onkin jo hankalampaa.

Pelin kulmikkaaseen grafiikkaan toki vaikuttavat PlayStation 2:n tekniset rajoituksetkin, mutta kyseessä on selvästi myös tietoinen valinta – vahvasti tyylitelty ja huvittava ulkoasu tekee pelistä hyvin tunnistettavan.

Erilaista yhteistyötä

Pyörittely onnistuu myös kaverin kanssa – pyöritellä voi kilpaa jaetulla ruudulla. Paljon hauskempi on kuitenkin uusi yhteistyötila, jossa pyöritetään samaa palloa yhdessä. Se on varsin hankalaa, ja yhteistyötä todella tarvitaan, että mitään saadaan aikaan. Kuten arvata saattaa, sähellys on hauskaa.

Pelillisesti We Love Katamari ei juuri eroa edeltäjästään. Tekemistä on merkittävästi enemmän, mutta pelin voi silti läpäistä yhdessä illassa. Nyt tehtävät ovat kuitenkin aiempaa monipuolisempia, joten niitä jaksaa tahkota läpi pidempäänkin. Sitä paitsi katamarin pyörittämisessä tärkeintä ei ole päämäärä, vaan itse matka. Se on yksinkertaisesti todella hauskaa ja tyydyttävää – on vaikea painottaa liikaa sitä, miten metka kokonaisuus todella on. Tästä tulee hyvä mieli.

Vaatimaton paluu juurille

Keita Takahashi, mies Katamari Damacyn takana, ei itse oikein innostu siitä, että peliä kehutaan innovatiiviseksi tai luovaksi. Hänen mukaansa tarkoitus oli yksinkertaisesti ottaa oppia niistä ajoista, jolloin realismista ei ollut puhettakaan ja pelit olivat yksinkertaisia, pöhköjä ja hauskoja.

8/10
Lisää luettavaa