Perjantai 22. elokuuta
0:53
Minä, Billy ja Miika olemme istuneet viimeiset neljä tuntia hotellihuoneessamme kirjoittamassa artikkeleita Games Conventionista.
Tulimme takaisin messuilta noin 18:30 ja kävimme syömässä suomalaisporukan kanssa alakerran pihviravintolassa, joka on nimetty eroottisesti Steaktrainiksi. Pihvi oli hyvää.
Billy työstää juttua Heavy Rainista Yhdysvaltain viralliseen PlayStation-lehteen. Minä kirjoitan illan aikana viisi ensitestiä (Midnight Club: Los Angeles, BioShock, Dead Rising: Chop Till You Drop, Dead Space ja Fable 2) ja aloitan tämän blogin rustaamisen. Tsekkaan myös mailit. Miika kirjoittaa paperille tekemiään muistiinpanoja pc:lle ja toimittaa Peliplaneetan matskuja. En ihan tajua, miksi hän kirjoittaa muistiinpanot uudelleen pc:lle, mutta mies mutisee, ettei saa parin päivän jälkeen selvää omasta käsialastaan, miksi matskut pitää rustata Word-dokumenttiin.
Illallisella Capcomin Ben Juddin kanssa (ei kuvassa). Huttusen kädet muuten venyvät tosi ihmeellisesti, ihan kuin niissä ei olisi luita lainkaan. Moni on laittanut tämän asian huomioon.
1:47
Pelaajan ensitestitekstit on kirjoitettu. Energia alkaa olla vähissä. Billy käy oluella hotellin aulabaarissa, kun minä innostun kirjoittamaan vielä Rock Band 2:sta ja alan kirjoittaa tätä blogia.
Etsin samalla jotain ratkaisua iPhone-ongelmaani. Puhelin on jumittunut soittovalikkoon, josta ei pääse takaisin päävalikkoon. Luurilla voi soittaa ja vastaanottaa puheluita, mutta ei muuta. En saa luuria edes sammutettua, jotta voisin resetoida koneen. Seuraavana päivänä luurin näyttö menee täysin valkoiseksi, mutta pystyn silti vastaanottamaan puheluita. Sitten yhtäkkiä valikot ilmestyvät taas näkyviin. Olin asentanut 2.0-päivityksen hakkeroituun 2G iPhoneeni, mikä aiheutti ehkä jotain ongelmia, mutta luurini jumitti jo ennen päivitystä. Ruutu menee pimeäksi ja mitään ei voi tehdä, ellei joku soita tai kytke puhelinta verkkovirtaan.
Ongelmista huolimatta iPhone on iPhone, ja Apple saa jatkossakin rahani.
2:28
Pakkaan vielä ennen nukkumaanmenoa kamoja. Päädymme sellaiseen ratkaisuun, että tulemme Huttusen kanssa vielä takaisin hotellille perjantaina kesken messupäivän pakkaamaan ja hakemaan laukkumme. Lähdemme Miikan kanssa jo perjantaina iltapäivällä takaisin kohti Berliiniä, mutta Billy jää vielä päiväksi Leipzigiin.
Tsekkaan vielä emailit ja lähetän Lassella ja uudelle oikolukijallemme Katriinalle ohjeistusta lähettämistäni teksteistä. Syyskuun lehden sisältösuunnitelma elää Games Conventionin takia.
Games Conventionin pelejä
Ehdin kolmen päivän aikana tutustua moneen peliin, mutta erityisen paljoa en voinut pelata kuin muutamaa. Näitä olivat esimerkiksi Midnight Club: Los Angeles, Dead Space, Rock Band 2, Guitar Hero: World Tour, Bionic Commando, Street Fighter IV, Resident Evil 5 ja Dead Rising: Chop till Your Drop. Näin myös PlatinumGamesin Bayonettan ja MadWorldin. Platinumin heput ja Sega olivat samassa hotellissa kanssamme, joten ehdimme vaihtaa parikin sanaa aulabaarin tiskillä. Valitettavasti Atsushi Inabasta on tullut nähtävästi melko ylimielinen ja vaikea kaveri. Miehen asenne Mad Worldin demoissa oli monen toimittajan mielestä kovin flegmaattinen.
LittleBigPlanet oli kaikkialla Leipzigissa. Näin tämän rakennuksen seinän ratikasta ekana päivänä, jonka jälkeen emme millään huomanneet rakennusta uudelleen. Kävin perjantaina messujen jälkeen ennen paluutamme etsimässä Leipzigin getosta tämän rakennuksen ja lähetin emailissa kuvia Media Moleculelle.
Näillä messuilla olen pystynyt keskittymään enemmän haastattelujen tekemiseen kuin varsinaisiin pelidemoihin, mikä onkin mielenkiintoisempaa ja johtaa parempiin juttuihin. Meillä on varastossa tusina haastattelua viimeisen 12 kuukauden ajalta, joita pitäisi alkaa käyttää, kun vain aika riittäisi niiden kääntämiseen. Nyt olen viimeinkin ulkoistanut osan tästä hommasta.
Guitar Hero: World Tour.
Yksi hauskimmista tapauksista messuilla oli inFamous-pelin demo. Se oli muuten törkeän siisti. Videot ja kuvat eivät kerro kaikkea, liikkeessä peli oli todella hieno ja sitä katsellessa tajuaa, ettei ainakaan teknologia tule olemaan tämän pelin ongelma.
Kun demo oli ohi, kävin morjenstamassa pelin suunnittelijaa Nate Foxia ja kerroin hänelle, että tapasimme pari vuotta sitten Lontoossa viimeisen Sly-pelin esittelytilaisuudessa. Fox totesi, että ”Hei, olet se heppu Suomesta, aivan mahtavaa, meidän saittimme saa eniten hittejä juuri Suomesta ja Sly Cooper on mielettömän suosittu Suomessa… miksi?” Melkoisen hämmentävää. Juttelemme tovin sarjan suosiosta Suomessa ja myös tietenkin inFamousista, joka oli uskomattoman siisti. Siitä on syyskuun lehdessä juttua Simonilta, sillä messuilta en ehtinyt enää lisätä artikkeliin uutta infoa. Haen lopuksi Suomen PlayStationin maahantuojan edustajat juttelemaan Foxin kanssa.
Yllä kuvia Games Conventionin retro-alueen tarjonnasta.
Megahaastis
Pelaajan nauttimasta arvostuksesta kertoo jotakin se, että saimme ainoana pohjoismaisena lehtenä XXXXX:n haastattelun. Mies piti messuilla matalaa profiilia ja oli ilo jutella hänen kanssaan ilman paineita siitä, että pitäisi keskittyä puhumaan promottavasta pelistä. Nyt keskustelumme virtasi omia reittejään. Hän oli huomattavasti rentoutuneemman oloinen kuin vuosiin.
Salamyhkäisen pelintekijän haastattelu julkaistaan lokakuun Pelaajassa, joka on kuusivuotisjuhlanumeromme.
Illallisella Sony Computer Entertainmentin kanssa
Olen urani kuluessa kokenut monia upeita pelitapahtumia ja tilaisuuksia, mutta torstai-ilta oli yksi mieleenpainuvimmista tapauksista.
Olin privaatilla illallisella kahdeksan toimittajan kanssa, ja illastimme Sony Computer Entertainmentin johtoportaan kanssa. Illan ideana oli, että kokeneet ja arvostetut, pitkän linjan pelitoimittajat voisivat keskustella vapaasti Sonyn pomojen kanssa rennossa ympäristössä ja vaihtaa ajatuksia. Olin tietenkin heti ensimmäisenä paikalla käyntikortit valmiina ja puheenaiheet mietittynä. This is what I live for!
Paikalle tulivat Sony Computer Entertainment Europen johtaja David Reeves, jonka olen tavannut jo useamman kerran. Miestä ymmärretään kovin usein lehdistötilaisuuksissa väärin. Reeves on hyvin fiksu ja miellyttävä tyyppi, joka ymmärtää Euroopan markkinat äärimmäisen hyvin. Puhelin hänen kanssaan tovin PS3:n videopalvelun lanseeraamisen ongelmista Euroopassa. Totesin hänelle, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä ärsyttävämpää on odottaa palveluita, jotka ilmestyvät vasta vuosien kuluttua.
Paikalla oli myös Michael Denny. Hänkin on Sony-veteraani, joka työskenteli Psygnosiksella Sonyn ostaessa legendaarisen pelikustantajan. Juttelin hänenkin kanssa pitkään ja puhuimme esimerkiksi F1– ja WRC-peleistä, joista molemmista Sony on jo luopunut. Puhuimme Dennyn kanssa paljon eksklusiivipeleistä ja siitä, miten niiden aika on tavallaan ohi. Totta kai, Sony panostaa vieläkin paljon esimerkiksi Metal Gear Solid 4:ään ja hehkuttaa sen olevan vain PS3:lla, mutta ajat ovat täysin erilaiset kuin PS2:n aikakaudella.
On kysymys strategiasta. Sony on rakentanut valtavat sisäiset pelistudiot, jotka ovat jo jonkin aikaa pystyneet toimimaan toden teolla. Studioilla on hallussaan erinomaista teknologiaa ja hyvä tukiverkosto Sonyn sisällä. Jos Sonyn omien studioiden pelistä tulee hitti, kuten God of Warista tai Gran Turismosta, Sony saa tietenkin näin eniten tuottoa ja rahaa. Jos kyseessä olisi ns. 3rd party peli, jonka eksklusiivisuudesta Sony maksaisi, niin voitto ja hyöty olisivat paljon, paljon pienemmät. Riski piilee siinä, että Sonylla on valtava studioinfrastruktuuri palkkalistoillaan, ja jos pelit floppaavat, se on hyvinkin haitallista.
Microsoft tekee nykyisin ennemmin tiiviisti yhteistyötä ulkopuolisten pelistudioiden kanssa, jotka se kuitenkin sitoo tekemään pelejä vain omille koneilleen kuten Epicin Gears of Warin tapauksessa. Näin Epicin osuus Gears of Warin myynnistä on merkittävä, mutta Microsoft omistaa IP:n ja voi vaihtaa tilalle toisen studion, jos haluaa. Toisaalta Microsoft panostaa paljon ja mielestäni Yhdysvaltojen kannalta fiksusti ekslusiiviseen Xbox Live -sisältöön kuten GTAIV:n ja Fallout 3:n tapauksessa. Yhdysvalloissa Xbox Liven suosio on sitä luokkaa, että tämä kannattaa ainakin hc-pelaajien kannalta, mutta ei Euroopassa.
Takaisin illalliseen. Unohdin kysyä PlayStation Cardeista, eli näistä PlayStation Store nettikauppaan käyvistä maksukorteista.
Sain taannoin lukea tilastoja eurooppalaisten peloista käyttää luottokorttia netissä. En voinut uskoa näitä tilastoja. Käytännössä reilusti yli puolet suomalaisista ja eurooppalaisista pitävät riskinä luottokorttitietojensa lähettämistä netissä ja siten nettikauppojen käyttämistä. Minulle tämä on täysin käsittämätöntä. Eikö luottokortti hankita juuri nettiostamista varten, kun kaupassa käydessä käytetään käteistä? En ole ikinä tajunnut jotain Visa Electroneja ja muita ”turvallisia” kortteja. Olen oikeasti todella pettynyt siihen, kuinka kortin käyttäminen netissä on ihmisille niin valtava kynnys.
Minulle on kerran napsahtanut kortille joku ihan käsittämätön korvaus ja sitä piti selvitellä, mutten tietenkään joutunut maksamaan sitä, mutta kortin jouduin sulkemaan. Ja ei kun uutta vaan tilalle.
Microsoft ja Nintendo myyvät Euroopassakin kortteja, joilla voi pistää rahaa virtuaaliselle tililleen. Se on oivallinen tapa niille, jotka eivät halua käyttää korttiaan nettiostosten tekemiseen. PlayStation Cardeja ei vain myydä Euroopassa, eikä Sonylta ole saatu tähän juuri minkäänlaista vastausta.
Yksi teoria, joka varmaan pitää paikkansa on se, että Sony ei halua jälleenmyyjien hyötyvän nettikaupasta, vaan se haluaa saada kaiken tuoton itselleen. Ymmärrettävää bisnestä, mutta samalla olisi kiva, että perinteiset kaupat saisivat osansa nettimyynnistä, joka uhkaa meitä kaikkia. Tällä tavalla PlayStation Storen kauppa pysyy pienenä, mikä on valitettavaa. Xbox Live toimii paljon paremmin, mutta sekin pitää muistaa, että online-kaupankäynti ja pelaaminen on Euroopassa todella paljon vähäisempää kuin Yhdysvalloissa.
Hittien rahoittaja
Suurin syy siihen, miksi halusin illalliselle, on herrasmies nimeltään Shuhei Yoshida.
Hän on ”uusi Phil Harrison”, eli Sonyn maailmanlaajuisten pelistudioiden johtaja. Yoshida on ollut Sonylla ensimmäisestä PlayStationista lähtien, ja hän on johtanut Sony Computer Entertainment American pelienkehitystä.
Mielestäni hän on ollut Sonyn tärkeimpiä johtajia ja hänen alaisuudessaan SCEA:n pelituotanto on hakenut vertaistaan. Hieman yksinkertaistaen, Yoshida on se henkilö, joka on antanut vihreää valoa sellaisille peleillä kuin God of War, Jak and Daxter, SOCOM, Ratchet and Clank ja monille muille. Hän on älynnyt tehdä sellaisia vetoja, kuin ostaa Naughty Dogin, Sony Bendin ja Zipper Interactiven Sonyn talliin.
Minä ja Shuhei Yoshida.
Sony Computer Entertainment American pelistudioiden pelituotanto on ollut suurimmilta osin äärimmäisen laadukasta. Katsokaa vain edellä mainitsemiani pelejä. Toki floppejakin on ollut, kuten SCEA Foster Cityn Rise to Honor. Siitä oli muuten kehitteillä jatko-osa, joka peruttiin, ja studiosta tehtiin täysin teknologian kehittämiseen keskittynyt Sonyn studio, jota johtaa yksi alan teknologiaguruista, Dominic Mallinson, joka on hänkin lähtöisin Psygnosikselta. Tiputan nimen Yoshidalle, joka hämmästyy, että tiedän näin taka-alalla pysyvän henkilön.
Minua nämä asiat innostavat vielä. Olen vieläkin sairaalloisen utelias meiningistä ”pelien takana”, kuka tekee mitä ja miten.
Totean Yoshidalle, että toivon, että hän saa Sonyn eurooppalaisten pelistudioiden tuotannon tason takaisin PS1:n aikakauden huipputasolle. Tuolloin saimme Colony Warsin, G-Policen, Wipeoutin ja monia muita. PS2:lle saatiin sitten surkea Getaway, Wipeout Fusion, Primal ja Ghost Hunter. Kaikki superkalliita ja täysin keskinkertaisia pelejä. Mitä helvettiä tapahtui?
Ok, Sonyn Lontoon studio loi EyeToy-pelit (ei kuitenkaan kameraa ja alkuperäistä teknologiaa), SingStarin ja Buzz!:it, jotka ovat megamenestyksiä. Usein nämä pelit unohtuvat, kun puhutaan Wiin kasuaalipelaajayleisöstä. Anyways, hc-pelaajien juttuja nuo pelit eivät ole.
On yleisesti tiedossa, että Sonyn Lontoon studio vuotaa rahaa eikä oikein saa mitään aikaan. Homen kehitys on ollut ongelmien täyttämää, ja Lontoon studion kehittämä teknologia, jota Sonylle PS3-pelejä tekevät tahot saavat käyttää, eivät kuulemani mukaan ole hääppöistä kamaa. SingStar-tiimi on rautaa, mutta suurin osa Buzz!:ista ja Singstar-tuotannosta on ajat sitten ulkoistettu muille tiimeille.
Taisin jo vuosi, puolitoista sitten kirjoittaa, että Eight Days ja Getaway eivät ikinä edes olleet kunnolla tuotannossa, joten en ihmetellyt, kun pelien peruuttamisesta ilmoitettiin.
Sonyn Keypad-lisävaruste Dualshock 3:een ja Sixaxikseen.
Mitä uutta XMB:hen?
Istuin Yoshidan vieressä koko illallisen ajan ja puhuimme esimerkiksi PS3:n XMB-käyttöliittymästä ja siitä, kuinka sitä tullaan kehittämään. Itse pidän todella paljon XMB:n kliinisyydestä ja yksinkertaisuudesta. Siksi Xbox 360:n tuleva käyttispäivitys kiinnostaa, vaikka avatareista en piittaakaan.
Hehkutin Yoshidalle 2.41-päivityksen mukanaan tuomia Trophyja ja laajentuneita käyttäjäprofiileja. Kerroin Yoshidalle toiveistani käyttiksen suhteen ja tilitin myös sen hölmöyksistä kuten siitä, että kun PS3:een liittää esimerkiksi ulkoisen kovalevyn tai USB-muistitikun, pitää aina painaa ohjaimesta kolmiota ja valita Display All -vaihtoehto, jotta näkisi kaiken liitetyn kohteen levyllä olevan sisällön. Oletusarvoisesti PS3 näyttää vain tiedostot, jotka on sijoitettu Sonyn ohjelmien ymmärtämiin kansioihin, kuten PHOTO ja MUSIC.
Tämä on aivan uskomattoman ärsyttävää ja toivottavasti se korjataan. Olen varma, että moni luulee PS3:nsa olevan hajalla, kun valokuvat tai leffat eivät näy, vaikka ne ovatkin muistikortilla. Tietenkin, sen ohjekirjan voi aina lukea tai katsoa sitä Help-ikonia näytön alalaidassa.
Yoshida naureskeli, ja onhan selvä, että Sonylla tiedetään ongelmista, mutta kaikkea ei voi korjata kerralla. Hän kertoi, että Sonylla on pitkä lista asioista, jotka he haluavat lisätä XMB:hen.
Pitkällä tähtäimellä käyttistä pitää uusia ruohonjuuritasolla. Yoshida totesi, että hänelläkin on valtava määrä valokuvia oman PS3:nsa kovalevyllä, ja on hidasta kelata läpi kansioita, joissa on satoja kuvia. Kuvia ei voi itse muokata eri ryhmiin.
Yoshida toivoo, että nyt ollaan jo viimeinkin siinä tilanteessa, että keskustelut PS3:n ongelmista loppuvat ja voidaan keskittyä itse asiaan eli peleihin.
Puhuimme myös Sonylta lähteneestä Phil Harrisonista. Yoshida kertoi Philin lähteneen hyvässä hengessä ja olevan edelleen yhteydessä Sonyyn. Yoshidan mukaan Phil halusi keskittyä enemmän luoviin juttuihin ja peleihin, eikä niinkään bisnespuolen juttuihin, joihin hän Sonylla ajautui. Atarilla varmasti riittää haastetta.
Puhuimme myös PSP:stä. Yoshida totesi, että hän ei voi paljon mitään sille, että pelikustantajat käytännössä vain kääntävät PS2-pelinsä PSP:lle eivätkä juuri optimoi pelejään laitteelle. Yoshida totesi itsekin, että miksi pelata jotain pienellä ruudulla, kun samaa peliä voi pelata PS3:lla tai jollakin isolla konsolilla. Juttelimme yllättävän avoimesti PSP:n tulevaisuudesta, mutta tästä en voi puhua enempää. Sain kuitenkin kokeilla uutta PSP-mallia ja myös PS3:n peliohjaimeen liittyvää keypad-näppäimistöä, joka tuntui toimivan hyvin. Uuden PSP:n näyttö on tosiaan selvästi kirkkaampi ja parempi kuin nykymallin, mutta aika puolittaiset fiilikset uudesta mallista jäi. Olisivat voineet tehdä suoraan PSP2:n.
Olen ollut pelihommissa pitkään, ja teen tätä melko sairaalloisella hartaudella. Ennen kaikkea pidän siitä, että pääsen tapaamaan uusia ihmisiä ja sankareita. Oli uskomattoman hienoa jutella täysin avoimesti näiden herrojen kanssa.
Takaisin kotiin
Paluulennon tai oikeastaan koko paluun aikana tuli törmättyä tuttuihin. Monet Activisionin ja Atarin edustajista olivat samaan aikaan lentokentällä kanssamme. Samalla lennolla olivat Housemarquenkin hemmot, jotka olivat tohkeissaan seuraavasta pelistään. Se tulee PS3:lle ja jaellaan jälleen PlayStation Networkissa. Illallisella Sonyn Michael Denny vahvistikin minulle, että Sony on jatkamassa yhteistyötä Housemarquen kanssa.
Lauantai 23. elokuuta–sunnuntai 31. elokuuta
Kaverini Billy Berghammer saapui Leipzigista luokseni viikon vierailulle. Tästä tuli yksi rankimmista viikoista koskaan. Minulla on paljon amerikkalaisia kavereita, joiden luona olen viettänyt aikaa, mutta he tulevat harvemmin Eurooppaan saati Suomeen. Billy on pelimies, ja hän päätti tulla Games Conventionin jälkeen Suomeen viikoksi.
Tsekatkaa Billyn kotisivut osoitteessa www.billyberghammer.com
Lauantaina kävimme stadin yössä (Erottaja), sunnuntaina relasimme ja pelasimme, ja minä kirjoitin lehteen. Maanantaina menin aikaisin töihin ja päivä venyi pitkäksi Pelaajaa tehdessä. Illalla menimme Billyn kanssa katsomaan HJK–FC Inter matsia. Tiistaina menin taas aikaisin töihin. Saimme Pelaajan painoon, ja itselläni oli superväsynyt olo, mutta menimme kuitenkin kotimaisten pelintekijöiden iltaan (System), ja se jatkui aamuun asti. Keskiviikkona suuntasimme Billyn kanssa Silja Linelle ja tulimme torstaina takaisin Tukholmasta. Olin melkoisen huonossa hapessa perjantai-aamuna, kun raahauduin toimistolle. Menimme kuitenkin illalla taas ulos (Nolla, We Got Beef ja Red Rum) – kuten vielä lauantainakin (Helsinge). Red Rumissa eräs lukijamme tuli juttelemaan, mutta en valitettavasti muista nimeästi, mutta kiitos kehuista ja oli hauska jutella!
”Hyvässä kunnossa”.
Berghammer häipyi sunnuntai-aamuna – asia, josta maksani kiittää. Oli todella hauskaa, mutta rankkaa… Pelasimme paljon Pixeljunk Edeniä, joka on varsin mainio peli kaksin pelattuna. Billy otti myös osaa Pelaajan podcastiin, jonka voit käydä kuuntelemassa täältä.
Tämä viikko ei todellakaan kuvasta normaalia himassa ja töissä pysyttelevää meininkiäni, mutta taidanpa nyt elää menetettyjä nuoruusvuosia.
Davo ja Kehis Helsingen klubin päättäjäisissä.
Metallican uudet
Ostin aamulla kaikki kolme Metallican Death Magnetic levyltä julkaistua biisiä iTunesista, ja ne kaikki iskivät! Tämä kuulostaa Metallicalta. Ihan kuin Load, Reload- ja St. Anger albumeja ei olisi edes julkaistu. Juhakin diggaa biiseistä, mutta olemme molemmat sitä mieltä, että biisien miksaus ei todellakaan miellytä. Itse vihasin St. Angerin ankeita räkäsoundeja, ja vaikka nyt on paljon parempi meininki, kaipaan silti kovasti Black-albumin sliipattuja biisejä ja todella hiottua, rikasta soundia.
Tuntuu myös siltä, että Metallica soittaa nopeasti, koska he uskovat fanien haluavan sitä. Toivottavasti albumilla on hieman hitaampaakin meininkiä ja variaatiota. Sinkut ovat melko lailla itseään toistavia, mutta uudet biisit ovat joka tapauksessa paljon parempia kuin se kama, mitä bändi on tehnyt Black-albumin jälkeen. Paitsi Mission Impossible 2:n soundtrackilla ollut I Disappear, joka oli varsin hyvä rutistus.
Niin ja tosiaan, tervetuloa H-Townin uusimmalle työntekijälle Janne Kaitilalle.