Tekijä: Silicon Knights
Julkaisija: Activision
Myynnissä: nyt
Pelikoneet: Xbox 360 (testattu), PS3, DS, Wii
Moninpeli: Ei
Ryhmä-X on siitä hankala peliaihe, että kyseessä on varsin runsaslukuinen sankarijoukko eikä yksittäinen hahmo, jonka ympärille peli olisi helppo rakentaa. Tässä mielessä X-Men: Destinyn perusidea on varsin kiinnostava: pelaajan hahmo on tuore mutantti, joka ajautuu Ryhmä-X:n tai Magneton johtaman Mutanttien veljeskunnan riveihin kehittämään voimiaan ja joutuu lopulta tekemään valintansa, kenen joukossa seisoo. Sääli vain, että toteutuksensa puolesta tämä kevyellä roolipelauksella varustettu toimintapeli onkin sitten lähes kelvotonta roskaa.
On vaikea päättää, mistä aloittaa pelin vioista kertominen: onko se hävettävän huono ääninäyttely, epälooginen ja tylsä tarina, säälittävä ulkoasu vai kenties aivoton taistelusysteemi? Tarinasta vastaa Ryhmä-X-sarjakuvia käsikirjoittanut Mike Carey, joten olen valmis laittamaan syyn sen epäloogisuuksista pelin keskeneräisyyden piikkiin. Tapahtumat nimittäin hyppivät ajoittain niin omituisesti, ettei sille voi olla mitään muuta syytä kuin se, että palasia on jäänyt välistä pois. Tätä vahvistaa myös pelin pituus: koko roska on ohi noin viidessä tunnissa.
Hahmonkehitys itsessään on sinänsä varsin mielenkiintoista. Alussa pelaaja voi valita kolmesta erilaisesta nuoresta, jolle voi pelin edetessä avata käyttöön mutanttivoimia kolmesta eri voimatyypistä. Voimia voi lisäksi kehittää kokemuksen avulla, ja lisää monipuolisuutta saa pelin aikana kerättävistä X-geeneistä ja puvuista, joista saa käyttöönsä mutanttimaailman tunnettujen hahmojen voimia. Asuja ja geenejä voi vaihdella tilanteen mukaan, joten voimien kanssa säätäminen on kaikkiaan hyvin mielenkiintoista.
Taistelu itsessään on kuitenkin poikkeuksellisen tylsää hakkaamista, eikä erilaisia vihollistyyppejäkään ole kuin kourallinen. Paljon kertoo sekin, että jonkin bugin vuoksi pelasin noin reilun kolmanneksen pelistä ilman, että hahmolleni kertyi lainkaan kokemusta, eikä se haitannut pelin läpäisyä lainkaan. Perushyökkäystä hakkaamalla pärjää alusta loppuun ihan hyvin.
Paljon hehkutettu oman kohtalon valinta jää myös pannukakuksi. Valinnoilla ei ole minkäänlaisia oikeita vaikutuksia, paitsi siihen keiden rinnalla taistelee. Pelin voi toki läpäistä kahdesti, sillä Mutanttien veljeskunnan ja Ryhmä-X:n tehtävissä on jonkin verran eroja, mutta kokonaisuuden kannalta niillä on aika vähän merkitystä.
Pahinta on kuitenkin tekninen toteutus, joka vaikuttaa etenkin ulkoasun suhteen siltä, kuin pelaisi edellisen laitesukupolven peliä. Lopputulos on niin köykäinen kokonaisuus, ettei edes kaltaiseni suuri Ryhmä-X-fani kykene antamaan pelin puutteita anteeksi – oikeastaan päinvastoin. Sijoita rahasi mieluummin vaikka aiheesta kertoviin sarjakuviin.