Xenoblade Chronicles 3 / Arvostelut / pelaaja.fi

Xenoblade Chronicles 3

29.10.2022 // Kirjoittanut: Markus Heino
0

Tämä arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden syyskuun numerossa 237.

Pysy tuoreimpien arvostelujen tasalla tilaamalla lehti tästä!

Sota, mitä hyötyä siitä on?

Nintendon tuoreemman roolipelikattauksen valopilkku on yksinoikeuksien puolesta ollut jo tovin Monolith Softin Xenoblade Chronicles -sarja. Järjestysluvultaan sarjan kolmas osa ammentaa edelleen japanilaisten roolipeliperinteen perusasioista. On hämmentäviä juonikoukeroita, erittäin persoonallista hahmokatrasta ja ylilyötyä toimintaa, jonka näyttävyyden eteen Switch tekee tuulettimen äänentason perusteella kaikkensa.

Uusi Aionios-niminen maailma on syvästi yhteydessä pelisarjan ensimmäiseen ja toiseen osaan, joten pitkään mukana olleille faneille riittää ihmeteltävää. Toisaalta nyt on erittäin helppo loikata mukaan Xenoblade-universumiin, sillä ennakkotietämys ei ole vaatimus yli satatuntiseen pelinautintoon.

Totuttuun tapaan tapahtumia käynnistellään vajaan kymmenen tunnin pehmeällä laskulla pelin taistelujärjestelmään. Samalla pedataan lähtökohdat eeppiselle tarinalle, joka pohjautuu alituisessa sotatilassa elävien sankareiden vaiheisiin. Ikuisesti kestäneessä sodassa toisistaan ottavat mittaa kaksi valtiota, Keves ja Agnus, joiden sotakoneistojen tärkein osa koostuu teini-ikänsä taistelukentillä viettävistä sotilaista.

Kaiken kukkuraksi nuorten urhojen elinvoima jauhetaan oman tai vastapuolen sotakoneiston voimaksi, jos he kaatuvat rintamalla. Kymmenen vuoden palveluksen suorittaminen palkitaan sekin kyseenalaisella kunnianosoituksella. Ansioituneet sotasankarit muutetaan energiaksi, ja he katoavat taivaan tuuliin kollegoidensa osoittaessa suosiotaan. Pian sodan ja sankarillisen kuoleman ihannointi saa tarinankerronnan puitteissa huutia. Samalla tyrmätään nuorison silmitön uhraaminen ja kotirintaman hyväuskoisten hölmöjen hiljainen hyväksyntä kauheuksille. Taustalla muhii syvällinen sodanvastainen pohdinta, joka on yhä kipeästi tarpeen 2020-luvullakin.

Sotatoimien keskellä sankarit Noah, Eunie ja Lanz yrittävät selvitä taistelusta toiseen Kevesin jalkaväen riveissä. Noahin sanoja lainaten he vain taistelevat, jotta voisivat elää. Ryhmänjohtajana toimiva Noah on taitava miekkamies mutta toimii myös hengellisemmässä ominaisuudessa sekä auttaa kaatuneet toverit ja viholliset tuonpuoleiseen huilunsa sävelmillä. Samassa tilanteessa ovat Agnusin puolella sotivat Mio, Sena ja Taion. Heidän tapauksessaan sotimisen ohella siunaamiset hoitaa kissankorvainen Mio.

Kuusikkoa ohjataan eri vaiheissa pitkin pelin tarinaa, mutta mukaan on mahdollista liittää sankareita pelin runsaasta sivuhahmovalikoimasta. Hahmojen kehityskulun seuraaminen aiheuttaa peräti riippuvuutta pitkän pääjuonen ja sivujuonteiden aikana. Alkujaan varsin yksioikoistenkin tapausten motivaatiot ja taustat kolutaan läpi perusteellisesti, eikä yksikään päähenkilö ole kalkkiviivoilla enää yhtä tylsä kuin pelin alkutunteina.

On harvinaista, että hyvin perusvarmalta vaikuttava roolipelikokonaisuus vetoaa allekirjoittaneeseen näin vahvasti ja nimenomaan hahmojen laadukkaan käsikirjoittamisen kautta. Tästä on pakko nostaa molemmat peukalot pystyyn Monolith Softin kynäniekoille. Ero on valtaisa verrattuna sarjan aiempien osien pääsääntöisesti unohdettaviin tapauksiin.

Varsinainen taistelu on pääosin tutunoloista Xenobladea, mutta toiminnan soljuvuutta ja erilaisten kombojen sovittamista yhteen on parannettu harppauksin. Tekoälykin tuntuu hoksaavan paljon paremmin eri taitojen käytön tietyissä tilanteissa, ja kohtaamiset sujuvat tämänkin vuoksi huomattavasti nopeammin kuin ennen. Uudet taitoyhdistelmät aukeavat varsinkin pelin alkupuolella nopeaan tahtiin. Niiden opettelu on rytmitetty hyvin muiden tukijärjestelmien kanssa, jotka puolestaan avautuvan näppärästi juuri silloin, kun taistelemisen aiemmat nyanssit on omaksuttu.

Noahin ja kumppaneiden tärkeimmät ominaisuudet taistelukentällä voidaan jakaa oikeaoppiseen asettumiseen viholliseen nähden, vihollisen huomion kiinnittämiseen puolustukseltaan vankempien hahmojen suuntaan ja erilaisten lyhytaikaisten vaikutusten pinoamiseen vihollisen päänmenoksi. Isotkin hirvitykset voi tainnuttaa, kaataa ja tyrmätä joksikin aikaa, jolloin jo ennestään vahvat erikoisiskut tekevät moninkertaisesti enemmän tuhoa kohteeseensa.

Taisteluita voi edelleen välttää halutessaan, ja Aionioksen tilavat tienoot antavat usein lukuisia eri lähestymistapoja tiettyyn maaliin. Pelin alkupuolella on tavanomaista törmätä hurjasti omaa tasoa korkeampiin vihollisiin, mikä kaitsee omalta osaltaan pelaajaa oikeaan suuntaan. Komeiden maisemien seuraaminen ja kenttiin sijoitettujen salaisuuksien löytäminen tuntuu kovin kotoisalta puuhalta uudelle alueelle suunnatessa.

Syvällisempi paneutuminen oman ryhmän tasapainoon ja kullekin sankarille ominaisiin hahmoluokkiin kannattaa. Varsinainen varusteiden kanssa räpeltäminen on minimaalista, mikä saattaa kuulostaa tylsältä, mutta se auttaa toiminnan juohevuudessa. Itse pidin kovasti siitä, ettei jokaisen hahmoluokan muutoksen jälkeen tarvitse olla säätämässä oikeita bonuksia antavia sormuksia tai panssareita paikalleen.

Kunkin hahmoluokan kehitys on sidoksissa taisteluista saatuihin kokemuspisteisiin, jotka kartuttavat sekä hahmon kokonaistasoa että käytössä olevaa luokkaa. Kun oman luokkansa saa hilattua kymmenennelle tasolle, aukeaa mahdollisuus tehdä sankarista vielä astetta voimakkaampi tyylisuuntansa mestari. Yllätyin siitä, kuinka valmis olin pelin ohjaamana kokeilemaan uusia luokkia hahmoille, joille olin alusta lähtien ajatellut vain ja ainoastaan tiettyä roolia ryhmän parantajana tai tankkina.

Loppujen lopuksi eri luokkien kykyjä voi sekoitella keskenään oman maun mukaan. Hahmokohtaisesti pätee kuitenkin tiettyjen roolien pysyvyys, joten romuluinen Lanz on aina parhaimmillaan puolustusvoittoisessa roolissa eikä siten ole nopein kehittymään salamurhaajaksi. Väkivahvaa Senaa ei kannata laittaa parantajaksi, koska pelti vääntyy ja kallot murtuvat parhaiten raskaita aseita heilutellessa. Toisaalta mikään ei estä kokeilemasta uusia rooleja sitä mukaa, kun niitä avautuu, mutta jonkinlainen suunnitelmallisuus kannattaa säilyttää. Jotkut roolit nousevat tasoissaan nopeammin tietyillä hahmoilla, joten niiden kautta aukeavat lisäkyvyt tai hyökkäykset ovat silloin käytettävissä nopeammin.

Monolith Softin tiimi on tehnyt ensiluokkaista työtä edellisten Xenobladejen ongelmien ratkaisemiseksi. Julkaisualusta ei suorituskykynsä vuoksi pysty tarjoamaan kaikkia mahdollisia silmäkarkin makuja, joten saatavilla olleet resurssit on laitettu tehostamaan tarinankerrontaa, hahmojen laatua ja tekemisen mielekkyyttä. Jaksoin ensimmäistä kertaa Xenoblade-pelissä koluta sivutehtäviä yhtä suurella antaumuksella kuin pääjuonta. Etenkin kuusihenkiseen päähahmojoukkoon paneutuvat lisätehtävät ovat mieleenpainuvia, mutta käsikirjoittajat ovat osanneet ripotella koskettavia ja yllättäviä käänteitä myös vähäpätöisemmältä vaikuttaviin paikkoihin.

Sivutehtävää aloitettaessa on harvoin täyttä varmuutta, minkälainen palkinto juonteen päässä häämöttää, mutta hulppeaa lisävarustetta, tukijoukkoihin ilmaantuvaa sankaria tai mehevää taustatarinan murusta maustaa makoisa saavutuksen tuntu, joka vain voimistuu haasteen kasvaessa.

Aikani Noahin ja kumppaneiden kanssa jakautui valtaosin erittäin mielekkääseen puuhasteluun, mutta pieniä murheitakin onnistuin kartuttamaan. Switch on tälle pelille alusta, jonka suorituskyky on viritetty äärimsaamilleen, eikä pieniltä natinoilta vältytä. Teknisiä kommelluksia isompi itkuvirsi syntyy osasta pomovastuksia, joita pilkotaan useampaan miltei identtiseen mittelöön välianimaatioiden avulla. Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta tämä tuntuu täysin tarpeettomalta ajanpeluulta.

Kaiken kukkuraksi tavanomaisemmat pomot tuntuvat jo vajaan satatuntisen pääjuonen ensimmäisen neljänneksen jälkeen varsin tutuilta ilmestyksiltä. Jos nämä kauneusvirheet olisi saanut kiillotettua pois ennen julkaisua, meillä saattaisi olla käsissämme kaksinumeroiseen arvosanaan yltävä paketti.

Xenoblade Chronicles 3 on korkeinta laatuluokkaa hipova moderni roolipeliteos, jonka vetoava tarina ja mieleenpainuvat hahmot luotaavat syvällisesti sodan vastenmielisyyttä.

9/10

Kehittäjä: 
Monolith Soft
Julkaisija: 
Nintendo
Peligenre: 
Roolipeli
Julkaisualustat: 
Nintendo Switch
Pegi-ikärajat: 
K-12
Pegi-merkinnät: 
Kiroilu, Kauhu, Pelin sisäiset ostokset, Väkivalta