Maaliskuu pyörähti juuri käyntiin. Blogiosuus on viime aikoina ollut sanalla sanoen kuollut. Koska me olemme nyt totuttaneet lukijamme ylipitkiin merkintöihin, on niiden kirjoittamisestakin muodostunut älytön homma, joka vaatii pahimmillaan useiden tuntien työpanoksen. Asioiden täytyy siis muuttua.
Tästä lähtien teemme lyhyempiä blogeja kovemmalla tahdilla. Niinpä uuden merkinnän blogiin voi naputella nopsaan, vaikka deadline painaisikin päälle.
Alkuvuoden satoa
Väänsin juuri Heavy Rainin läpi, ja on pakko myöntää, että melkoisen mahtava vuoristorata oli kyseessä. Juteltiin toimituksessa pelin läpäisseiden – Huttusen, Villen ja Pyykkösen – kanssa siitä, millainen loppu kullekin tuli. Meidän kaikkien loput erosivat täysin toisistaan.
Heavy Rainin selvästi suurimmat vahvuudet ovat sen koko ajan jatkuvassa tarinassa. Pahoissa paikoissa sitä tosiaan jännittää, sillä kuolema meinaa kuolemaa eikä uutta yritystä. Pakko vetäistä tuo uudelleenkin vielä läpi, sillä haluan nähdä, mitä kaikkea hienoa voin saada aikaan tappamalla tiettyjä avainhenkilöitä tarinan varrella.
Käväisin toissapäivänä Huttusen kanssa tutustumassa Alan Wakeen ja haastattelemassa Sami Järveä. Juuri haastattelumme alettua joku rakennuksessa alkoi porata seinää, joten siirryimme ulos haastattelemaan Remedyn miestä. Paha kyllä, ulkona oli ihan jäätävän kylmä. Jotkut saattavat huomata, miten Samin ääni alkaa väristä muutaman minuutin kohdalla.
Saatiin kuitenkin ihan mielenkiintoista settiä aikaan ja hyviä vastauksia Remedyltä. Peli vaikuttaa ainakin juonellisesti erittäin kiintoisalta. Tiedättehän, kun ostaa dvd-boksin, vaikka Lostin tai Supernaturalin, joita olen nyt itse seuraillut, ei pysty lopettamaan. On vain pakko katsoa seuraava jakso. Toivon, että Alan Waken tv-sarjamainen rakenne onnistuu aiheuttamaan samanlaisen reaktion.
MMA-osuus
Täytyy pistää mukaan henkilökohtaistakin aspektia kamppailulajien muodossa, ettei ihan nössöilyksi mene.
UFC 110 tuli ja meni. Erinomainen eventti. Minotauro vs. Velasquezia odottelin kovasti. Luulin saavani todellisen paininäytöksen, jossa Minotauro hakee lukkoja ja Velasquez taas pitää hallintaa painillaan. Ihan mattoon asti ei ehditty, kun Velasquez pisti kovalla pommilla Minotauron uneen heti ekassa. Legendaarisen Pride-veteraanin näkeminen matossa ketarat ojollaan oli aika riipaisevaa, mutta näinhän se menee. Nuori leijona ottaa lauman johtajuuden vanhalta leijonalta.
Nyt edessä olisi UFC 111, myöhemmin tässä kuussa. Pääottelu, GSP vs. Hardy, ei juuri innosta. Kyse on lähinnä siitä, kuinka nopeasti GSP tuon matsin vie, joten vaikea jännittää sitä.
Huomattavasti jännittävämpi tapaus on Shane Carwinin ja Frank Mirin kohtaaminen. Frank Mir on ollut liekeissä Lesnarille kokemansa tappion jälkeen. Cheick Kongo, jota pidän UFC:n parhaana pystyhevarina, kaatui vakuuttavasti. Silti, kun vastaan asettuu Carwinin kaltainen mies, voi jopa olla, ettei Mirilläkään ole sanomista.
Carwin osaa painia ja iskut miehellä on silkkaa TNT:tä. Carwin on voittanut 11 matsistaan jokaisen. Yksikään miekkosen vastustajista ei ole päässyt ensimmäistä erää pidemmälle. Miehen pisin matsi kesti 2 minuuttia 11 sekuntia. Carwin ei ole pelkkä nyrkkisankari, vaan mies osaa lopettaa matsin myös luovutuksilla. Tästä kertoo viisi luovutuksella saatua voittoa.
Mutta hitto, Mir on vain ollut NIIN vakuuttava viime aikoina. Jännä matsi siis tulossa.
Noh, se siitä, tämäkin taisi venähtää turhan pitkäksi, joten lopettelen tähän. Jatkossa olisi tarkoitus saada uutta blogia viikoittain.