Tekijä: Monolith Soft
Julkaisija: Nintendo
Myynnissä: nyt
Pelikoneet: Wii
Moninpeli: Ei
Samalla koneella: Ei
Verkossa: Ei
Pisteet: 9
Japanilaisten roolipelien ystäville uusin konsolisukupolvi ei ole ollut ihan yhtä mieleinen kuin muiden lajityyppien ystäville. Vaikka hyviäkin pelejä on nähty roppakaupalla, Dragon Quest VIII:n ja Final Fantasy XII:n kaltaiset hitit ovat vielä jääneet näkemättä.
Kun vielä vanha tekijä Level-5 petti White Knight Chroniclesillaan, heräsi pelko siitä, olisiko myös toinen alan konkari Monolith Soft menettänyt otteensa. Nyt kun firman uusin tuotos Xenoblade Chronicles on viimein saatu Eurooppaan, voi kaikeksi onneksi todeta pelot turhiksi. Kyseessä on vaatimattomasti koko konsolisukupolven merkittävin jrpg-tapaus.
Xenoblade Chronicles kertoo tarinan kahdesta iäisyyksien ajan keskenään tapelleesta titaanista, joiden taistelun viimein päätyttyä kuolemaan tunnettu maailma rakentui näistä toisen, Bioniksen, ympärille. Sen eri ruumiinosat, kuten jalat, pää ja jopa elimistö, ovat itse asiassa toinen toistaan erilaisempia ekosysteemejä.
Pelin tarina saa alkunsa, kun Bioniksen alaosia asuttava, kovin ihmismäinen homsien rotu joutuu mystisen ja murhanhimoisen mechon-rodun hyökkäyksen kohteeksi. Mechonien tuhoamiseen pystyvän mystisen Monado-miekan käyttäjäksi valittu pelin sankari Shulk lähtee tunteidensa ajamalle kostoreissulle, mutta jokainen Monolithin pelejä pelannut tietää, että koko tarina ei ole vielä tässä.
Kymmenien tuntien mittaiseen tarinaan sisältyy toinen toistaan suurempia mysteereitä ja paljastuksia, ja juonta kuljetetaan sekä mystisten välianimaatioiden että Monadon Shulkille antaman tulevaisuudennäkemiskyvyn kautta.
Unelmia ja farmaushommia
Xenoblade Chroniclesin erottaa perinteisistä japaniroolipeleistä sen järkyttävä sivutehtävien määrä. Pelin eri alueet ovat valtavia, ja juonen seuraamiseksi niistä tarvitsee tutkia vain murto-osa. Peliin tykästyneet voivat kuitenkin etsiä sen piilotettuja salaisuuksia ja samalla suorittaa kirjaimellisesti satoja minitehtäviä, joista suurin osa on kuitenkin yksinkertaisia tappo- ja keräystehtäviä.
Taistelu Xenobladessa on reaaliaikaista. Viholliset näkyvät maailmassa, ja tarpeeksi matalan tason tai luonteeltaan rauhalliset möröt antavat ryhmän juosta ohitseen häiritsemättä. Itse taistelu on yhdistelmä tietyin väliajoin suoritettavia automaattihyökkäyksiä ja erilaisia Art-erikoistaitoja. Ne voivat olla esimerkiksi takaa suoritettavia yllätyshyökkäyksiä tai vaikkapa parannusloitsuja. Niiden käyttö ei varsinaisesti maksa mitään, vaan niistä jokaisella on oma, itsenäinen latautumisaikansa.
Näin lyhyessä tilassa kaiken Xenobladen hienouden hehkuttaminen on yksinkertaisesti mahdotonta, mutta en voi yksinkertaisesti korostaa sitä, kuinka innostunut olen siitä. Se on pullollaan käsittämättömän hyviä suunnitteluratkaisuja lähtien alueilla olevista maamerkeistä, joiden avulla sankariryhmä voi liikkua kartoilla silmänräpäyksessä. Lisäksi pelin voi tallentaa käytännössä koska vain, sen japaninkielinen ääniraita on säilytetty mukana ja esimerkiksi taistelussa tai putoamisesta kuoleminen ei tarkoita pelin loppumista, vaan välitöntä siirtymistä viimeksi vieraillulle maamerkille.
Jos Xenobladesta pitää väen väkisin keksiä jotain huonoa, se on välillä suorastaan hengästyttävä. Tekemistä, tutkimista ja kokemista on välillä yksinkertaisesti musertavan paljon, ja puheet yli sadasta käytetystä pelitunnista eivät todellakaan ole liioittelua. Wii-alusta näkyy erityisesti hahmografiikassa, mutta toisaalta animaatio on sulavaa ja maailma korkeuseroineen usein todella vaikuttava.
Xenoblade Chronicles on pitkästä aikaa peli, joka saa unohtamaan ajan, vastuun, syömisen ja muut harrasteet. Ja se on hienoa. Tee itsellesi, Monolithille, Wiille ja koko lajityypille palvelus ja osta se. Ja lue syvempi analyysi Peliplaneetasta.