Edellisellä PlayStationilla käynnistynyt Yakuza-sarja on aina ollut jonkinmoinen outolintu länsimaissa. Tarinavetoinen ja japanilaiseen kulttuuriin vahvasti nojaava mättötoiminta ei täkäläisillä markkinoilla ole erityisemmin menestynyt, vaikka sille onkin muodostunut oma vankka kannattajakuntansa. Itse Japanissa suosio on täysin toista luokkaa, eikä ihme. Ovathan Yakuzat pitkine juonta kuljettavine videoineen, mehukkaine tappeluineen sekä lukuisine sivutehtävineen olleet viihdyttäviä toimintapaketteja, joissa tarinan laatu on yhtä elintärkeässä asemassa kuin vaikkapa Metal Gear Solideissa.

Vastalauseiden kuoro oli jyrkkä, kun sarjasta vastaava Sega alkujaan ilmoitti jättävänsä Yakuza 3:n vaille länsimaista julkaisua. Nyt, ikään kuin fanien vetoomuksista liikuttuneena, uuden sukupolven jatko-osa on saapunut täkäläisten kauppojen hyllyille vuosi japanilaista julkaisuaan myöhemmin – ja astetta karsitumpana. Kulttuurieroihin ja ties mihin aikarajoihin vedoten länsi-Yakuzasta puuttuvat silmiinpistävimmin tavaramerkkimäiset seuralaisklubit sekä kourallinen muita pelin monivivahteisia sivutehtäviä. Erityisesti ikonimaisten seurapalveluiden puuttuminen on puristien näkökulmasta äärimmäisen harmittavaa, vaikka puutteet eivät muuta pelikokemusta merkittävästi. Päätarina ja piirteet ovat säilyneet koskemattomina, joten Yakuza 3 pysyy karsittunakin kasassa.

Turistien ilahduttamista

Tällä kertaa Japanin alamaailman kovin kovanaama Kazuma Kiryu on jättänyt Tokion pölyt ja kostokierteet taakseen. Edessä on uusi elämä Okinawassa paikallisen orpokodin omistajana, jossa Kazuman arki vaikuttaa alkuun leppoisalta. Lasten ongelmien ratkomisessa on omat haasteensa entiselle klaanipomollekin, mutta lopulta menneisyys ottaa miehen kiinni erinäisten tahojen kiinnostuttua naapuruston omistuskirjoista. Kaiken lisäksi Tokiossa muhii Kazuman taakseen jättämän Tojo-klaanin sisäinen valtataistelu, joka potkaisee edeltäjiään hitaammin käynnistyvän Yakuza 3:n todenteolla käyntiin. Okinawan leppoisan idyllin rikkouduttua käänteitä, draamaa ja alamaailman välienselvittelyjä riittää hengästymiseen asti.

Tarinaa kuljetetaan näyttävien välianimaatioiden rinnalla pelin omaan grafiikkamoottoriin turvautuvilla tekstikeskusteluilla, joista aika tuntuu ajaneen vääjäämättä ohitse. Grafiikka itsessään ajaa asiansa tyydyttävästi, mutta puiseva tekstiratkaisu on välillä silmiinpistävää. Japaninkielisen ääninäyttelyn säilyttäminen sen sijaan lisää pelin tunnelmaa ja autenttisuutta, mikä edesauttaa tekemään tarinasta onnistuneen lisäyksen Yakuza-saagaan.

Pelatessa käy nopeasti ilmi, ettei pyörää ole lähdetty keksimään uudelleen. Yakuza 3:n kaupungit ovat laajuudestaan huolimatta yhä tarkasti rajattuja kulisseja, joissa riittää houkuttelevan näköisiä ovia ja portaita, mutta vain kouralliseen päästään tekemään lähempää tuttavuutta. Yhä suuressa osassa oleva Tokio onkin lähes sama alue kuin molemmissa edeltävissä peleissä. Lisäksi reaaliaikaiset taistelut luonnistuvat tutuin kujein ja pelin valikot ovat tuulahdus vuosikymmenen alun paikkeilta. Heti alkuun Yakuza 3 tuntuukin pelkältä graafiselta kasvojenkohotukselta, mutta pintaa syvemmin tutkiessa osa-alueita on viilailtu, monipuolistettu ja lisätty juuri ja juuri sen verran, että Kazuman paluu onnistutaan pitämään tuoreen oloisena.

Uusi alue Okinawassa tuo peliin astetta aurinkoisemman ilmeen ja uusilla kaduilla tunnelma on mukavan leppoisa. Yhdessä Tokion kanssa kauppoja, ruokapaikkoja ja kuppiloita riittää tutkittavaksi sekä ylimääräistä aktiviteettia riittää niin keilahalleissa, biljardisaleissa, arcade-halleissa kuin dartsin parissa. Sivutehtäviä löytyy noin sata kappaletta ja niiden makuun päästyä lopettaminen on hankalaa, varsinkin, kun tehtävät osuvat kohdalle sopivissa suvaintovaiheissa. Yakuzan maailmassa tulee haahuiltua useita tunteja ihmetellen, mitä jännittävää seuraavan nurkan takana mahtaa odottaa.

Tällä kertaa ympäristöistä saa selkeämmän kuvan uuden vapaasti liikutettavan kameran avulla, joka tosin kankeutensa vuoksi on pientä takapakkia edeltäjiensä tarkkaan harkituista elokuvamaisista kuvakulmista. Jonkinasteista kankeutta on havaittavissa myös Kazuman liikuttamisessa, mutta riitaa haastavia kovanaamoja mätkiessä mies tapansa mukaan tulee ketterämmäksi ja oppii pussillisen uusia temppuja. Yakuza 3 muistuttaakin rakenteeltaan japanilaisia roolipelejä tutkimisen ja taisteluiden ollessa kaksi erillistä pelitilaa, joiden välinen siirtymä tapahtuu aiempaa sulavammin.

Lätty lätisee

Yakuzan joukkokahakoissa ja kaksinkamppailuissa on yhä munaa. Kazuma osoittaa olevansa Äijä isollä Ä:llä pistämällä matalaksi joukoittain kilpailevien klaanien edustajia ja muita laitakatujen kasvatteja, vieläpä ytimekkäiden rusahtelujen ja läskin tummumisen kera. Vaikka peruskaava on yhä tutuissa komboissa ja väistöliikkeissä, oppii Kazuma matkan varrella entistä enemmän liikkeitä, joissa myös QTE-reaktiominipelit nousevat astetta suurempaan rooliin. Taistelut kävisivät kuitenkin melko itseääntoistaviksi ilman erilaisia aseita, joiden roolia on niin ikään kasvatettu. Ympäristöstä ja vihollisilta noukittavien puukkojen ja kalusteiden rinnalla on ostettavat ja aina matkassa kulkevat kapistukset, kuten sauvat, pamput ja nunchakut. Parasta on, että yhteenotot pysyvät sen verran nopeatempoisina ja lyhykäisinä, etteivät ne pääse hermoille edes tiheämmällä syötöllä.

Täysin uusiin elementteihin lukeutuvat takaa-ajot, joissa Kazuman on rynnistettävä halki väkirikkaita katuja kohteensa perässä. Tappelujen tavoin lähes kilpa-ajoa muistuttavat rynnistykset yhdistelevät pujottelun ohella QTE-minipelejä, ja ne pysyvät lyhyinä ja ytimekkäinä. Kohtuullisella kulutustahdilla ne tulevat hauskana lisänä pelin muun puuhastelun oheen ja niillä saadaan hieman vaihtelua asioiden perinteisempään ratkaisumalliin, eli Kazuman nyrkkien heilutteluun.

Yakuza 3 jatkaa Kazuman tarinaa tutuin ottein, mutta sitä kalvaa pitkälti samat puutteet kuin sen edeltäjiä. Mukana on paljon turhaa edestakaisin ravaamista välivideosta toiseen, mikä saisi pelin tuntumaan tyhjältä ilman sen erinomaista käsikirjoitusta. Tässä mielessä Yakuza kaipaisi vähitellen radikaalimpia uudistuksia ja päivityksiä. Segalle on silti nostettava hattua pelin tuomisesta länteen, sillä karsinnoista ja pienistä väsymisen merkeistä huolimatta lajityypin ystävät ja Japani-intoilijat saavat rahoilleen takuuvarmaa viihdettä.

7/10
Lisää luettavaa