Huimasta suosiostaan huolimatta Nintendon Wii-konsolin pelivalikoimaa ei ole pilattu liioilla seikkailupeleillä. Tätä huutavaa pulaa rientää lievittämään Capcomin nimihirviö Zack & Wiki: Quest for Barbados’ Treasure, joka aiemmin tunnettiin nimellä Treasure Island Z. Teoriassa sen tarjoamista lähtökohdista olisi mahdollista kasata todellinen huippupeli. Kuinka korkeille odotuksille sitten kävikään?
Tämän piraattihenkisen puzzleseikkailun hahmosuunnittelu edustaa yleensä loisteliaan japanilaisen pelisuunnittelun vähemmän hohdokasta puolta. Pelaaja ohjaa Zackiksi ja Wikiksi kutsuttua kaksikkoa, joista Zack on tuppisuu teinimerirosvo ja Wiki kultainen apina, jonka vaipoista roikkuu propelli. Kaksikon välille on selkeästi yritetty luoda uudemmista Zelda-peleistä tuttua kaksinapaisuutta – Zackin nimi voisi ihan hyvin olla Link ja Wikin Tingle tai Ciela. Ratkaisu tuo erehdyttävästi mieleen vihreänuttuisen sankarimme seikkailut, mutta valitettavasti käytännön tasolla homma ei toimi.
The Sea Rabbits -piraattiporukkaan kuuluva kaksikko ajautuu sattuman kautta etsimään kauan sitten kirotun Barbados-merirosvon ruumiinosia, jotka on kätketty ympäri maailmaa sijoitettuihin arkkuihin. Ruhonpalaset on tietenkin piilotettu toinen toistaan visaisempien ongelmien taakse. Tästä alkaa seikkailu, jonka aikana harmia aiheuttavat kilpailevien merirosvojen lisäksi muun muassa vihamieliset alkuasukkaat ja aina niin ennalta arvaamattomat luonnonvoimat.
Varsinaista hahmojen vuorovaikutusta on onneksi vähän, sillä hahmosuunnittelu on epäonnistunut kauttaaltaan. Sankarikaksikosta erityisesti Wiki vetää ärsyttävyydessään vertoja jopa Blue Dragonin Marumarolle, ja muut matkan varrella vastaan tulevat hahmot ovat sekä rumia että tyhmiä. Kaiken lisäksi hahmojen puheäänet on jostain käsittämättömästä syystä korvattu Wind Waker -henkisillä äänisampleilla, ja siinä vasta metsään mennäänkin. Wikin ääntely kuulostaa jokeltelevalta vauvalta erityisesti silloin, kun hän puhuu tauotta, mikä sai ainakin allekirjoittaneen vaimentamaan kaikki pelin äänet noin vartissa.
I put on my coat and my pirate hat
Vaikka hahmosuunnittelu on lievästi sanottuna epäonnistunut, ongelmanratkaisu toimii paremmin. Peli loihtii esille varsin kauniita ympäristöjä, joissa piilevät ongelmat ovat pääosin kekseliäitä mutta eivät missään vaiheessa liian vaikeita. Erilaisten apuvälineiden käyttäminen wiimotella tuntuu kauttaaltaan luontevalta, ja merkitystä on esimerkiksi sillä, minkälaisella otteella ohjainta pitelee. Erilaisten apuvälineiden löytäminen ja käyttäminen oikeassa tilanteessa ovat tarkkasilmäisyyden ohella tärkeimpiä avaimia menestykseen.
Ongelmanratkaisussa tärkeää osaa näyttelee Zackia seuraava Wiki-apina. Tämä maaginen otus muuttuu wiimotea heiluttamalla kelloksi, jolla on useita kykyjä. Näistä tärkeimpiä on maastosta löytyvien eläinten muuttaminen erilaisiksi työkaluiksi. Esimerkiksi käärme muuttuu käteväksi tartuntakoukuksi, jolla kitukasvuinen piraattimme yltää myös hieman korkeammalla oleviin esineisiin.
Vaikka pulmat ovat loogisia ja vaikeustasoltaan pääosin juuri sopivia, niidenkään suunnittelussa ei valitettavasti ole vältytty mokilta. Ensimmäinen ongelma liittyy Zackin liikuttamiseen. Pelaaja ei ohjaa sankaria suoraan, vaan vanhan kunnon hiiriseikkailun tapaan Zackille osoitetaan wiimotella ruudulta kohde, jonne tämä parhaansa mukaan yrittää taapertaa. Liikkuminen onnistuu vaihtelevalla menestyksellä, ja erityisesti laajemmissa kentissä reitinhaku tökkii välillä todella pahasti.
Muitakin pelimukavuutta ikävästi nakertavia ongelmia on. Zack voi kantaa mukanaan vain yhtä apuvälinettä kerrallaan, mikä toisinaan aiheuttaa typerää edestakaisin ramppaamista. Turha ravaaminen ei lisää haastavuutta, vaan siihen vain kuluu aikaa. Se tuntuu pääasiassa pelaajien kiusaamiselta. Monissa kentissä vaanivat äkkikuolemat eivät nekään juuri hymyilytä. Peliä voi kyllä jatkaa kohtalokasta virhettä edeltäneestä tilanteesta, mutta siihen tarvitaan pelirahalla ostettavia platinalippuja, joita ei ihan joka käänteessä viitsi käyttää.
Kultaisen apinan kirous
Zack & Wiki herättää pelinä äärettömän ristiriitaisia tunteita. Tärkein asia eli pulmat on suunniteltu erittäin hyvin. Pähkinöiden selvittäminen on palkitsevaa ja saa hyvälle mielelle. Myös Wiin ominaisuuksia viimeiseen asti ja vielä vähän enemmän hyödyntävä ohjausjärjestelmä on hatunnoston arvoinen saavutus.
Samalla kuitenkin kismittää suuresti se, kuinka vaikeaa pelistä nauttiminen toisinaan on. Pelimukavuutta olisi voitu kasvattaa toiseen potenssiin pienillä muutoksilla, kuten jättämällä ärsyttävät hahmoäänet kokonaan tekemättä tai antamalla pelaajille mahdollisuus niiden vaimentamiseen. Siedän surkeaa ääninäyttelyä suhteellisen hyvin, joten jos joudun pelaamaan peliä täysin ilman ääniä, jossain on vikaa.
Onkin suorastaan raivostuttavaa, että sinänsä hyvistä lähtökohdista ja taidolla tehty peli on onnistuttu pilaamaan ärsyttävillä pikkumokilla, jotka valitettavasti häiritsevät enemmän kuin niiden pitäisi. Tämä on todella valitettavaa, koska pohjimmiltaan kyseessä on laadukasta, kekseliästä ja virkistävää aivojumppaa tarjoava peli, joka ärsyttävistä hahmoistaan huolimatta onnistuu toisinaan olemaan jopa hauska. Jos pelaajilla on taivas, yhtenä pelinä siellä pelattaisiin Zack & Wikiä, jonka ovat tehneet Monkey Islandin käsikirjoittajat.
Saatan olla liian kyyninen, mutta minulle pelistä nauttiminen oli toisinaan täysin mahdotonta. Täysin vastakkaisia tunteita herättävä peli ei vastaa minun käsitystäni täydellisestä pelikokemuksesta, mutta esimerkiksi suhtautuminen henkilöhahmoihin lienee puhtaasti makuasia. Zack & Wiki ei missään tapauksessa ole huono peli, mutta sitä kannattaa testata ennen ostopäätöstä, jos se vain on mahdollista. Mielipide on helppo muodostaa jo alkudemon ja parin tehtävän perusteella.
Ravistettuna muttei sekoitettuna
Zack & Wikin selkeästi vahvin ominaisuus on sen tapa hyödyntää wiimotea. Vaikka Super Mario Galaxyn tapaiset pelit ovat jo onnistuneet viemään omat lajityyppinsä uudelle tasolle wiimoten avulla, Z&W on jälleen uusi todiste ohjaimen mahdollisuuksista. Kääntelyn ja vääntelyn lisäksi ohjainta esimerkiksi ravistetaan ja jopa soitetaan huiluna, ja sillä myös tehdään astetta monimutkaisempia liikesarjoja.
Vaikka peli herättää allekirjoittaneessa varsin ristiriitaisia tunteita, on se joka tapauksessa merkittävä: se saa uskomaan, että näemme tulevaisuudessa laajoja, monipuolisia, hyvin käsikirjoitettuja ja hyvillä henkilöhahmoilla varustettuja seikkailupelejä. Wiin ohjaimet voivat tuoda vanhojen Lucasarts-pelien tunnelman takaisin.
Vaihtopelaaja
Kirjoittanut [pelaaja_author:6]
Minulle Zack & Wiki oli huomattavasti miellyttävämpi kokemus kuin Terolle. Disney Prinsessojen ja Pokémonien koulimissa silmissäni piraattipoju apinoineen oli pikemminkin hauska kuin ärsyttävä parivaljakko.
Zack & Wiki onnistuu monessa, monessa asiassa. Sen pulmat ovat fiksuja ja hauskoja, ja ne hyödyntävät Wii-ohjausta kekseliäämmin kuin useimmat konsolin pelit. Pelin huumori tuo mieleen seikkailupelien kultakauden klassiset Monkey Island -pelit, vaikka nokkelan sanailun tilalla on sanatonta slapstick-törmäilyä.
Ankara vaikeustaso oli aluksi melkoinen shokki, sillä se on räikeässä ristiriidassa pelin supersöpön ulkoasun kanssa. Pienen totuttelun jälkeen sadistiset ansat ja äkkikuolemat herättävät muistoja Sierra-yhtiön seikkailupeleistä, jotka tehtiin sillä samaisella seikkailujen kulta-ajalla. Pahan pulman läpäisy tuntuu entistä herkullisemmalta, kun ensin ehtii kiehua turhautumisen tuskassa.
Wii ansaitsee Zack & Wikin kaltaisia pelejä, jotka ottavat pelien parhaat perinteet ja tekevät niistä jotain aivan uutta konsolin omilla ehdoilla. Antaisin tälle yhdeksikön.