Isot miehet ähisee taas
WWE 2K16:n kannessa on kaikkien aikojen suosikkipainijani, Stone Cold Steve Austin. Ehkäpä ”Teksasin kalkkarokäärme” potkisi peliin uutta puhtia, samaan tapaan kuin hän kehässä monottaa vastustajiaan takapuoleen. Aina saa toivoa!
WWE-pelisarjan kehitysaskeleet ovat aina harhailleet vähän missä sattuu. Uusissa osissa esitellään usein joku uusi ominaisuus, josta sitten luovutaan täysin heti seuraavassa osassa. Vaikka pelin ydin ja runko pysyvätkin aina samana, pelin tuntuma on joka vuosi erilainen, mikä tavallaan on rasite sarjalle. Joka vuosi saa opetella jotain uudestaan, vaikka mikään ei kuitenkaan ole oikeastaan muuttunut.
Nyt kuitenkin voin todeta, että 2K16 on pelimekaanisesti parasta WWE:tä muutamaan vuoteen. Kovasti vihaamistani minipeleistä ja napinrenkutuksista ei ole päästy eroon, mutta niitä on muutettu todella paljon fiksummiksi ja inhimillisemmiksi. Täydellisiä ne eivät todellakaan ole, eikä oikeastaan edes hyviä, mutta nyt ne alkavat sentään olla lähes siedettäviä.
Selätyksessä pelaaja saa nyt kolme mahdollisuutta pysäyttää heilahtavan palkin oikeaan paikkaan. Edellisissä osissa nappia puristettiin pohjassa ja koetettiin sitten vapauttaa oikeassa kohdassa, mikä oli ihan pirullisen hankalaa. Nyt selätyksestä karkaaminen edellyttää vain oikea-aikaista näpäytystä, joka on hieman helpompaa, muttei edelleenkään tarpeeksi toimivaa. Usein tämän onnistuu mokaamaan jo matsin alkuvaiheessa, jolloin leikki päättyy lyhyeen ja pelaaja tuskastuu.
Luovutussidonnoissa Yukes on napannut minipelin suoraan kehittelemästään MMA-pelistä, UFC Undisputedista. Tässä minipelissä sidonnasta pakeneva pelaaja vie omaa palkkiaan karkuun ruudulle ilmestyvän ympyrän sisällä. Lukkoa hakeva pelaaja taas koettaa saada tämän palkin kiinni. Tämä on koko pelin toimivimpia minipelejä.
Vastaiskusysteemi on pysynyt lähes samana ja on myös yksi pelin suurimpia murheenkryynejä. Vastaiskut perustuvat ajoitukseen, joka saa taas hyökkääjän helposti turhan araksi. Tavallaan tämä tuo toki myös hyvää strategista otetta peliin, mutta en pidä siitä, että jokainen torjuttu isku muuttuu tehokkaaksi vastaiskuksi. Peli kaipaisi ihan normaalin torjuntanapin, joka vain torjuisi suurimman osan iskun tehosta, mutta ei muuttuisi automaattiseksi vastahyökkäykseksi.
Tänäkin vuonna WWE tuo ihan hillittömän määrän sisältöä pelaajalle. Mukana on urapelitila, jossa luodaan hahmo ja edetään matsi kerrallaan kohti kuuluisuuksia. Pelaaja saa luoda suhteita muihin painijoihin, ajautua riitoihin toisten kanssa ja kaveerata toisten kanssa. Uran edetessä pelaaja etenee tilastoissa ja pääsee isompiin matseihin haastamaan mestareita ja legendoja.
2K Showcase -tilassa taas pääsee pelaamaan Stone Cold Steve Austinin uran huippuhetket uudelleen, pelaamaan matsit niin kuin ne oikeastikin menivät ja näkemään videoleikkeissä WWE:n historiallisia tilanteita.
WWE 2K16 on kelpo showpainipaketti, jossa on faneille iso kasa historiaa, hirveästi pelimuotoja, äärimmäisen monipuoliset luomistyökalut ja hauska moninpeli samassa huoneessa pelaaville kavereille. Pelin runko on vanha kuin taivas, ja vaikka ulkonäköä onkin koetettu silotella, on se liikkeessä vanhentuneen näköinen heikkojen animaatioiden vuoksi. Kuten jokaisena vuonna arvostelussa totean, WWE-sarjan seuraava osa pitäisi aloittaa kokonaan puhtaalta pöydältä.
Mutta silti WWE-fanit, kuten minä, saavat pelistä hupia ja iloa irti useiksi tunneiksi. Moninpeli saman ruudun ääressä on huippua, ja mitä enemmän ohjaimia ja kavereita löytyy, sitä kivempaa on kaivaa terästuoli kehän alta ja pamauttaa kavereita takaraivoon yleisön mölistessä villisti taustalla.
6/10
Jälleen sama peli muutamalla uudistuksella, mutta hullut fanit jaksavat edelleen.
Eemeli Rekunen