Tämä arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden joulukuun numerossa 240. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!

Vielä yksi ennen valomerkkiä

Siinä missä rallin kansainvälisessä mestaruussarjassa suunnataan uuteen aikakauteen hybridien ja uusien autojen muodossa, ollaan rallipelien saralla vielä valomerkkivaiheessa. Ranskalaisen Kylotonnin WRC-lisenssi päättyi vuoteen 2022, joten WRC Generations jää viimeiseksi lajissaan. Peli on suoraa jatkumoa WRC 5:stä alkaneelle kehityskaarelle – hyvässä ja pahassa.

Rallissa on siirrytty Ford Puman, Hyundai i20 N:n ja Toyota GR Yariksen tahdissa hybridiaikakauteen ja uuteen Rally1-luokitukseen. Samalla pykälää alempana on siirrytty Rally2:een. WRC Generations huomioi uudet autot ja sarjan kuljettajaparit tuttuun tapaan oikein. Hybriditekniikan lisääminen selitetään lyhyesti, mutta pelaajan kannalta sen vaikutus jää melko vähäiseksi.

Urheilupelille tyypillisen vuosipäivityksen lisäksi WRC Generationsin uudistukset ovat melko vähäisiä. Moninpeliin on tullut uusi, vaihtuviin haasteisiin pohjautuva haastejärjestelmä, ja kelloa vastaan ajettavat moninpelitilat toimivat ristiin pelikoneesta riippumatta, kunhan kyseessä ei ole Switch. Lisäksi pelaajat voivat liittoutua tiimeiksi ja muokata ensimmäistä kertaa autoihin omat teippaukset.

Lyhyen päivityslistan lisäksi pelissä on tehty jonkin verran elämää helpottavia muutoksia valikoihin ja pelirakenteeseen, mutta peruskankeus on edelleen tallella.

WRC Generations perii myös edeltäjänsä ongelmat. Suurin osa erikoiskokeista on täyttä huuhaata, ja erityisen loukkaavalta hölmöily tuntuu Suomen-osakilpailun kohdalla. Edes Harjun erikoiskoetta ei ole päivitetty tänä kesänä ajettuun versioonsa. Pelisarjalla on myös omat faninsa ajettavuuden suhteen, ja he varmasti tuntevat olonsa entistä kotoisammaksi. Rattipolkimilla ja modaamalla pelistä voi saada pc:llä itselleen sopivan. Toisaalta jos aiemmat pelit eivät sytyttäneet esimerkiksi Dirt Rallyihin verrattuna, ei sitä tee WRC Generationskaan.

Graafisesti Kylotonnin luomus näyttää hetkittäin upealta, sillä autojen mallit ja aurinkoon liittyvät sääefektit ovat upeita. Toisaalta sade ja lumi näyttävät kaksi konepolvea vanhalta roskalta, tosin pelisarjahan aloitti taipaleensakin PlayStation 3:lla ja Xbox 360:llä. PlayStation 5:n näyttötiloja ovat joko 2K-tarkkuus 60 fps:llä tai 4K-tarkkuus 30 fps:llä, mutta 4K ei komista peliä merkittävästi. Pelissä on kameratila, mutta sen asetukset ovat hiukan outoja.

Myöskään äänet eivät ole parantuneet vuosien varrella merkittävästi, mutta toisaalta karttureille on lisätty erilaisia elävöittäviä välikommentteja. Peliohjaimella ajettavuus on edelleen välttävä. PlayStation 5 -kuljettajaa palkitaan sentään ABS:n tahtiin ryskyttävällä jarruliipaisimella, joka rämisee lähinnä konekiväärimäisesti. WRC Generations on sarjansa paras peli, mutta parannukset ovat pieniä ja ne ovat saapuneet turhan verkkaisesti vuosien varrella. Kohtuullisen hyvän kausitilan lisäksi ansiona on hyvä läpileikkaus moderneimpaan rallikalustoon, vaikka mukana onkin sopiva valikoima legendaarisia rallilaitteita vuosien varrelta.

Vuonna 2023 Kylotonn joutuu harkitsemaan esimerkiksi V-Rallyyn palaamista, ja olisi harmi heittää WRC:n vuosien kehitystyö ja oma pelimoottori hukkaan. Nähtäväksi jää, miten Codemasters hyödyntää WRC-lisenssin mahdollisuudet. Kun uutinen lisenssin siirtymisestä tuli julki vuonna 2020, visioivat monet Dirt Rallyjen ja virallisen lisenssin mahdollisuuksia. Sittemmin synkäksi pilveksi saapuivat platkuksi vesitetty Dirt 5 ja EA, jonka intresseistä rallipelien suhteen ei tiedetä kovinkaan paljoa.

7/10
KehittäjäKylotonn
JulkaisijaNacon
Pegi-ikärajatK-3
Lisää luettavaa