World of Warships

Verkkainen laivataistelu on viimeisen päälle viilattua, mutta etenemistä ei ole tehty helpoksi.

1.11.2015 05:00

Kapteeni ei hätäile koskaan

Monet sotapelit saavat tenhonsa historiallisesta patinasta. World of Warshipsin tapauksessa illuusio aitoudesta on vaikuttava mutta hämäävä, ja niin on itse historiakin. Toiseen maailmansotaan mennessä kaleereista lähtenyt sotalaivojen kehitys oli saavuttanut lakipisteensä, suuret taistelulaivat. Valtavat, uivia rautakaupunkeja muistuttavat laivat, kuten Saksan Bismarck, Japanin Yamato ja USA:n Arizona, olivat enemmän kuin aseita – ne olivat kansakuntiensa ylpeyden symboleita. Nyt ne muistetaan siitä, miten noloilla tavoilla ne kaikki upposivat.

Isosta tykkilaivasta tuli sotatekniikan kehittyessä vain iso maalitaulu ja muista pinta-aluksista tuli tykkivenediplomatian voimaa säteilevien lentotukialusten saattajia. World of Warships -pelissä historiaan jääneet taistelulaivat, risteilijät, hävittäjät ja tukialukset saavat vihdoin sotia keskenään niin kuin pitää, eikä niiden kannella ole edes kiusallisesti kuolevia ihmisiä.

World of Tanksin tekijöiden pelissä on tietenkin tuttu kaava. Kaksi joukkuetta kohtaa merellä tai saaristossa, ja sitkeästi taistelemalla käyttöön avautuu yhä kehittyneempiä ja tehokkaampia aluksia. Koukkuna on se, että Warships on oikeasti maailman hitain räiskintäpeli ja Unreal Tournamentin vastakohta. Alukset lipuvat sekä kääntyvät verkkaisesti, ja pitkillä matkoilla ammukset liitävät päälle kymmenen sekunnin kaaria. Tässä ei voita nopein vaan parhaiten ennakoiva.

”Tunnetuimmat laivat, kuten iki-ihana Yamato, on varattu vain niille, jotka menevät naimisiin pelin kanssa ja viettävät sen kanssa koko elämänsä.”

Wargamingin kokemus ja raha näkyvät siinä, kuinka hiottu Warships on. Laivojen graafiset yksityiskohdat, sulava ruudunpäivitys ja taistelun eleganssi muodostavat laatupelin, joka on luontevasti jotain toiminnan ja taktiikan välillä. Kuka tahansa osaa paukuttaa vihollista kylkeen alkupään tykkilaivoilla, mutta tosikapteenit erottuvat maakravuista nyanssien hallinnalla. Pitää oppia tiputtamaan panssarinläpäiseviä kannen läpi pitkillä roikuilla, muistaa missä boilerit ja ammusvarastot piileskelevät panssarin takana ja opetella kääntymään torpedokeskityksen läpi olympiapujottelijan sulavuudella. Ajatustasolla täytyy tarkkailla omaa sijaintia suhteessa joukkueeseen, sillä tämä ei ole soololaji. Ajan todelliset yksinäiset sudet eli sukellusveneet on jätetty pois pelistä kokonaan, mikä on sääli uskottavuudenkin kannalta.

Jos jokin torpedo pelin upottaa, se on aluksi hyvinkin mukavalta näyttävä free to play -maksumalli. Peli on ilmainen ladata, ja vain harvat erikoislaivat saa oikealla rahalla. Nyhtäminen tapahtuu tuplakokemusta antavan Premium-jäsenyyden kautta, eikä se tunnu parin ensimmäisen viikon aikana edes pakolliselta. Uusia laivoja tipahtaa kokeilijan haltuun useampia päivässä, kunnes kehitys hyytyy täysin noin tason kuusi laivojen kohdalla eli siinä vaiheessa, kun ikäloput paatit tekevät tilaa kauniimmille ja tehokkaammille paateille. Jopa vain yhden maan yhdessä alusluokassa eteneminen kestää silloin järkyttävän määrän matseja ilman Premium-tiliä.

Etenemisen hyytävä tahti ei ole välttämättä edes ongelma, jos alkupään laivat miellyttävät, mutta pääsin käsiksi ylimmän kastin paatteihin väliaikaisella testitilillä, ja merisota on ärsyttävän paljon kiinnostavampaa korkeilla tasoilla. Ilmatorjunnan määrä ja merkitys nousevat, kantamat kasvavat ja laivojen tappavuus kehittyy merkittävästi. Juuri tunnetuimmat laivat, kuten iki-ihana Yamato, on varattu vain niille, jotka menevät naimisiin pelin kanssa ja viettävät sen kanssa koko elämänsä – ja hoitavat lisäksi 80 euroa vuodessa maksavat Premium-laskunsa. Jostain rahat on tietysti revittävä, mutta etenemisen hitaus tuntuu aidosti julmalta. Erityisesti tukialukset ja taistelulaivat ovat kasuaalipelaajalle vain muistutuksia siitä, että kaukaisessa tulevaisuudessa häämöttää oikeasti hyviä paatteja, mutta toisaalta jo alkupään risteilijät ja hävittäjät tarjoavat ketterää ja tasapainoista taistelua.

Kuten siis monet muut free to play -pelit, World of Warships edellyttää todella vakavaa joko rahallista tai ajallista panostusta. Vastineeksi saa sentään laatua.

8/10

Verkkainen laivataistelu on viimeisen päälle viilattua, mutta etenemistä ei ole tehty helpoksi.

Janne Pyykkönen

8/10
KehittäjäWargaming.net
JulkaisijaWargaming.net
PeligenretToiminta
JulkaisualustatMicrosoft Windows
Pegi-ikärajatK-7
Pegi-merkinnätVäkivalta
Lisää luettavaa