Elokuun pääkirjoitus: Ensimmäisen maailman peliongelma / Blogit / pelaaja.fi

Elokuun pääkirjoitus: Ensimmäisen maailman peliongelma

4.08.2017 // Kirjoittanut: Miika Huttunen
1
Elokuun pääkirjoitus: Ensimmäisen maailman peliongelma

Ensimmäisen maailman peliongelma

Pelitoimittajana saa pelata jatkuvasti. Viimeisten parin vuoden aikana olen kuitenkin havainnut sen hankaloituneen pelialan ja pelien muutosten vuoksi. Olen kirjoittanut peleistä ammatikseni yli 15 vuotta, mutta vasta nyt huomaan ensimmäistä kertaa, että peliaika tuntuu olevan vähissä.

Kyse ei ole vanhenemisesta ja sen mukanaan tuomista elämänmuutoksista vaan yksinkertaisesti siitä, että nykypelit ovat yhä useammin todellisia aikasyöppöjä. Alan termein pelit ovat nyt palveluita eli ne on tehty sellaisiksi, että niiden parissa vietetään aikaa pitkään julkaisun jälkeenkin – monissa tapauksissa aina jatko-osaan saakka.

Aikoinaan tällaista ongelmaa ei juuri ollut. Suurin osa peleistä oli yksinpelikokemuksia, jotka pelattiin läpi joitakin kertoja, mutta sitten siirryttiin seuraavien pariin. Toki kilpailulliset pelit, kuten urheilu- ja taistelupelit, olivat läsnä silloinkin, mutta niitä pelattiin toisten kanssa vain samalla ruudulla. Ja toki oli olemassa myös Civilizationin kaltaisia yksinpelejä, joita saattoi tahkota satoja tunteja yhä uudelleen ja uudelleen, mutta monesti nämä pelit olivat kuuluisia juuri siitä syystä. Normi ne eivät olleet.

Verkkopelaamisen yleistyessä ja etenkin sen saapuessa myös pelikonsoleille tilanne alkoi kuitenkin muuttua. Ja sitten ollaankin nykyhetkessä, jossa jatkuvaa kuluttamista kestävät verkkopelit alati päivittyvine sisältöineen ovat arkipäivää. Välillä tuntuu, että ainakin suuren budjetin yksinpelattavat pelit ovat katoava luonnonvara. Monet niistäkin saavat päivityksiä tai lisäosia, joiden vuoksi niiden asennusta ei voi poistaa pelikoneelta heti läpipeluun jälkeen.

Tässä ei itsessään ole mitään pahaa, päinvastoin. Itsekin pelaajana haluan viettää mahdollisimman paljon aikaa suosikkipelieni parissa. Mutta kaikille peleille ei vain ole aikaa – ei edes uusille, vanhoista puhumattakaan. Esimerkiksi itse yritän tällä hetkellä pelata enemmän tai vähemmän säännöllisesti muun muassa World of Tanksia, For Honoria, Warframea, World of Warcraftia, Heroes of Stormia, Darkest Dungeonia, Injustice 2:ta ja monia muita. Yksi viime vuosien suurimmista aikasyöpöistäni eli Destiny on sekin puskemassa takaisin elämääni, kuten jatko-osan beta muistutti.

Välillä tuntuu, että pitäisi tehdä itselleen kalenteri, johon merkkaan jokaiselle pelille tietyn peliajan viikossa, jotta kaikkia tulisi pelattua edes vähän. Onko tässä enää mitään järkeä? Onko se enää hauskaa?

Kuten sanottu, asiassa ei sinänsä ole mitään vikaa. Enhän minä näitä pelejä pelaisi, ellen viihtyisi niiden parissa. Silti välillä on ikävä tunne, että niitä on pakko pelata vain pelaamisen vuoksi. Ja jos ei pelaa, tulee jotenkin huono omatunto niiden laiminlyömisestä. Ja vastaavasti huono omatunto tulee siitä, jos ei kykene antamaan tilaa jollekin uudelle pelille.

Rehellisyyden nimissä on kuitenkin todettava, että ellen työni takia joutuisi pelaamaan pelejä näin paljon, olisi asiasta valittaminen malliesimerkki ensimmäisen maailman ongelmasta. Silti herää ajatus, että onkohan nykyisen pelinostalgian nousun syynä yksinkertaisesti se, ettei vanhoja pelejä voinut nykypelien tavoin pelata loputtomasti aina kyllästymiseen asti? Crash Bandicoot Onlinea odotellessa…

Miika Huttunen
Pelaaja-lehden päätoimittaja

Kirjoitus on julkaistu pääkirjoituksena Pelaaja-lehden elokuun numerossa 179, joka on nyt kaupoissa!

Elokuun Pelaaja-lehti 179 nyt kaupoissa

Kommentit

Käyttäjän Boxxu kuva
Boxxu

Komppaan täysin. Itse olen ottanut tavoitteeksi karsia pois, tai olla edes aloittamatta pelejä joissa on dailyja tai muita riippakiviä mistä tulee huono omatunto jos ne jättää tekemättä.

Itselle, ja uskon että monelle muullekin PUBG kolahti erityisen kovaa juuri siksi ettei pelissä ole minkäänlaista kokemuspisteiden tai keräilykorttiem tms farmaamista. On vain kosmeettisia vaatteita jotka eivät vaikuta pelaamiseen. Voi olla huoletta pelaamatta pari viikkoa jäämättä muista jälkeen.

Hiipivä ajatus siitä että dailyt tai vastaavat alkavat tuntua velvollisuudelta johtaa uninstalliin.