Blogi: Pelialan kertausharjoitukset / Blogit / pelaaja.fi

Blogi: Pelialan kertausharjoitukset

3.12.2010 // Kirjoittanut: Ville Arvekari
18

Usein puhutaan siitä, kuinka pelien kehitys etenee huimaa vauhtia. Mutta tiedättekös, myös vanhat pelit pitävät pintansa. Tajusin juuri kuluneella viikolla, että joulunajan pelilistaltani löytyy jo useampi uudelleenjulkaisu tai HD-päivitys.

Näistä päällimmäisimpänä Super Mario All-Stars osoittaa, että vanhat Mariot ovat yksinkertaisuudessaan ajattomia klassikoita. Kuinka monelle alustalle samat vanhat Mariot voikaan julkaista? Monelle, sillä ne viehättävät vielä tänäkin päivänä muita kuin 25 vuoden takaisia muistoja verestäviä pelaajia.

Joku voisi sanoa, että ajattomuus pätee nimenomaan 2d-peleihin, mutta pidän tuota väitettä vain osittain paikkansapitävänä. Sanoisin, että viime sukupolven aikana saavutettiin ajan hampaan kestävä piste myös 3d-peleissä. 3d-aikakauden ensituotokset vaatisivat jo suurempia päivityksiä, jotta niistä voisi nauttia muutkin kuin menneiden perään haikailijat.

Siinä missä itse voin yhä nauttia muutaman erän GoldenEye 007:a Nintendo 64:llä, yritäppä selittää Halon ja Call of Dutyn kasvateille, että tämä on oikeasti hyvä peli. Ellei graafinen ilme ole tarpeeksi iso karkoitin, takkuileva ruudunpäivitys viimeistelee tehtävän. Myös ne harvat PlayStation Networkista ladatut PSOne-klassikot ovat juuri niitä pelejä, joiden parissa on itse tullut kasvettua.

Jo pelkkä Wii on tietyssä mielessä todiste 3d-pelien kypsyydestä. Samoilla linjoilla tuntuvat olevan myös muut julkaisijat, kuten Sony ja Ubisoft HD-päivityksineen. God of War Collection, The Sly Trilogy, Prince of Persia HD Trilogy ovat vain alkusoittoa tulevasta, ja ainakin kaksi viimeistä löytyy omalta joulunajan pelilistaltani.

Tuleviin uusintajulkaisuihin lukeutuu niin Splinter Cellia, Icoa, Shadow of Colossusta, Beyond Good & Evilia. Kaikki ovat erinomaisia pelejä, jotka lajityyppien ottamista kehitysaskelista huolimatta pysyvät ajan hermoilla.

Huolet, että HD-uudelleenjulkaisut riistäytyvät käsistä ovat tarpeettomia. Hyvien pelien uudelleenjulkaisu ei  ole keneltäkään pois, mutta jyvät toki on erotettava akanoista. Kysymys kuuluukin, mistä peleistä pitäisi tehdä päivitykset? Itse kelpuuttaisin mieluusti Jak & Daxterit, Zone of the Endersit, Final Fantasyt ja Metal Gear Solidit - vain muutamat mainitakseni.

Alkaisipa se joululoma jo, että pääsisi jo pelaamaan.

Kommentit

Käyttäjän CM761 kuva
CM761

Aivan oikein, grafiikka ei ole kaikki kaikessa. Vanhoilta konsoleilta löytyy paljon pelejä, joita on vain yksinkertaisesti hauskempi pelata kuin nykyisiä. Hyvä blogi. Super Mario All-Stars julkaistiin muuten tänään.

Käyttäjän Mctrapper kuva
Mctrapper

Kiitoksia taaskin hyvästä blogista. Eihän se grafiikka kyllä peleissä mitään ratkaise, se on vain kiva plussa, ainakin itse tätä mieltä. Itsekin olen jo päättänyt joulupelaamiseni ja niihin lukeutuvat niin Sly Collection kuin Prince of Persia collectionkin.

Käyttäjän snap kuva
snap

Vaikka komeat grafiikat ovatkin ihan kivoja, itse on tullut huomattua lähiaikoina Vagrant Storya pelatessa kuinka ne eivät ole minulle pelin tärkein asia. Jos pelattavuus on kunnossa ja se on hauskaa, mitkään pikselimössögrafiikat eivät itseäni haittaa.

Käyttäjän maestro_opa kuva
maestro_opa

Mukava pikku kirjoitus ajankohtaisesta aiheesta. Mun mielestä Nintendonkin olisi pitänyt lähteä kunnolla mukaan tähän päivityshommaan ja päivittää Super Mario-All-Starsissa olevat pelit vaikka samointein New Super Mario Bros Wiin tasolle. Tosin tämäkin kokoelma on tullut ostettua ja omistankin nyt lähes kaikki julkaisut Super Mario Brosista.

Käyttäjän Muksu kuva
Muksu

Viisaita sanoja. Hieno blogi!

Käyttäjän el1as kuva
el1as

Mukava pieni blogi. Itsellä olisi seuraavaksi PSN storesta hankinnassa Crash Bandicoot, pienempänä tuli tuota veljen kanssa pelattua hillitön määrä.

Käyttäjän JuzzTo kuva
JuzzTo

Eivät haittaa nämä uudelleenlämmittelyt kyllä minuakaan. Sly- ja Splinter Cell-trilogiat tulen itse ostamaan, niin kovia pelejä ne vain sattuvat olemaan. Kelpaisivat myös esim. Jak & Daxterit, Grand Theft Autot ja Ratchet & Clankit...

Käyttäjän Snakeleader kuva
Snakeleader

Mielenkiintoista pohdiskelua Arvekari. Jak & Daxterit näkisin itsekkin todella mieluusti itse HD-remakkeina, takuuvarmasti ne ostaisin.

Käyttäjän LordZalor kuva
LordZalor

Mukava blogi vaikka sisältö pääosin jo castissa ruodittiinkin.

Käyttäjän Pilipali kuva
Pilipali

En oikein jaksanut innostua. Liikaa peliaiheista sisältöä.