Far Cry 3 on kaikin puolin huikeaa peliviihdettä, eikä sen tekemisestä ole puuttunut kunnianhimoa. Pelin tarina on kuitenkin saanut sen verran arvostelua näennäisestä kliseisyydestään – se näyttäisi kertovan viidakkoyrttien voimalla kulkevasta rambosta –, että käsikirjoittaja Jeffrey Yohalem on joutunut sitä puolustelemaan. Se ei helpottanut asiaa, sillä Yohalem valitteli sitä, etteivät pelaajat tai suuri osa kriitikoista ole tajunneet juonen syvällisempiä kuvioita.
Aina kun taitelija syyttää yleisöä siitä, ettei kukaan tajua hänen työtään, voidaan sanoa, että lähtökohtaisesti jokin on mennyt pieleen. Tässä tapauksessa voi myös kysyä, saavatko tekijät vaatia yleisöltään enemmän.
Nykypäivän viihde on pitkälti täysin valmiiksi pureskeltua. Sen parissa joutuu harvemmin pohtimaan syvällisiä tai muutenkaan rasittamaan itseään henkisesti. Pelien sanotaan olevan liian helppoja ja johdattelevan pelaajaa kädestä pitäen sekä rautalangasta vääntäen. Ja mikäs siinä, onhan viihteen tarkoitus – no, viihdyttää, ja monille se tarkoittaa leppoisia hetkiä ilman paineita tai rasituksia. Itsekin huomaan vuosien karttuessa laiskistuneeni: en enää jaksa monimutkaisia ja hankalia pelejä samalla tavalla kuin aiemmin. Nethack- ja Civilization-maratonit harvenevat vuosi vuodelta.
Mutta etenkin peleistä saamme myös onnistumisen tunteita, ja niitä saa harvoin, jos kaikki on liian helppoa. Joka kerta kun itse hoksaa tai huomaa jotain, jota ei alleviivata tai tungeta pelaajan silmille, voi nauttia omasta nerokkuudestaan. Tällöin peli tuntuu heti paljon älykkäämmältä, ei pelkältä kepeältä viihteeltä.
Vierivä kivi ei sammaloidu, sanotaan, ja se pätee myös hoksottimiin. Jos emme totu pelatessa aina silloin tällöin käyttämään päätämme ja kyseenalaistamaan kokemaamme, eivät pelitkään voi koskaan saavuttaa sitä potentiaalia, minkä niiden vuorovaikutteinen luonne mahdollistaa. Pelkän refleksien haastamisen lisäksi voidaan vaatia myös muutakin.
On vain hyvästä, että peleissä haastetaan pelaajan aivoja ja tarjotaan piilotettuja merkityksiä. Ei niitä kätkettyjä tasoja edes tarvitse selittää tai avata jokaiselle. Mutta jos pelin syvällisemmät kuviot eivät aukea pelaajille ja samasta syystä sen tarina vaikuttaa olevan jotain muuta kuin kirjoittaja on tarkoittanut, onko vika tekijässä vai pelaajissa? Nostan ehdottomasti hattuani Yohalemille siitä, että hän yritti Far Cry 3:ssa tehdä jotain muuta kuin perushuttua ja ymmärrän miehen turhautumisen näennäisesti epäreiluun kritiikkiin, mutta lopulta tekijä ei voi syyttää yleisöään siitä, jos oma esitystapa ei heille aukea riittävästi.
Yhdessä asiassa Yohalem kuitenkin onnistui hyvin: ainakin Far Cry 3:n tarina herättää tunteita ja keskustelua. Oletko sinä yksi niistä, joka löysi pelin tarinasta syvällisemmän viestin, vai niitä, jotka ottivat sen sellaisenaan – vai niitä, joita pelin tarina ei edes kiinnostanut?
Miika Huttunen, päätoimittaja
Kirjoitus on julkaistu Pelaaja-lehden 124 tammikuun numeron pääkirjoituksena