Mikään ei voita vanhan koulukunnan WWF:ää. Vanhat kunnon sarjakuvasankarit pieksivät toisensa henkihieveriin ilman nykyisiä liikerajoituksia, jotka pyrkivät tekemään lajista lähinnä pikkulasten viihdettä.

Vanhojen hyvien aikojen muistoksi THQ julkaisee WWE All Starsin, jossa nähdään valikoima vanhoja tähtiä kultaiselta 80-luvulta ja asenteelliselta 90-luvulta sekä nykyisiä tähtiä. Peli ottaa selvän pesäeron WWE: Smackdown vs. Raw -sarjaan. Pelihahmot ovat sarjakuvamaisia ja toiminta korkealentoista.

Isot osumat lennättävät hahmot metrien korkeuteen, eikä realismia tunneta. Mikäs siinä on hakatessa Stone Coldilla Hulk Hogania tai selvitellä The Rockin ja John Cenan välisiä skismoja videopelimuodossa. Hulk Hoganin mukanaolosta yllätyin, mies kun on nykyisin vihollisen palkkalistoilla. Esimerkiksi Mick Foleyta ei pelissä nähdä miehen hypättyä TNA:n kelkkaan. Vähän nihkeämpi veto THQ:lta oli jättää iso osa painijoista verkosta ladattaviksi.

Pelattavuuden osalta All Stars jättää toivomisen varaa. Pelaajalla on käytössään isku, vahva isku, heitto ja vahva heitto sekä asiaan kuuluvat torjunnat ja erikoisliikkeet. Pelimekaniikka ei sisällä juuri minkäänlaista syvyyttä, vaan matsit jäävät pelkäksi huitomiseksi. Edes sukellukset köysien päältä tai kehän alta löytyvät aseet eivät onnistu tuomaan tarvittavia strategisia elementtejä peliin, sillä niiden merkitys ei poikkea mitenkään normaaleista liikkeistä.

WWE All Stars on selvästi ladattava peli paketoituna koteloon. Ei se mikään kelvoton tekele ole, mutta täysihintaisena kaipaisi reilusti lihaa luidensa ympärille. Moninpelikään ei kauaa jaksa innostaa näillä eväillä.

4/10
Lisää luettavaa