V niin kuin vastarinta
Jos kodissasi on avaruusolioita ja niiden fasistikätyreitä, sinulla on iso ongelma. Ei siksi, että ne ADVENT-joukot vievät sinut keskitysleireille, mutonit jyräävät sinut liiskaksi ja chrysalidit munivat sinut täyteen jälkeläisiään, vaan siksi, että XCOM on tulossa päivälliselle. Kun maailman kohtalo on kiinni minuuteista, on sankareidemme parasta pumpata koko mökki täyteen kaasua, sytyttää se tulee ja räjäyttää se lopuksi maan tasalle. Se on meidän kaikkien parhaaksi, kansalainen. Vigilo confido!
UFO eli amerikkalaiselta nimeltään X-COM on yksi harvoista peleistä, joka on luonut käytännössä kokonaisen lajityypin. Peli sekoitti maailmanlaajuista strategiaa pienten sotilasryhmien taktikointiin. Jatko-osat, fanipelit ja uusinnat ovat seuranneet kaavaa orjallisesti jo 20 vuotta. Firaxiksen toinen XCOM-peli, joka sijoittuu sopivasti 20 vuotta aikaan ensimmäisen jälkeen, pääsee vihdoin kunnolla irti klassikon ikeestä.
Pelaajan täytyy omaksua uudenlainen ajatusmaailma, sillä XCOM ei ole enää rikas, hallitusten tukema joukko ufojen tiputtajia. Vuosikymmeniä sitten voimalla saapuneet muukalaiset ovat jyränneet kansallisvaltiot, ja enkeleiksi pynttäytyneet avaruustyrannit ovat tuoneet ennennäkemättömän rauhan sekä edistyksen aikakauden. Kaupan päälle tulivat joka nurkalla kyttäävät ADVENT-iskusotilaat ja junaverkosto, joka kuljettaa tuntematonta rahtia yötä päivää, eikä sen kyydissä ole varmaankaan suklaata ja koiranpentuja. Pelaaja on Komentaja, legendaarinen sotanero, joka värvätään vastarintaliikkeeksi muuttuneen XCOMin johtoon.
XCOM-veteraaneille on luvassa kulttuurišokki, sillä puolet pelistä on paranneltu ja puolet uusittu kokonaan. Ennen jahdattiin ufoja Interceptor-hävittäjillä, mutta nyt XCOM-joukot seilaavat varastetulla Avenger-avaruusaluksella ympäri maailmaa ufojen jahdatessa hyviksiä. Pienet vastarintaliikkeet yhdistetään hitaasti maailmanlaajuiseksi verkostoksi, sillä ilman paikallista tiedustelutietoa ei voi hyökätä ADVENTin tukikohtiin. Uudet valuutat eli raaka-aineet ja tiedustelumateriaali ovat aina vähissä. Ja mikä pahinta, kello tikittää koko ajan.
Aikarajoja vihaavat pelaajat ovat XCOM 2:ssa itku kurkussa, sillä koko ajan on hoppu. Alieneiden ihmeprojekti Avatar marssii vääjäämättä kohti maailmanloppua kuin monesta lautapelistä tuttu ”doom tracker”, ja peli tuntuu saaneen ihmeen paljon vaikutteita juuri XCOM-lautapelistä. Nyt strategiatasossa, jossa peli voitetaan tai hävitään, on tärkeää reagoida erilaisiin ”tapahtumakortteihin”. Hidastelu tai resurssien tölväys vääriin asioihin johtaa tuhoon, vaikka voittaisi joka taistelun.
Eikä lorvinta kuulu enää taisteluihinkaan. Edellinen XCOM oli loistavaa vuoropohjaista taktikointia, mutta oli turhan helppoa käyttää määrätietoista tyyliä, jossa sotilaat etenivät etanavauhdilla ja jäivät odottelemaan vihollisten ilmestymistä. Nyt suurimmassa osassa tehtävistä on tiukka aikaraja. Jos on vapautettava vanki kuljetusautosta ja vietävä hänet lentokoneelle, kuljetus lähtee tasan viimeisellä vuorolla. Kyydistä jääneet jäävät nauttimaan ADVENTin vieraanvaraisuudesta. Jos junakuljetuksen turvajärjestelmä ehtii nakuttaa loppuun asti, varastettava lasti räjähtää. Se on stressaavaa ja ahdistavaa, mutta XCOM 2:n taistelu on sen takia uskomattoman intensiivistä. Jokainen liike voi olla se ratkaiseva erityisesti taistelun ensimmäisillä vuoroilla. Silloin joukot ovat piilossa muukalaisilta ja voivat hiiviskelypelien tekniikoilla hankkiutua hyviin kulmiin ensimmäistä tappavaa väijytystä varten.
Onneksi aseita, liikkeitä ja vaihtoehtoja onkin paljon enemmän kuin ennen. Sotilaiden hahmoluokat ja aseistukset on uusittu ronskisti, ja kaikilla on selkeät tehtävät. Tarkka-ampuja on edelleen vihollisten poistaja, ja arvokkaat PSI-sotilaat voivat muuttaa koko taistelun kulun ottamalla hallintaansa muukalaisia tai tappamalla porukkaa läpi seinien. Ranger on tiedustelija ja lähitaistelija, joka voi puukottaa lauman muukalaisia tuurilla yhdessä vuorossa. Grenadier räjäyttää vihollisten näkösuojat ja kuorii haarniskat pois, jotta muut saisivat jotakin aikaan. Spesialisti taas hakkeroi, puolustaa ja huoltaa tiimiään. Aselajien vuorovaikutuksella saa ihmeitä aikaan, ja ihmeitä tarvitaan. Pelin uudet, todella tappavat muukalaislajit tulevat jokainen ikävänä yllätyksenä, ja XCOM 2 on todella, todella vaikea.
”Pelin uudet, todella tappavat muukalaislajit tulevat jokainen ikävänä yllätyksenä, ja XCOM 2 on todella, todella vaikea.”
Arvaamattomuutta tuo uusi tapa kehittää aseita. Muukalaisten ruumiista ja laitteista saa tiedemiesten avustuksella hitaasti ja varmasti uusia laitteita, mutta insinöörien testiradalta saa taas namua arvalla. Kokeellisia aseita, haarniskoja tai ammuksia tekevät projektit saattavat tuottaa vaikkapa napalmiluoteja tai myrkkykranaatteja, mutta koskaan ei voi tietää, mitä on luvassa.
Arvaamattomuus on päivän sana muutenkin, sillä satunnaisluodut taistelukentät ovat palanneet vihdoin. Toistuneet vakiokartat olivat edellisen XCOMin isoin ongelma, ja Firaxis on selkeästi panostanut uudelleenpelattavuuteen ja yllätyksellisyyteen, vaikka lautapelityylinen maailmankartta tuntuu turhankin selkeältä.
Taistelukentät voi uusia itsekin, sillä ympäristö tuhoutuu XCOM 2:ssa todella näyttävästi. Se ei ole vain kosmeettista, sillä esimerkiksi vankilapako järjestyy räjäyttämällä seinään tai kattoon reiän. Jos talon katto on täynnä vihollisia, kannattaa taas räjäyttää koko mörskä, jolloin painovoima viimeistelee homman. Jopa tekoäly osaa hyödyntää remontointia. Yhdessä tehtävässä koin todellisen järkytyksen, kun vihollisten kuljetuskone tiputti joukkueellisen vahvistuksia suoraan tukikohdan kattoon tulleesta aukosta.
Strategiapelejä pidetään usein persoonattomana ja kylmänä puuhailuna, mutta juuri siinä suhteessa XCOM on aina ollut jotain muuta. Sotilaisiin luotiin tunnesiteitä jo, kun ne olivat epämääräisiä pikseliläjiä, mutta tällä kertaa niiden yksilöllisyyteen on panostettu enemmän kuin koskaan. Nimet, elämäntarinat, varusteet, arvet, koristeet ja jopa yksilöllisesti erikoisosilla tuunatut aseet tekevät eniten käytetyistä supersoltuista ja tiukkaan tilanteeseen astuvista alokkaista välittömästi muistettavia. Tätä hyödynnetään aikarajojenkin kanssa. Jos kymmeniä muukalaisia teurastaneet mestarit kuolevat tai joutuvat kuukauden sairaslomalle, pelaajan on lähetettävä kauhusta tutisevia alokkaita tehtäville, jotka eivät todellakaan odota. Vaikutteet on selkeästi otettu tässä suhteessa – ja monessa muussakin pikkuasiassa – edellisen pelin suositusta The Long War -modista. Peli valuu näin juuri siihen suuntaan, jota sen innokkaimmat fanit toivoivat. Long War -modaajat taas kyhäävät jo uusia modeja Firaxiksen laskuun, joten yhteisö on mukana hämmästyttävän vahvasti jo ensimetreillä.
Konsolikomentajia kyrsii varmasti se, että XCOM 2 on ainakin aluksi saatavilla vain pc:lle, mutta tietokonepelaajia lellitään senkin edestä. Grafiikka on nopealla vilkaisulla hyvin samanlaista, mutta yksityiskohtien määrä on kasvanut valtavasti. XCOM 2 on strategiapeliksi harvinaisen nätti tapaus. Edellistä peliä modattiin innolla, joten tällä kertaa peli on rakennettu erityisen helposti modattavaksi. Toimiva tekniikka ja modituki olivat joskus itsestään selviä asioita pc-puolella, mutta näinä päivinä tällainen toiminta on ihanaa vaihtelua.
Sodankäynnissä kaunis, dramaattinen ja haastava XCOM 2 on upea edistysaskel, joka lämmittää varmasti tiukoista aikarajoistaan huolimatta taktiikkapelejä rakastavien sydämet. Vaikeampi pala nieltäväksi on uusi turhan suorasukaiselta vaikuttava strategiataso, jossa ei ole jäljellä paljoakaan alkuperäisestä tyylistä. Silti siinäkin on läsnä juuri se syy, jonka takia XCOMia rakastetaan. Päätöksilläsi on merkitystä, komentaja, kaikilla päätöksilläsi.
9/10
Nopeampi ja armottomampi sota muukalaisia vastaan synnyttää entistä hienompia tarinoita sekä sankareita, vaikka osa muutoksista voi järkyttää.
Janne Pyykkönen