Far Cry 3 – Platinan arvoinen suoritus

Töihin palannut Hyttinen runoilee jouluna pelaamastaan pelistä.

2.1.2013 12:22

Viime vuoden kiireiden välissä ehdin pelata harmittavan vähän vapaa-ajallani. Jouduin muun muassa luopumaan täysin kuusi vuotta kestäneestä parisuhteestani World of Warcraftin kanssa, sillä arjen ajankäyttö kuristui niin tiukaksi, ettei tuntikausien raidaamiselle ollut enää aikaa.

Joululomien aikana sain kuitenkin lunastettua pelivelkoja takaisin oikein kunnolla, mutta vain yhden pelin parissa. Vuonna 2012 julkaistiin useita heinoja tekeleitä, kuten Journey, The Walking Dead, Dishonored, Borderlands 2 ja Mass Effect 3, mutta mikään näistä eepoksista ei täyttänyt aukkoa viihdetyhjiössäni. Siihen kykeni vastoin kaikkia odotuksiani Far Cry 3, jonka julistan henkilökohtaiseksi vuoden peliksi.

Alkuperäisen Far Cryn trooppinen saaristo oli erittäin houkutteleva miljöö seikkailla, mutta minulle ja monelle muulle, sen antaman vapauden illuusion rikkoi päälle jo tunnin pelaamisen jälkeen ryntäävät mutanttiapinat. Ne rikkoivat pelin minulle täysin. En pelannut enempää.

Far Cry 2 taas lupasi pitävänsä menon rehdimpänä ja realistisempana, mutta sen liiallinen avoimuus ja tylsistyttävä ruskeanvihreä ympäristö eivät onnistuneet imaisemaan minua syystä tai toisesta mukaansa.

Far Cry 3 sen sijaan osui napakymppiin. Suoraan siihen vapauden ja omien lähestymistapojen vaihtoehtoisuuteen, jota syystä tai toisesta himoitsin juuri nyt eniten. En halua tuomita aikaisempia osia syvimpiin syövereihin, sillä ohitin ne nopeasti pilkkeen puuttuessa, mutta Far Cry 3:a haluan ylistää.

Kaamoksesta kauneuteen

Yksi Far Cry 3:n hyveistä liittyy analyysieni jälkeen sen julkaisun ajankohtaan. Ei ehkä maailmanlaajuisesti, mutta minulle tänne harmaaseen ja kylmään härmään. Kun ulkona sataa räntää vaakatasossa, ei aurinkoinen tropiikki voisi olla parempi pakopaikka joululomailevalle sohvaperunalle. Peli kutsui pariinsa puoliväkisin, mikä on poikkeuksellista poikkeukselliselle pelaajalle, jolla on tavanomaista kuluttajaa laajemmat mahdollisuudet pelata melkein mitä huvittaa. Jo se alitajuinen kutsu on merkki poikkeuksellisen hyvästä pelistä.

Toinen arvostamani piirre pelissä on riittävä ylivoimaisuuden tunne. Vaikka peli tarinallisesti yrittääkin kasvattaa Hollywood-hipsteristä viidakon kesyttävää seikkailijaa, ovat voimasuhteet alusta alkaen pelaajan puolella. Sellaisen tunteen voi antaa vain vapaus, jota peli ei varasta pois. Alkeellisillakin aseilla voi, ja pärjää pelissä, jos antaa strategialle mahdollisuuden. Merirosvopesäkkeiden vapauttaminen olikin mieluisimpia ajanvietteitäni Rook-saarilla, vaikka ne toistavatkin itseään.

Far Cry 3 ottaa myös rohkeasti videopelillisiä vapauksia pikamatkustuksesta minitehtäviin, rikkomatta avoimuuden tai realismin tunnetta, säilyttäen silti viihdyttävyyden – ainoan videopelin tarpeellisen kriteerin. Liian moni peli on sortunut tahattomasti loogisiin, mutta typeriin toimintamalleihin pelinautinnon kustannuksella.

Tarinallista torsoa

Far Cry 3:n kannessa virnuileva Vaas on markkinoitu hulluksi ja sadistiseksi arkkiviholliseksi. Päihdepiraattiparonin hapokkaat trippailut ovat harvemmin videopeleissä käsiteltyjä teemoja ja ovat minulle tälläisessä pelissä hyväksyttävämpiä kiertoteitä esittää todellisuudessa jotain fantastista, kuten ykkösosan mutaatiot.

Vaikka FC3:n tarinaa myydään pelaajalle erilaisena elämyksenä on sen arvo loppupeleissä paljon pienempi kuin olettaisi. Tuomioistuin on vielä niin sanotusti ulkona sen toimivuudesta. Se yritti rohkeasti jotain uutta, ehkä hieman liiankin huomionkipeästi, mutta jäi avoimen maailman hiekkalaatikon kokemuksien tulvassa hyvin piskuiseksi muistijäänteeksi. Mieleenpainuvimmat kohtaukset olivat minun ja tekoälyn yhteisiä leikkejä.

Tarinallisesti peli ei siis ansaitse vuoden peli –titteliä, sen annan suosiolla The Walking Deadille, jonka kolme osaa olen vasta pelannut. Pelkään jo nyt, että viidennessä osassa tirskahtaa kyynel, sen verran hienosti suhteita päähenkilöiden välille on rakennettu.

Mutta Far Cry 3 onnistuu kaikessa muussa reilusti yli odotuksieni. Jo pelaajan kehitysrakenne ansaitsee kiitoksen. Sivutehtävien ja uuden tauhkan avaamisen suoritus/palkinto-suhde on kohdallaan, eikä minulle tullut missään vaiheessa olo, etten edistäisi pelaamistani, vaikka en tarinaan kymmeneen tuntiin koskenutkaan. Itse asiassa onnistuin jotenkin ohittamaan asevyöni kehittämisen villieläimien nahkoja keräämällä, ja sain toisen ja lopulta neljä asepaikkaa vyölleni vasta hyvän matkaa peliä tahkonneena.

Viidakossa suhisee

On vaikea pukea sanoiksi kuinka hienovaraisen tyydyttävää on olla saalistaja. Saatoin käyttää puolikin tuntia yhden piraattipesäkkeen neutralisointiin. Aluksi kiersin kompleksin puskissa lymyillen ja kameralla mahdollisimman monia pahiksista merkaten. Sen jälkeen tutkin partioreittejä, priorisoin kohteet, valitsin oikeat aseet ja muodostin strategian.

Tämä monivaiheinen prosessi oli vuoron perään jännittävää, yllättävää ja tyydyttävää, mutta paikoin syntisen nöyryyttävää ja ärsyttävä. Kun varsinaisen toiminnan aika tuli, ei virheisiin ollut varaa kun itselleen asetti tavoitteeksi nolla havaintoa ja nolla hälytystä. Räiskien ja minuutissa kaikki tappaen peli olisi ollut tylsä.

Verkossa on kiitelty Far Cry 3:a siitä, että se on peli, josta jokaisella pelaajalla on tarina kerrottavana. Uskon väitteet täysin, sillä niin monta hauskaa ja raivostuttavaa tilannetta kohtasin saarella samoillessani.

Kyllä siinä voi perkeleet joulurauhan aikaan raikasivat, kun ninjaoperaationi h-hetkellä tarkasti suunnittelemani neutralisoinnin torppasivat saaren alkuasukaskaverini, jotka jeepillään päräyttivät keskelle merirosvopesäkettä jalla jallaa huudellen. Onneksi pelissä voi ampua myös heitä…

Täydellisen läpäisyn houkutus

Näin massiivisissa konsolipeleissä olen harvoin edes yrittänyt täydellistä läpäisyä tai saavutusten keräämistä. Tässäkin suhteessa FC3 oli mielyttävä. Platina-trophy tai 1000 gamerscorea on suhteellisen helposti saavutettavissa, eikä peliä tarvitse läpäistä kolmesti eri vaikeustasoilla. Far Cry 3 saikin kunnian olla ensimmäinen peli, jossa olen moiseen yltänyt. Eikä edes ollut tuskaista. Päinvastoin. Nautinto oli kokonaan minun puolellani ja peli on platinan arvoinen.

Seuraava projektini tulee olemaan Mass Effect Trilogia, jonka osat olen onnistunut totaalisesti ohittamaan. PS3:lle julkaistu triptyykki on jo aloitettu ja nais-Shepardini seksikkyys valloittaa jo galaksia.

Toivottelen tässä sekavien ajatuksieni lomassa oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille Pelaajalehti.comin kävijöille ja jäsenille. Toivottavasti viihdytte jälleen kanssamme.

Lisää luettavaa