Kuten kaikki tämän saitin aktiiviset lukijat ovat huomanneet, Pelaajan toimituksen bloggaamistahti on ruvennut laahaamaan kevään mittaan. Niinpä otan nyt ohjat omiin käsiini jatkaen Thomaksen ja hiljattain toimituksen jättäneen Lassin jalanjäljissä ja pyrin luomaan aktiivisuutta sivuston tällekin laidalle.

Olen hoitanut toimituksessa lähinnä Pelaajalehti.comin uutispuolta ja siksi olenkin jäänyt monille varmasti hieman tuntemattomammaksi kasvoksi. Olen 18-vuotias toimittajanalku Helsingistä ja olen kirjoitellut Pelaajan nettipuolelle nyt reilun vuoden ajan aktiivisesti. Sitä ennen toimin keskustelupalstalla moderaattorina ja tein muutamia uutisointeja itse sivuille. Saitille kirjoittelun lisäksi olen hiljalleen saanut myös juttujani lehteen. Esimerkiksi heinäkuun Pelaajasta voitte lukea muun muassa arvosteluni Mario Party 8:sta. Peli ei muuten ollut kovinkaan kaksinen: sarja ei ole kokenut uudistuksia vuosiin, mikä kyllä tukahduttaa fanien innostuksen. Lisäksi Wiin liikkeentunnistusominaisuuksia hyödynnetään järkyttävän epäkäytännöllisesti. En suosittele.

Mutta takaisin asiaan. Pelaajalehti.comin ympärivuotisen uutisoinnin lisäksi teen hommia Ylen urheilutoimituksessa. Olen nyt kolmatta kesää urheilun online-tiimissä, joka hoitaa netti- ja teksti-tv-uutisoinnin. Pelien lisäksi siis urheilu on lähellä sydäntä. Pienestä pitäen olen harrastanut myös musiikkia, ja bändiämmekin olen mainostanut täällä jonkin verran. Käykää ihmeessä tsekkaamassa Control Bannedin nettisivut.

Kesän aurinkoannokset saatu?

Kesäkuun alku näytti poikkeuksellisen lupaavalta kelien puolesta verrattuna aiempaan. Parin ensimmäisen viikon helteet menivät kuitenkin allekirjoittaneelta pahasti ohi lähinnä Pelaajan toimistolla ja Pasilassa vuoron perään istumisen takia. Tänä aamuna reippaillessani toimistolle vilkaisin lööppejä, joissa ilmoitettiin isolla ”ODOTETTAVISSA KYLMÄ HEINÄKUU”. Sepäs lannisti varsinkin, kun olen pari viikkoa Porissa jazzeista nauttimassa.

Tosin jos kesäkelejä ei ole enää luvassa, ehdin koluta uhkaavasti kasvavaa pelaamattomien huippupelien pinoani. Voin esimerkiksi myöntää, etten ole ehtinyt vieläkään läpäistä Twilight Princessiä (olen toiseksi viimeisessä linnassa). Täysin aloittamatta olevia pelejä ovat muun muassa God of War 2 ja Final Fantasy XII.

becks.jpg

David Beckham lopetti eilen uransa Real Madridissa komealla tavalla Espanjan liigamestaruuteen. Vaikka olenkin suuri Blaugrana-fani, Becks kyllä ansaitsi edes tämän tittelin valkopaidoissa. Mies teki sen verran komean paluun avauskokoonpanoon ja Englannin maajoukkueeseen Capellon ja McLarenin kovien ratkaisujen jälkeen.

Barcan kausi oli loppujen lopuksi vain pienoinen pettymys. La Ligan pystin menettäminen kevätkaudella omiin mokiin maistuu toki karvaalta, mutta pahemminkin olisi voinut käydä. Barcan puolustus heikkeni loppukautta kohden niin pahasti, että kesällä on tehtävä varmasti muutama hankinta. Kauden keskivaihe meni pipariksi Samuel Eto’on ja Leo Messin pitkien loukkaantumisten takia. Valitettavasti muutamat tärkeät ottelut hävittiin juuri muiden heikon viimeistelytarkkuuden takia. UCL:stä tippuminen oli toki pienestä kiinni, mikä kyllä kuvasti Barcan koko UCL-urakkaa tänä vuonna. Nyt on kuitenkin kesä ja katse on jo suunnattava ensi kauteen.

huuhkaja.jpg

Suomen maajoukkuepeleistä sen verran, että mahdollisuudet EM-skaboihin säilytettiin vielä, mutta tiukille se menee. Juuri tällaisessa tilanteessa ennakkoon heikompia maita vastaan kärsityt pistemenetykset tuntuvat pahalta. Nyt Huuhkajilla ei ole varaa munata isompia vastaan edes vieraissa. Ja marraskuun Portugalin-reissun varaan ei kannata jättää mitään. Silloin kisapaikan pitäisi olla jo taskussa.

World Series of Poker

Viime vuosina huimaan menestykseen suosittujen televisiosarjojen kautta noussut Texas Hold’em hullaannutti allekirjoittaneenkin vajaa vuosi sitten. Loppukesästä opeteltu peli on innoittanut jopa hankkimaan kirjoja ja seuraamaan ulkomaisia pokerisarjoja. Ostin keväällä kaksi kirjaa, joista Dan Harringtonin turnauspokeriin keskittyvä opus on jo loppusuoralla. Aki Pyysingin Pokerin käsikirjaa en ole vielä edes ehtinyt aloittaa. Televisiosarjoista suosikkini on High Stakes Poker, jossa ammattipelaajat tai muuten vaan varakkaat henkilöt pelaavat täyttä käteispöytää 100 000 dollarin minimisisäänostolla. Sarja eroaa hyvässä mielessä esimerkiksi hittituote World Poker Tourista, että siinä näytetään huomattavasti enemmän jakoja, ja näin pelaajat saavat paremman kuvan pelin luonteesta.

Viime lauantainahan Subtv aloitti uuden Professional Poker Tourin näyttämisen (WPT jäi ilmeisesti kesätauolle), eikä sarja vaikuttanut lainkaan hullummalta. Kiertueelle pääsee vain menestyneitä ammattipelaajia ja nyt pelattavat turnaukset näytetään ensimmäisistä vaiheista lähtien. Jälleen kerran siis katsojat näkevät entistä vähemmän ennen floppia tapahtuvia all in -lyöntejä, mikä on vain hyvä asia.

Kesä on pokerille hienoa aikaa varsinkin uhkapelien kotikaupungissa Las Vegasissa. Kesäkuun alussa käynnistyi World Series of Poker -tapahtuma, joka kestää aina heinäkuun puoliväliin asti. Turnaussarjan päättää 10 000 dollarin sisäänoston päätapahtuma, jonka voittaja saa miljoonia, mainetta ja timanttisen rannekkeen. Viime vuoden pääturnauksen valloitti viime vuonna Jamie Gold, joka palkittiin 12 miljoonalla dollarilla. Suomalaisia turnaukseen osallistuu tänä vuonna ennätysmäärä, etunenässä Patrik Antonius, Thomas Wahlroos ja Juha Helppi. Erityisesti Wahlroosilta odotan paljon alkuvuoden hienon turnausmenestyksen ja vastikään Full Tilt Pokerin kanssa solmitun sponsorisopimuksen ansiosta. Tätä blogia kirjoitettaessa mies on vielä mukana 2000 dollarin No Limit Hold’emissa rahasijoilla, kun mukana on 81 pelaajaa.

jamie-gold.jpg

Omat pokeripelini eivät sujuneet alkukuusta kovinkaan hyvin. Pahan tappioputken jälkeen rolli on ollut jälleen nousussa ja netissä grindaan Full Tiltillä NL25-tasolla tällä hetkellä. Kävimme viime perjantaina kaveriporukalla Grand Casinollakin ja 2/2 euron rahapöydässä vierähti seitsemän tuntia. Kolmen tunnin lätkinnän jälkeen rahapussi näytti 40 euroa plussaa, mutta pienen ruokatauon jälkeen törmäsin big slickilläni rouvapariin ja kassa tippui sataseen. Loppuillasta hävisin AT:lla A7:lle, kun työnsimme keramiikat keskelle ennen floppia. Potissa 120 euroa ja riverin seiska pelastaa vastustajan. Tämän jälkeen läksin kotiin ja analysoituani peliäni hetken verran päädyin siihen tulokseen, että pelasin hyvää pokeria tuona iltana. Tiukka imago teki alussa hyvin rahaa, mutta edes suoran veto ja kymmenen outtia eivät pelastaneet big slickiäni akoilta. Niin käy joskus!

Olen ehtinyt jo jorista paljon eri asioista avausblogissani ja taidan päättää tekstin tällä kertaa tähän, koska uutisoitavaakin riittää mukavasti, vaikka on maanantai. Toivotaan, että muutkin toimituksen jäsenet innostuisivat bloggailemaan näinä kesän sadepäivinä. Itse ainakin pyrin olemaan aktiivinen duunaamalla seuraavan blogimerkintäni viimeistään heinäkuun alkupuolella. Nyt mukavaa alkavaa viikkoa ja juhannusta kaikille Pelaajalehti.comin lukijoille!

Lisää luettavaa