Halpaa vai kallista lentämistä?

Mikromaksupohjaisista free to play -peleistä puhuttaessa World of Tanks tulee syystäkin mieleen, mutta onnistuuko Wargaming toistamaan megamenestyksensä ilmataisteluräiskintä World of Warplanesillä? Miten voittaa ilmasoturien sydämet?

Warplanes on vaikeassa paikassa. Ilmasodan kohderyhmä on jo kättelyssä tankkisotureita pienempi. Lentäminen on myös vaativampaa: pelaajien pitää tulkita ilmatilannetta kolmessa ulottuvuudessa ja samalla hallita lentokonettaan. Lisäksi lentäminen on teknisesti haastavampi toteuttaa. Pahana niittinä Warplanes on väkisinkin välipeli, sillä moni Tanksin faneista odottaa Wargamingin sotapelisarjan kolmatta osaa, World of Warshipsiä. Onhan tankeissa ja sotalaivoissa molemmissa majesteetillista jylhyyttä, isoja tykkejä ja paksuja panssareita.

Ukrainan pojat ovat kuitenkin tsempanneet. Vielä keväällä peli oli betassa aivan kamala, mutta nyt sen parissa jo viihtyy. Kannatti pistää pääsuunnittelijat lentolupakurssille.

Warplanes julkaistiin viiden valtion lentokalustolla. Valtioita ei ole jaoteltu eri lokeroihin, vaan taivaalle noustaan sekalaisella sakilla, johon pelaajat kootaan valitsemiensa lentokoneiden tason mukaan. Jos lennät kakkostason mopolla, vastassa on pääasiassa 1920- ja 1930-luvun kalustoa. Kasitasolla liikutaan jo toisen maailmansodan loppuvuosien koneissa, protoissa ja sodanjälkeisissä koneissa. Vastuksenhaku onnistuu tekemään tiimeistä yleensä jokseenkin tasapäisiä, mutta itse kyllä tykkään siitä, että seassa on myös epäreilumpia vastustajia.

Matsimekaniikka on Tanksista tuttu. Pelaajalla on yksi elämä per rähinä, taivaalla lentää 15 vastaan 15 kuskia ja aikaa on 15 minuuttia. Teoriassa matsiin voi vaikuttaa myös maakohteiden tuhoamisella, mutta liki aina voitto ratkeaa sillä, että vastapuoli lakaistaan taivaalta. Jos oikein huono mäihä käy, oma kone on liekeissä kymmenessä sekunnissa vihollisen kohtaamisesta, mutta ei anneta sen haitata. Matsista kun voi poistua saman tien valitsemaan hangaarista toisen koneen, joka lentää toivottavasti suotuisampien pilvien alla.

 

Pelinä Warplanes on suoraviivainen. Se on räiskintää ilman sen syvempää filosofiaa. Koneiden vauriot lasketaan kestopisteissä ja vauriomallinnus on pinnallinen. Koneiden käyttäytymisessä on silti selviä eroja, joista näkyvimpiä ovat tietenkin nopeus ja liikehtimiskyky. Toisaalta aseballistiikka on erinomainen. Pyssyjen kohdistaminen ja tulen avaaminen mahdollisimman läheltä on fiksua, sillä kutien hajonta on melkoista. Kun koneiden sakkauskin on kohtuullisen voimakas, niin simumieskin voi vähän hymyillä.

Myös lentotuntuma ja ohjaus ovat kohdallaan. Kriittisten pelisysteemien ja fysiikkamallinnuksen uudelleenkirjoitus teki Warplanesista miellyttävän pelattavan, kun koneiden liikehdinnästä katosi äkkiväärä nykiminen ja niihin ilmaantui lentokoneille ominaista massaa ja sen hitautta.

Kannattaa silti muistaa tämä: Warplanes on ennen kaikkea nopeatempoinen, pikaisissa erissä pelattava hauska ja jopa vähän karkkimainen pikavoittoräiskintä. Se tarjoaa onnistumisen hetkiä ja yrittää koukuttaa pelaajan keräilemiseen, jossa omaan hangaariin haalitaan mahdollisimman paljon lentokoneita yhdeltä tai useammalta osapuolelta. Samalla kerätään pelirahaa ja kokemuspisteitä, joilla konepuista avataan vielä lukittuja koneita ja asennellaan ostettuihin koneisiin parempia radioita, moottoreita ja isompia aseita. Mikromaksukoukku on yhtä huomaamaton kuin Tanksissä eli varovaisen huomaamaton ja houkutteleva, mutta ei tyrkyttävä.

War Thunderin rinnalla Warplanes on se toiminnallisempi vaihtoehto. Kumpaakin kannattaa kuitenkin kokeilla, sillä kaksi erilaista tulkintaa samasta aiheesta on suoranaista kuluttajien palvelemista, etenkin kun molemmat näkemykset ovat eri tavoin hyviä.

7/10
KehittäjäWargaming.net
JulkaisijaWargaming.net
PeligenretRäiskintä
JulkaisualustatMicrosoft Windows
Pegi-ikärajatK-7
Pegi-merkinnätOnline, Väkivalta
Lisää luettavaa