Samaan tapaan kuin ilmaiseksi koneen mukana tulevaan Wii Sportsiin, myös Play-minipelipakettiin liittyy keskeisesti kysymys hinta-laatusuhteesta. Siivotaan se ensimmäiseksi pois alta: pelin saa kaupan päälle reilulla kymmenellä eurolla, kun ostaa uuden Wii Remote -peliohjaimen. Tähän hintaan Wii Play on ehdottomasti hankkimisen arvoinen.

Yksin kokemus on kuitenkin nopeasti koluttu puhki. Mukana on yhdeksän minipeliä, joista jokainen opettaa jotain uutta Wiillä pelaamiseen liittyvää taitoa. Ampumaradalla pelaaja harjaantuu osoittamaan ruutua, tähtäämään ja painamaan liipaisinta. Kalastuksessa koukkua liikutellaan syvyyssuunnassa viemällä ohjainta televisiota kohti tai siitä poispäin.

Alle tunnissa kaikki lajit on testattu, minkä jälkeen niissä voi alkaa tavoitella kultamitaleja. Huippusuorituksiin vaadittuja pisterajoja ei paljasteta, joten kisaamisessa täytyy vain tehdä parhaansa ja toivoa. Yleensä kultaa poimii liian nopeasti.

Samalla minipelien rajoittuneisuus alkaa turhauttaa. Biljardipelissä lyödään vain ysipalloa. Ei olisi vaatinut paljoa lisätä pakettiin myös kasipallo. Tankkipelissä ammuskellaan moninpelissäkin vain tekoälyä, vaikka pelistä olisi saanut huikean kaksintaistelun. Härällä ratsastus Charge!-lajissa ajaa aina samaa rataa.

Yhdessä pelatessa Wii Playsta saa selvästi eniten irti. Biljardi on valikoimasta hiotuin ja kestää arviointia jopa yksittäisenä pelinä. Kisaamisesta saa pontta myös Mii-hahmojen pyörittelyyn ja tunnistamiseen. Pöytätennis osoittautuu valikoiman heikommaksi, koska voitto tuntuu silkalta arvonnalta.

Wii Play tuntuu aikamatkalta Nintendo DS:n julkaisuun: näin myös käsikonsolin ominaisuuksia esiteltiin pelaajille, ennen kuin tilalle tulivat kunnon pelit ja demot jäivät unholaan.

BILJARDI VOITTI, TANKKI HÄVISI

Shooting **** Osoita ja ammu. Yksinkertainen hupi viittaa Duck Huntiin vain ohimennen.
Find Mii ** Bongaa Mii-hahmoja väkijoukosta tai pimeästä. Kyllästyttää nopeasti.
Table Tennis ** Konetta vastaan hauskaa muutaman kerran. Häviää ilmakiekolle.
Pose Mii * Pyörittele Mii-hamoja oikeaan asentoon, siinä se. Ranne kipeytyy.
Laser Hockey *** Ilmakiekkoa, jossa ärsyttää vain, ettei osumasta kiekkoon tule kunnon palautetta.
Fishing ** Peruskivaa kalastusta, jossa menestys ei kuitenkaan liity taitoon.
Pool ***** Valikoiman paras: hyvin toteutettu ysipallo-perusbiljardi.
Charge! *** Hauska, mutta ohut härkäratsastus, jossa todistetaan taas että Wii-ohjain toimii poikittain.
Tanks *** Ideassa on paljon potentiaalia, mutta se on jäänyt käyttämättä.

6/10
Lisää luettavaa