Sukupuuttoa välttelemässä
Japanilaiset roolipelit ovat olleet toistaiseksi harvinainen näky Wii U:lla, mutta onneksi vähälukuisuuden voi usein korvata laadulla. Alkuperäiselle Wii-konsolille reilut neljä vuotta sitten kovasti kehutun Xenoblade Chroniclesin tuonut Monolith Soft on palannut nyt parrasvaloihin Xenoblade Chronicles X:llä, joka onkin jälleen yksi viime vuosien mielenkiintoisimpia roolipelitapauksia.
Xenoblade Chronicles X ei käynnisty erityisen rohkaisevissa asetelmissa. Maa on tuhoutunut kahden muukalaisrodun välisen yhteenoton seurauksena, ja vain pieni osa ihmiskunnasta on onnistunut pakenemaan avaruuteen valtavissa arkkialuksissaan. Yksi näistä aluksista on pelaajan luotavissa olevan päähenkilön kotina toimiva White Whale, joka kahden vuoden pituisen pakomatkansa jälkeen päätyy ammutuksi alas Mira-nimiselle planeetalle. Ihmiskunnalle aiemmin tyystin tuntemattomasta kiertotähdestä tuleekin näin pakon edestä karkureiden uusi koti, johon olisi tarkoitus sopeutua kaikista sen vaaroista huolimatta.
Ensimmäisen Xenoblade-pelin tapaan myös Xenoblade Chronicles X on lyhyimmilläänkin useiden kymmenien tuntien pituinen seikkailu. Ihmiskunnan pelastaminen itsessään ei ole mikään yksinkertainen prosessi, ja matkan varrella pällistelemään päästään myös lukuisia inhimillisyyteen kuuluvia ikuisuusongelmia, kuten rasismia ja luokkaeroja. Tästä huolimatta Xenoblade Chronicles X:ssä pääjuoni ei ole pelin keskiössä samalla tavalla kuin sen edeltäjässä. Eteneminen pelissä tapahtuu nyt tehtäväpohjaisesti, ja jokainen tehtävä on rakennettu hieman kuin itsenäinen televisiosarjan jakso. Kullakin tehtävällä on aina oma selkeä alkunsa, keskikohtansa ja päätöksensä, mikä Xenobladen tapauksessa tekee tarinasta kovin pirstaloituneelta tuntuvan kokonaisuuden. Päätehtävät on pyritty pitämään aina myös kohtalaisen tiiviinä, minkä seurauksena varsinkin pelin pahikset saavat vähän ruutuaikaa ja jäävät näin ollen kovin latteiksi ilmestyksiksi.
Heikommin esillä oleva tarina on Xenoblade Chronicles X:lle kuitenkin pidemmällä tähtäimellä enemmän etu kuin haitta. Pelin tärkein osa-alue on Miran laajamittainen tutkiminen, mihin pystytään keskittymään tehokkaasti juuri tarinankerrontaa rajaamalla. Pelin viiteen alueeseen jaettu pelimaailma on jo alusta alkaen lähes kokonaisuudessaan pelaajien tutkittavissa. Siihen rohkaistaan myös lukuisilla sivutehtävillä sekä mahdollisuudella kerätä resursseja ja kokemuspisteitä ihan vain uusia alueita löytämällä. Ilman näitäkin virikkeitä pelimaailma onnistuu kiehtomaan, mistä sopii kiittää varsinkin kenttäsuunnittelijoiden tehokasta tapaa käyttää hyödykseen korkeuseroja. Kun Miraan putoaa ensimmäisen kerran, olo on kuin muurahaisella jättiläisten maailmassa.
”Kun Miraan putoaa ensimmäisen kerran, olo on kuin muurahaisella jättiläisten maailmassa.”
Pääjuonensa heikkoutta Xenoblade Chronicles X korvaa myös sivutehtävillä, jotka ovat kehittyneet tuntuvasti edellisestä Xenobladesta. Valtaisa osa pelin tehtävistä koostuu kyllä edelleen lähinnä joko tappo- tai tavaranhakukeikoista, mutta tällä kertaa moniin niistä on ujutettu mukaan myös selvästi aiempaa enemmän tarinankerrontaa. Pääjuonen seuraamisen sijaan pelaajat oppivatkin eniten pelin hahmoista ja maailmasta juuri sivutehtäviä tekemällä, mistä pelaajia palkitaan edelleen usein myös monin pelillisin eduin. Tarjolla olisi tällä kertaa jopa verkossa muiden pelaajien kanssa työstettäviä pikkutehtäviä, joita peli ei tosin ikävä kyllä anna pelata niin vapaalla otteella kuin mitä nettipelikokemukselta toivoisi.
Myös taisteleminen on kohentunut Xenoblade Chronicles X:n myötä. Wiin oman Xenobladen tapaan pelin toiminta yhdistää reaaliaikaisia ja vuoropohjaisia elementtejä hieman monien massiiviroolipelien tapaan, mutta tällä kertaa toimintaa on monipuolistettu aiemmasta. Itsensä toistamista peli pyrkii välttämään nyt erityisesti sillä, että pelin päähenkilön taistelutyyliä on mahdollista muokata muutamien erilaisten hahmoluokkien avulla. Pelihahmot käyttävät lähitaisteluaseiden rinnalla nyt myös tuliaseita, mikä rikastaa erityisesti ketjuhyökkäysten tekoa. Taisteluissa tietynlaiset erikoistilanteet antavat pelihahmoille kyvyn heittää toisilleen erilaisia toimintakäskyjä, joihin reagoimalla joukkue voi ansaita kepeitä boosteja tiukkoja yhteenottoja varten.
Xenobladen Chronicles X:n kaikkein kiehtovin osa-alue odottaa pelaajia kuitenkin vasta pelin puolivälissä. Kun pelaajat ovat päässeet totuttamaan itsensä peruselementteihin, annetaan mahdollisuus hankkia käyttöön joukko skell-nimisiä jättimäisiä ohjattavia robotteja. Skellin saaminen on verrattavissa siihen monista Final Fantasyista tuttuun euforiseen hetkeen, jolloin pelaaja saa haltuunsa ikioman ilma-aluksensa ja voi aiempaa vapautuneemmin lähteä tutkimaan pelimaailmaa. Skellit mahdollistavat juuri tavanomaista tehokkaamman liikkumisen, mutta samalla peli myös korottaa idean vielä toiseen potenssiin. Omat skellinsä voi nimittäin ottaa mukaan taisteluihin, joissa se toimii käytännössä kuin oma uniikki pelihahmonsa. Skellejä on mahdollista myös muokata laajalti näiden aseistusta ja suojia myöten, millä voi vaikuttaa yllättävänkin laajasti niiden taisteluissa käytettävissä olevaan kykyarsenaaliin.
Skellien käyttöä rajoitetaan sekä polttoaineen kulutuksella että jatkuvasti uhkaavalla rikkoutumisella. Jos vahva vihollinen pääsee yllättämään ja tuhoaa pelihahmon skellin, ei robottia voi käyttää, ennen kuin sen käy korjauttamassa – ja se voi ajan myötä käydä pelaajalle jopa kalliiksi. Idea on aluksi erittäin kiehtovalta tuntuva pelote, mutta ikävä kyllä se sotii välillä vain myös pelin sujuvuutta vastaan. Muutamissa tarinatilanteissa skellien käyttö on nimittäin enemmän kuin suositeltavaa, jolloin epäonnistuminen kyseisissä tilanteissa tuntuu julmemmalta kuin sen pitäisi. Kovin nerokas idea saakin näin huomattavan kuprun muuten komeaan kilpeensä.
Xenoblade Chronicles X:ää vainoavat muutenkin monet kauneusvirheet. Pelin toiminta voi äityä edelleen turhan sekavaksi peliruudun täyttyessä efekteistä ja informaatiotulvasta, eikä asiaa auta pelin laiskuus omien järjestelmiensä selittämisessä. Pelihahmot ja viholliset tapaavat latautua pelimaailmaan välillä myös sellaisella viiveellä, että välillä ihan vain ympäristöissä vauhdikkaammin vaellellessaan pelaaja voi löytää itsensä yllättäen äärimmäisten voimakkaiden hirviöiden sylistä. Toivottavaa myös olisi, että taisteluissa omia tekoälyn ohjastamia asetovereitaan voisi hallita hieman tarkemmin, sillä nyt kuolo korjaa turhan useasti jo ihan vain siksi, että tekoälyhahmoa ei kiinnostanut tehdä tiimityötä.
Puutteineenkin Xenoblade Chronicles X on jälleen enemmän kuin nautinnollinen teos genressään. Uudistuksillaan se hioo pois useita edeltäjästään löytyneitä ongelmia ymmärtäen samalla pääasiallisesti, mitkä olivat alkuperäisen Xenobladen vahvimmat osa-alueet. Roolipelipuutteesta kärsivälle Wii U:lle peli onkin erityisen tervetullut, mutta yhtälailla Sonyn, Microsoftin ja kumppaneiden sopii olla siitä kateellisia.
8/10
Wii U:n pelitarjonta kohenee jälleen yhdellä raikkaalla pelikokemuksella, johon kelpaa uppoutua tuntikausiksi.
Panu Saarenoja