Annoin pikkurillin…
Videopeli muovautuu vääjäämättä ilmentämään kulttuuria, jonka keskellä se on kehitetty. Kun esimerkiksi japanilaista tuotetta tuodaan Eurooppaan, joudutaan miettimään muutakin kuin pelkästään kielen kääntämistä. Vivahteet voidaan toki pyrkiä tislaamaan tuotoksesta pois, jotta lopputulos istuisi tiettyyn menestyssapluunaan. Näin ei ole japanilaisen Yakuza-sarjan tuoreimman painoksen kohdalla kuitenkaan tehty, sillä tarjolla on todellinen kulttuurikylpy länsimaisiin toimintapeleihin tottuneelle.
Yakuza 0 sijoittuu nimensä mukaisesti sarjan aikaisempia osia edeltävään aikaan. Tarina seuraa kahden nuorukaisen pyristelyä rikollisorganisaation kynsissä 80-luvun Japanissa. Kazuma Kiryu toimii yakuzan kätyrinä Tokion punaisten lyhtyjen alueella, kun taas Majima Goro pyörittää menestyksekästä kabareeravintolaa Osakassa. Kaksikko sekaantuu rikollisjärjestön perheiden ja jäsenten väliseen valtataisteluun, joka saa aikaiseksi rumaa jälkeä kaupunkien kaduilla ja molempien sankarien elämässä.
Tarinan tyyli esiosana takaa, että se toimii mainiosti ilman aikaisempaa kosketusta sarjaan. Fanit saavat toki enemmän kiksejä irti viittauksista suurempaan juonikehykseen, mutta sisällön sisäsiittoisuuden sijaan pelaajaa haastaa Yakuzan perijapanilainen kerronta. Tarinaa nimittäin roiskitaan ruudulle isolla kauhalla, kun hahmot käyvät antaumuksella läpi traagista menneisyyttään ja viimeisimpiä käänteitä.
Juonta kuljetetaan verkkaisesti eteenpäin neljällä vaihtelevan viehättävällä tavalla. Suurin osa sivujuonteista esimerkiksi ilmestyy vain tekstinä ruudulle satunnaisten huudahdusten saattelemana. Dramaattisimmat käänteet kuorrutetaan näyttävän elokuvamaisilla välivideoilla, joista siirrytäänkin yhtäkkiä karumpaan peligrafiikkaan. Selkeästi harvemmin ruudulla nähdään sarjakuvamaista kerrontaa, jossa puhe kuuluu mutta hahmojen huulet eivät liiku. On selvää, että koko paketin toteuttaminen näyttävimmällä tasolla olisi ollut kallista ja aikaa vievää, mutta silti tyylilajien moninaisuus hämmentää ja pitkien keskustelujen tavaaminen tekstinä ruudulta tylsistyttää helposti.
”Kaikki eivät varmasti lämpene kerronnallisille ratkaisuille tai yleiselle tyylille. Peli tekee homman nimen kuitenkin selväksi heti päräyttävästä introvideosta lähtien, joten sen rehellisyyttä ja uskollisuutta tyylivalinnalle on pakko arvostaa.”
Tarinankerronnan aaltomainen vaihtelu heijastelee pelin muuta tyyliä, sillä toimintakohtaukset ja melodraama lyödään parhaimmillaan yhtä överiksi kuin legendaarisissa Bollywood-elokuvissa. Yhtäältä parhaiden kavereiden ylitsevuotavaa veljellisyyttä on vaikea seurata naama vakavana, mutta toisaalta estoton hillittömyys tuntuu virkistävältä. On hankala olla viihtymättä, kun taustalla pauhaa hekumallinen voimarokki ja pahis paahtaa päin kahtasataa moottoripyörän selässä keskellä viemärikanavaa.
Vakavan pääjuonen ohella pelaaja saa suoritettavakseen sivutehtäviä, jotka outoudellaan ja vaihtelevuudellaan keventävät tunnelmaa. Muuten niin kivikasvoinen Kiryu päätyy esimerkiksi neuvomaan dominaa ja verovirkailijaa näiden ammateissa sekä tuuraamaan televisio-ohjelman tuottajaa puhtaasti improvisoiden. Useimmiten tavalliselta vaikuttavat tilanteet saavat nopeasti hämmentävän käänteen ja huvittuneen virneen pelaajan naamalle.
Sivutehtävät tulevat vastaan Osakan ja Tokion kaduilla, joista on rajattu pelaajan tutkittavaksi varsin pieni alue. Grand Theft Autosta tuttu autojen pölliminen saati kaahailu ei Yakuzaan kuulu, vaan Kiryu ja Goro taittavat matkaa jalan. Tehtäviin sisältyy paljon edestakaisin juoksemista, mutta toisaalta kylillä riittää nähtävää ja tehtävää – varsinkin, kun kaikki tuntuvat olevan innokkaita haastamaan riitaa sankarikaksikon kanssa.
Yakuza 0:n taistelut lyövät tarinan toimintakohtausten tapaan sopivasti yli. Varsinkin lopetusliikkeet ovat sanalla sanoen hykerryttävän tylyjä. Tappelemaan päästään paljon, eikä se ole erityisen haastavaa. Mehevät ja sulavat turpakäräjät eivät kuitenkaan ehdi käymään tylsäksi, kun opettelee soveltamaan iskuvoimaa, nopeutta ja liikkuvuutta eri tavalla painottavia taistelutyylejä. Goron lähestymistavat ovat kauttaaltaan mielenkiintoisempia, sillä hän hakkaa viholliset suorasukaisesti suohon pesäpallomailalla tai tanssii ne kumoon breikkaamalla tyylistään tinkimättä. Ei sillä, etteikö Kiryukin laittaisi luuta kurkkuun ottamalla kadunvarresta vaikkapa polkupyörän lyöntiaseeksi.
Yakuza 0:aa on helppo rakastaa tai vihata sen estottomuuden ansiosta. Kaikki eivät varmasti lämpene kerronnallisille ratkaisuille tai yleiselle tyylille. Peli tekee homman nimen kuitenkin selväksi heti päräyttävästä introvideosta lähtien, joten sen rehellisyyttä ja uskollisuutta tyylivalinnalle on pakko arvostaa. Toimintadraaman pyörteisiin antautuvalle Yakuza 0 tarjoaa kymmenien tuntien edestä pelattavaa. Vihaajat vihaa, pelaajat pelaa.
8/10
Tunnustan: en olisi ostanut Yakuza 0:aa ilman arvostelupestiä. Nyt suosittelen kiinnostuneita kokeilemaan tai katsomaan intron YouTubesta.
Paavo Niskala