Rakkaudella faneille
Kazuma Kiryun tarina saatiin alkuvuodesta päätökseensä Yakuza 6: The Song of Lifessä, mutta uusille faneille saaga on vasta alkutekijöissään. Viimevuotinen Yakuza 0 -esiosa ja sitä sujuvasti jatkanut alkuperäisen Yakuzan päivitetty uusioversio Yakuza Kiwami ovat päästäneet kokonaisen uuden sukupolven Kamurochon gangstereita viliseville kaduille. Niille palataan uutuuttaan kiiltelevässä Yakuza Kiwami 2:ssa käytännössä jo neljättä kertaa puolentoista vuoden sisään. PlayStation 2:lle alkujaan julkaistun toisen osan uusioversio sulkee tyylikkäästi sarjan ympyrän, sillä sen myötä koko rikosdraama on pelattavissa Yakuza 3:n aloittamalla modernimmalla tyylillä.
Kymmenen vuoden takaisten muistikuvieni perusteella Yakuza 2:n tarina oli yksi sarjan parhaimmista. Pidin pelin tavasta rakentaa tapahtumia ja hahmoja huolella ajan kanssa, mikä toi Japanin alamaailman koukeroisiin välienselvittelyihin entistäkin tunnepitoisemman otteen. Yakuza 2:ssa oli ennen kaikkea sarjan selkein ja paras vastakkainasettelu Kazuman ja Osakan Omi-liitossa valtaan hamuavan Ryuji Godan välillä, mikä vei tarinan turhankin tutun Kamurochon lisäksi Osakan Dotonborista inspiraation saaneeseen Sotenboriin. Lisäksi matkan aikana tutustuttiin Kaoru Sayaman ja Daigo Dojiman kaltaisiin fanisuosikkeihin sekä ihmeteltiin lähes Metal Gear Solid -tason juonenkäänteitä.
Sarjan myöhemmät osat ovat totta kai hioneet tarinankerronnallista kaavaa eheämpään ja monivivahteisempaan kuntoon, mutta Yakuza Kiwami 2 osoittaa ajan hampaan olleen suurimmaksi osaksi armollinen Kazuman ja Ryujin välienselvittelyille. Lähinnä pelin rytmitys tuntuu ajoittain epätasaiselta, sillä pelillisistä ja sisällöllisistä uudistuksista huolimatta Kiwami 2 ei ole monipuolistunut aivan yhtä tasapuolisesti kuin edeltäjänsä. Esimerkiksi päätarina viipyilee muistikuvista poiketen yllättävän vähän aikaa Sotenborissa, minkä lisäksi pelaaja määrätään juonen puitteissa muutaman kerran liian usein eri puolelle pelialuetta vain toteamaan, että edeltävään sijaintiin olisi palattava kiireen vilkkaa.
Edellisen Kiwamin tavoin peli kuitenkin tarjoaa myös uusia juonilankoja ja monenmoisia sivutarinoita pitämään myös pitkän linjan veteraanit hereillä. Näistä merkittävimmät ovat kolme sarjan sekopäisellä Goro Majimalla pelattavaa lisälukua, jotka lievästä välipalamaisuudesta huolimatta valottavat mukiinmenevästi ”hullun koiran” vaiheita ennen emopelin tapahtumia ja vievät päätökseen jokusen Yakuza 0:ssa aloitetun juonilangan. Harmillisesti luvut ovat täysin irrallisia pääpelistä, jolloin niistä puuttuu varsinainen hahmokehitys ja sen myötä syyt tarttua ylimääräisin aktiviteetteihin. Myös Majiman puukkoon turvautuva taistelutyyli estää ympäristöstä löytyvien esineiden hyödyntämisen kahakoissa, mikä on sääli tarinallisen panostuksen huomioiden.
Siinä missä ensimmäinen Kiwami pohjautui Yakuza 0:n pelimoottoriin ja -mekaniikkaan, Kiwami 2 turvautuu Yakuza 6:n uuteen supernäyttävään pelimoottoriin, jolle peli on uudelleenrakennettu melko rutiininomaisesti. Peli toki näyttää ja tuntuu kaikin puolin Yakuza 6:lta eli monin paikoin suorastaan erinomaiselta, mutta mukaan ei ole saatu erityisen merkittäviä pelillisiä parannuksia, muutoksia tai uudistuksia. Vaikka kyseessä on uusioversio vanhemmasta pelistä, ratkaisua on hieman harmiteltava – olihan jo ensimmäistä Kiwamia päivitetty muista osista tutuilla erilaisilla taistelutyyleillä sekä täysin uusilla minipeleillä ja Majima Everywhere -järjestelmän kaltaisilla täysin uusilla ideoilla.
”Yakuza Kiwami 2 päivittää PlayStation 2 -kulttiklassikon Yakuza 6:n vahvuuksien ympärille aina taisteluita, valikoita ja hahmonkehitystä myöten. ”
Yakuza Kiwami 2 on silti yllätyksettömyydestään huolimatta tyrmäävän tyylikäs ja viihdyttävä peli. Se päivittää PlayStation 2 -kulttiklassikon Yakuza 6:n vahvuuksien ympärille aina taisteluita, valikoita ja hahmonkehitystä myöten. Kamurochossa ja Sotenborissa voi liikkua aiempia osia huomattavasti vapaammin ja useimmiten ilman erillisiä latausruutuja, minkä lisäksi ympäristö menee kahakoissa rikki erittäin näyttävästi. Tarina vie yhteenottoja aavistuksen verran Yakuza 6:ta useammin sisätiloihin, minkä ansiosta irtaimiston rikkoutuminen onkin kuudetta osaa vahvemmin esillä.
Taistelutyylissä on riittävästi potkua näin toistamiseenkin, kunhan muistaa hyödyntää ympärille ripoteltuja esineitä kättä pidempänä ja hankkia tasaisin väliajoin sekä uusia liikkeitä että murskaavia Heat-erikoishyökkäyksiä. Toisin kuin ensimmäisessä Kiwamissa, taisteluiden vaikeustasoa on uuden moottorin johdosta helpotettu alkuperäisestä Yakuza 2:sta, mutta kehitystyötä ei kannata silti laiminlyödä lisähaasteen toivossa. Taistelut jäävät pitkässä juoksussa erittäin yksitoikkoisiksi ilman lisäkoulutusta, joten parhaan pelikokemuksen ja tasapainon takia niihin on syytä panostaa heti alkumetreiltä asti.
Kehitykseen tarvittavia kokemuspisteitä haalitaan yhteenottojen ja tehtävien lisäksi myös syömisen ja karaoken kaltaisilla sivupuuhasteluilla, joten ne älyttömimmätkin sivutehtävät ja ylimääräiseltä tuntuvat aktiviteetit ovat sujuvasti sidoksissa Kazuman taistelutaitojen kohentamiseen. Koluttavaa kyllä riittääkin, sillä mukana on leijonanosa Yakuza 6:ssa nähdyistä sivuaktiviteeteista.
Näihin lukeutuu myös hieman monipuolistunut katujengin managerointi, jossa välejä selvitellään tällä kertaa Goro Majiman uuden rakennusfirman nimissä. Muutoksen seurauksena värvättäviä jengiläisiä on komennettava puhtaan hyökkäämisen lisäksi suojelemaan Majiman arvokkaita rakennustyökaluja ja muuta irtaimistoa, minkä ansiosta touhuun saadaan enemmän taktikointia. Yakuza 6:n pesäpallomanagerointi sen sijaan on vaihtunut Yakuza 0:sta tuttuun yökerhon vetämiseen, ja kuten arvata saattaa, vapaaehtoisuudesta huolimatta huomattava osa pelin uusista sivutehtävistä on rakennettu näiden kahden suuren minipelin ympärille.
Yakuza Kiwami 2:n kaikkia osa-alueita ja sisältöä puntaroidessa käy nopeasti selväksi, että se on ensimmäisen Kiwamin tapaan enemmän kuin tavanomainen uusioversio. Se on rakkaudenosoitus sarjan faneille. Kiwami 2 ei ehkä sisällöllisesti tunnu aivan yhtä kunnianhimoiselta kuin edeltäjänsä mutta teknisesti senkin edestä. Uudemmalla pelimoottorilla panostetaan silti aavistuksen verran enemmän näyttävyyteen kuin monipuolistamiseen, mikä oli myös Yakuza 6:n selkein miinus superahdettuun Yakuza 5:een ja 0:aan verrattuna. Tekninen panostus sen sijaan korostaa Yakuza 2:n tarinankerronnan vaikuttavuutta, vaikka kaikki dialogi ei kuudennen osan tapaan olekaan täysin ääninäyteltyä.
Lopuksi jokainen voi myös vapaasti kyseenalaistaa, rokotanko Yakuza-sarjaa tarpeeksi siitä, että se turvautuu kutakuinkin samaan pelialueeseen jo kymmenettä kertaa – olipa sitten kyseessä uusioversio tai ei. Olen kritisoinut Kamurochon kierrätystä jo Yakuza 4:stä asti, ja viidennen osan jälkeen olen vähitellen hyväksynyt vääjäämättömyyden päästäkseni nauttimaan rikosdraaman otteessaan pitävistä juonenkäänteistä ja murskaavista nyrkkikahakoista. Yakuza-sarja onkin pitkään kyseenalaistanut entistä jättimäisempien pelimaailmojen tarpeen, kun vanhat tutut kadunkulmat voi saada tuntumaan aivan yhtä merkittäviltä oikeanlaisella sisällöllä.
Ehkäpä juuri siksi Yakuza-sarja tuntuukin aina niin kotoisalta?