What Remains of Edith Finch / Arvostelut / pelaaja.fi

What Remains of Edith Finch

2.06.2017 // Kirjoittanut: Janne Pyykkönen
1
What Remains of Edith Finch -arvostelu

Lyhyitä elämiä

Finchien sukutarina on surullisin koskaan pelaamani peli. Se on hyvä ja huono juttu. Tekijät onnistuivat heruttamaan tunteita hienosti, mutta toisaalta haluaisin unohtaa koskeneeni koko peliin.

Taidepläjäys Unfinished Swanin tekijästudio Giant Sparrow jatkaa What Remains of Edith Finchissä kokeellista tarinankerrontaa. Pelinä se on ylpeästi ns. kävelysimulaattorien karsinassa. Edith Finch, pahamaineisen suvun viimeinen elävä jäsen, palaa 17-vuotiaana kotitaloonsa. Talo ei sanana itse asiassa edes riitä kuvaamaan tätä linnaa tai kartanoa, joka kurottaa kohti taivaita järjettömänä remonttiprojektina. Huoneet ovat kasvaneet toistensa päälle uusien sukupolvien tullessa, ja kätketyt portaat sekä salaovet muodostavat kirjoilla täytetyn labyrintin.

Peli kertoo ennen kaikkea kuolemasta. Finchin suku uskoo olevansa kirottu, ja toden totta, kaikki Finchit kuolevat nuorina. Edithin tehtävänä on kronikoida sukunsa kohtalot käymällä läpi tarinat ja päiväkirjat, jotka piilotettiin häneltä lapsena. Joka tarinassa koetaan jonkun viimeiset hetket maagisen realismin kautta. Jos joku näyttää lentävän taivaalle vapaana kuin taivaan lintu, kuulematta jää vain se väistämätön lätsähdys kiviä vasten.

Edith Finch onkin yritys ymmärtää kuolemista ja surua. Runollisuus, optimismi ja mielikuvituksen villi lento ovat jäljelle jääneiden keinoja käsitellä sitä, että Finchit kuolevat aina liian nuorina. Tapaturmat, itsemurhat ja katoamiset seuraavat toisiaan niin loputtomana ankeuden tykityksenä, että ne saavat kaikki yritykset ymmärtää näyttämään aivan naurettavilta.

What Remains of Edith Finch -arvostelu

"Finchin suvun tarinat ovat outoja, ihmeellisiä, rumia ja kauniita, ja peli on oikea kokemusten tilkkutäkki."

What Remains of Edith Finch -arvostelu

Pahimmassa jaksossa yksivuotiaan kylpylelut, sammakot ja ankat, tanssivat kaunista balettia ja lapsen isä runoilee siitä, voiko pikkuvauva olla liiankin onnellinen elämässään. Kohtauksen alkuhetkiltä asti on mahdotonta olla tajuamatta, mihin se on vääjäämättä menossa. Valehtelematta kurkkuuni nousi kitkerä, paha tunne. Hyvin tehty, pelintekijät, mutta ei näin – ei helvetissä näin. Missä vaiheessa yritys ymmärtää kuolemaa muuttuu sairaaksi romantisoinniksi? Oliko tarkoitus saada minut kysymään tätä? Kässäri on läpeensä niin hyvä, että on vaikea epäillä sitä vahingoksi. Tämä viiden minuutin pätkä on ahdistavampi kuin kymmenen kauhupeliä.

What Remains of Edith Finch pitää otteessaan ne muutamat tuntinsa, ja se tekee sen yllättämällä. Jokainen kohtaus on yksinkertainen minipeli, joissa on joka kerta jotain uutta. On interaktiivista sarjakuvaa, valokuvausta, muodonmuutoksia, lentämistä ja uimista. Kekseliäin pätkä näyttää kahden yhtä aikaa pelattavan minipelin kautta, miten ihminen voi samaan aikaan olla sekä mielikuvituksen syövereissä että sielua tuhoavan päivätyön otteessa. Audiovisuaalisesti seikkailu tykittää todella vaikuttavasti, ja samalla se on kuitenkin täysin kertakäyttöinen kokemus. Pari kertaa jumittunut peli tuskastutti heti, kun jaksoja joutui toistamaan ilman yllätyksen etua.

Finchin suvun tarinat ovat outoja, ihmeellisiä, rumia ja kauniita, ja peli on oikea kokemusten tilkkutäkki. Kirouksen ja koko tarinan pointti tai sen puute jäävät täysin pelaajan pohdittavaksi.  Elämä ja kuolema ovat liian isoja kysymyksiä, jotta pelillä olisi siihen mitään sanomista. Finchien lopuilla on siksi tarjota vain mielikuvituksen lentoa ilman vastauksia.

8/10

Kehittäjä: 
Giant Sparrow
Julkaisija: 
Annapurna Games
Peligenre: 
Seikkailu
Julkaisualustat: 
Sony PlayStation 4, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-16
Pegi-merkinnät: 
Väkivalta

Kommentit

Käyttäjän Vaapukkamehuw kuva
Vaapukkamehuw

Aika vaikea peli arvosteltavaksi. Kyseessä on monella tapaa teknisesti moitteeton ja omaperäinen mestariteos, mutta toisaalta kokemuksesta jäi jokin "se" uupumaan.

Ehkä nämä kävelysimulaattorit eivät vain ole itselle se mieluisin pelilaji.

Nostoja