Panssareissa on tyyliä! Sen tiesi jo Heinz Guderian aikanaan, eikä hohto ole hävinnyt mihinkään, kun toisen maailmansodan (ja sen jälkeisten vuosien) rempseimmät sotakoneet on siirretty bittiavaruuteen jatkamaan sotaansa. Tigerit, T-34:t, Shermanit ja monet muut vaunut jauhavat toisiaan kappaleiksi miljardien tankkien vuosivauhdilla ja kaikilla on kivaa. Tämä on World of Tanks!
Eipä tainnut valkovenäläinen Wargaming.net aavistaakaan, millaisen kultakimpaleen he pyöräyttivät ulos World of Tanks -pelillään, sillä muutamassa vuodessa pienen porukan vääntämästä tankkipelistä on tullut yksi todellisista ilmaispelien menestystarinoista.
Perusidea on yksinkertainen: kaksi 15 tankin joukkuetta mättää toisiaan pataan yrittäen joko tuhota kaikki vastustajan vaunut tai vangita näiden tukikohdan. Matsien ulkopuolelle on rakennettu pysyvää kehitystä, sillä otteluissa tienatuilla kokemuspisteillä ja rahoilla voi ostella tankkeihinsa parempia osia sekä avata kunkin maan tankkipuista korkeampitasoisia ja parempia vaunuja käyttöönsä. Alun Leichttraktor (tunnetaan myös LOL-traktorina) vaihtuu lopulta Tigereihin ja muihin legendaarisiin vehkeisiin, kunhan jaksaa grindata kokemuspisteitä muutamia satoja tunteja.
Tarjolla ovat kaikki sodan tärkeimmät osapuolet sekä selvänä kumarruksena ilmaispelien luvatulle maalle myös Kiina. Kultakin maalta löytyy vaunuja joka lähtöön: raskaita ja keskiraskaita panssareita, kevyitä tiedusteluvaunuja, telatykkejä sekä panssarintorjuntavaunuja. Kullakin tankkityypillä on oma pelityylinsä ja lisäksi jokaisen maan tankeilla vielä omat filosofiset suunnittelueronsa, joten jokaisen makuun on varmasti tarjolla jotain. Samalla toki myös opeteltavaa ja hahmotettavaa riittää koko rahan edestä, joten World of Tanks ei ole se helpoin peli aloittelijalle.
Mutta kiehtova? Sitä se, piru vieköön, on.
Kiehtovuus selittyy pitkälti sillä, että World of Tanks on löytänyt erinomaisen tasapainon realismin ja pelattavuuden välillä. Pelimoottori mallintaa aseiden läpäisykyvyn, panssarien paksuuden, osumakulmat ja monet muut tankkitaistelun perusasiat mainiosti. Niinpä tankkitaktiikat hallitsemalla pärjää jo aika pitkälle, mutta toisaalta ilman niiden jatkuvaa huomioimista ei pääse alkua pitemmälle. Netistä googlailemalla pääsee hyvin alkuun.
Pelin lukuisat kentät on pääasiassa suunniteltu hyvin. Tarjolla on niin ahtaita kaupunkikenttiä kuin avointa peltoakin sekä kaikkea siltä väliltä. Kenttä kuin kenttä tarjoaa hyviä sniputuspaikkoja, suojaisia etenemisreittejä ja ties mitä muuta. Toki samalla mukana tulee myös vaatimus siitä, että ennen kuin peli kulkee, kentät pitää hallita hyvin – eikä vain suunnittelultaan, vaan taktiikoiltaan ja soveltuvuudeltaan senhetkiselle vaunulle. Mitään ylivoimaisia taktiikoita ei nimittäin ole, vaan oikea paikka ja toimintamalli riippuvat täysin siitä, millä vaunulla pelaa, missä viholliset ovat ja mitä kaverit tekevät. Ja jopa siitä, miten tilanne yleisesti taistelussa kulkee.
Niinpä World of Tanks vaikuttaakin aluksi musertavan vaikealta peliltä. Ensimmäiset pelit kuluvat todennäköisesti palavaa hylkyään katsellessa, samaten kuin jokaisella uudella vaunulla pelatut ensimmäiset pelit. Mutta istumalihaksiaan treenaamalla oppii lopulta pelaamaan, ja voi sitä fiilistä, kun matsin lopussa tietää kääntäneensä yksin koko taistelun kulun. Kun T29 on juuri oikeaan paikkaan sijoitettuna kimmottanut tornillaan 58 vihollisen kranaattia, tuhonnut seitsemän vaunua ja yksin pelastanut päivän, sen kuskin on helppo hymyillä. Tiedän, koska minä olin se kuski.
Oikeastihan World of Tanks on sangen simppeli peli, mutta vaikeus tulee pitkälti siitä, että menestys vaatii – noita ylivertaisia ja harvinaisia sankarihetkiä lukuun ottamatta – sitä, että ainakin suuri osa 15 hengen tiimistä pelaa hyvin yhteen. Se on lähtökohtaisestikin paljon pyydetty nettipeliltä, varsinkin kun tuntuu siltä, että alati kasvava osa porukasta tulee maista, joissa ei englantia ymmärretä. Eikä myöskään sitä, miksi esimerkiksi ei taistelun alussa välttämättä kannata ammuskella omia tiimikavereita persiiseen.
Ongelmaa pahentaa se, että World of Tanksin käsitys tiimien tasoittamisesta on aika erikoinen. Se ei noteeraa tankkien välisiä suorituskykyeroja tai kuskien taitoa yhtään mitenkään. Jos satunnaisgeneraattorilla on huono päivä, peli on hävitty ennen ensimmäistäkään laukausta. Se syö miestä, kun kymmenen minuuttia yrittää parhaansa, vaikka oikeasti lopputulos on ollut selvä jo aikaa sitten, eikä asialle voi tehdä yhtään mitään.
World of Tanks onkin siis äärimmäisen vaikea peli arvostella. Täysin omilla meriiteillään ja tyhjiössä tarkasteltuna se on erinomainen peli. Tasapaino on pääasiassa kohdallaan, peli itse on ratkiriemukas ja Wargaming kehittää sitä aktiivisesti – ja vieläpä täysin ilmaiseksi.
Tiimille täytyy nostaa hattua siitä, miten erinomaisesti realismin ja hauskuuden tasapaino on vangittu. Tempo on nopea eikä taisteluissa ole tylsiä suvantovaiheita, mutta silti peli on sen verran realistinen, että tankkisodan henki ja tunnelma säilyvät erinomaisesti. Oppimiskynnys on toki jyrkkä, mutta toisaalta sen ylitettyään voikin sitten omistaa nyyppiä kympillä.
Parhaimmillaan pelaaminen onkin ratkiriemukasta puuhaa. Mutta valitettavasti tuntuu siltä, että ratkiriemu on päivä päivältä harvinaisempi tunne musertavan epätoivon vallatessa alaa. World of Tanksin pelaajakunta kun tyhmistyy ja muuttuu huonokäytöksisemmäksi päivä päivältä. Surkeat, englantia ymmärtämättömät pelaajat haistattelevat toisilleen ja heittävät sellaista herjaa, että Xbox Livessäkin hävettäisiin. Koeta siinä sitten pelata hyvillä mielin.
Niinpä en ihan rehellisesti suosittelisikaan World of Tanksin pelaamista yksinäisille. On nimittäin parempikin vaihtoehto: kaverit mukaan. Klaanien väliset taistelut ovat toki hyvä tapa kokea vähän parempitasoisia pelejä, mutta jo ottamalla pari kaveria samaan tiimiin ja puhumalla keskenään äänichatin avulla voi nopeasti huomata, miten kolme hyvää pelaajaa voi usein paikata kymmenen kurvailijan perseilyt.
Näin koettuna World of Tanks toimii kympillä. Olen itse upottanut siihen varmasti toista tuhatta tuntia ja toista sataa euroa rahaa. Vaikka välillä palaakin pinna ja on pakko pitää kuukausi taukoa, ennemmin tai myöhemmin veri vetää aina rintamalle takaisin. Se on laatupelin merkki, se.