Hiljaisia hellepäiviä / Blogit / pelaaja.fi

Hiljaisia hellepäiviä

6.07.2006 // Kirjoittanut: LassiK
10

Palasin heinäkuun alun kunniaksi muutaman viikon lomalta ja vaikka itsellä riittääkin viime viikoilta kasautunutta työtehtävää - kuten tämän saitin hiomista tekniikkapuolen kanssa - tuntuu siltä että koko muu Suomi on pysähdyksissä. Tilastofriikki kun olen, voin kertoa että miehistä yli 50% ja naisista vähän alle 40% lomailee näihin aikoihin :) H-Townin toimistollakin on aika hiljaista, kun suurin osa väestä vetää henkeä ennen joulua kohti kiihtyvää pelivyöryä.

Vaikka tulevien lehtienkin valmisteleminen vaatii aikansa, olen ehtinyt tutustua suomalaisen Bugbearin FlatOut 2:een, josta kirjoitan arvostelua Valo-lehden pelisivulle. Kaahailupeli on vaikea pala: tekniikka on häikäisevää, mutta hyvältä tuntuvaa ajamista lukuun ottamatta suunnittelupuolella ei kaikki ole kunnossa. Esimerkiksi Burnoutien kolarointi on huomattavasti palkitsevampaa kuin FlatOutin nitkuttaminen. Katsotaan nyt kun uramoodi etenee...

Sen sijaan Xbox 360:n Dead Rising on vakuuttanut kaikin puolin. Esiversio tuli eilen toimitukseen ja muutaman tunnin leikkimisen perusteella peli yhdistää Inafunen lupauksien mukaisesti japanilaiseen tyyliin hiotun pelimekaniikan ja länsimäisen hiekkalaatikkopelin. Tarinan eteneminen on tyssännyt vielä täysin (paitsi että huomasin että jopa avainhahmoja voi päästää päiviltä, jolloin peli ilmoittaa Morrowindin tyyliin ettei juonta sinänsä enää saa läpi, mutta meininkiä voi kyllä jatkaa) mutta zombieita on tullut koulutettua ruohonleikkurilla, moottorisahalla, moukarilla ja friteerausölyjllä.

Ostoskeskuksesta olen löytänyt Frankille puettavaksi lähinnä naisten asusteita, mutta eiköhän sieltä löydy valokuvaajalle muitakin asukokonaisuuksia. Pinkissä jakkupuvussa zombeja huitova karski sotakuvaaja on outo näky. Päähahmo on yllättävän vetoava hahmo: dialogi rullaa ja äijän luonne jää sen verran avoimeksi, että pelaaja voi itse miettiä millainen tyyppi Frank West oikein on.

Selkeä vika löytyy pelin taipumuksesta latailla: loading-ruutu hyppää silmille jatkuvasti kun yrittää liikkua ympäri ostoskeskusta. Lienee turha toivoa että sitä ehdittäisiin korjata myyntiversioon, joka Suomessa ilmestyy kauppojen hyllyille 15. syyskuuta. Siitä alkaakin Xbox 360:n kannalta erittäin vahva syksy: Gears of War, Crackdown, Viva Pinata ja muut pitävät ainakin omat odotukset korkealla.

Lomalla en juuri ehtinyt isoilla koneilla pelata. Sen sijaan DS kulki mukana ympäriinsä ja Animal Crossing ja Brain Training täyttivät sopivasti ajoittaisia odotteluhetkiä. Brain Trainingistä innostuin niin paljon että lahjoitin DS:n myös omille vanhemmilleni, jotka eivät juuri videopelejä pelaa. Aivotreeni on kuitenkin pyörinyt, samoin Sudokut, ja ainakin ensimmäisen viikon perusteella homma on innostanut. Katsotaan jos jossain ehtisi kirjoittaa aiheesta pidempääkin lehti- tai nettijuttua. Huomasin muuten hauskan uutisen Rocky Mountain Newsin peliblogissa: myös George W. Bush sai oman Brain Trainingin 60-vuotislahjaksi. Toivottavasti se auttaa.

Vaikka porukkaa on lomalla, heinäkuun lähitapahtumat ovat varsin mielenkiintosia. MM-finaali häämöttää - toivottavasti Italia-Ranskasta tulee samanlainen klassikko kuin Saksa-Italiasta. Eilinen Ranska-Portugali oli lattea esitys molemmilta joukkueilta - todella ailahtelevat kisat mielestäni kaikin tavoin, niin hyökkäyspelin kuin tuomarilinjankin puolesta! Jotain uudistuksiakin futis kaipaisi: kenties sitten ne vähän isommat maalit ja - kiitos ideasta, Aki - säännön että 0-0:sta ei kumpikaan joukkue saisi pisteitä. Mutta miten pudotuspelit sitten hoidettaisiin? Hmm... Maailman paras urheilulaji joka tapauksessa.

Lisäksi Helsingissä tapahtuu muutakin. Hiljalleen kotikaupungilta tuntuva paikka ilahduttaa tapahtumien ja kaikenlaisen nähtävyyden puolesta Tamperetta enemmän. Pian on Koneisto, sitten tulee Flow-festari - ja esimerkiksi Korkeasaaressa vietin Kirsin kanssa mukavan, rentouttavan sunnuntain. Sellaista Lou Reedin Perfect Day -meininkiä.

Nyt hiljaisuus toimistolla alkaa tuntua painostavalta. Taidan ottaa vielä kierroksen FlatOut 2:a!

Kommentit

Käyttäjän Vinski kuva
Vinski

Bush saa vihdoinkin treenata niitä pieniä aivojaan!

Käyttäjän Fraeon kuva
Fraeon

Antaisin pelin mielummin senaattori Ted Stevensille:
http://blog.wired.com/27BStroke6/?entry_id=1512499

Käyttäjän Anaconda kuva
Anaconda

Pitää ostaa itsekin DS-lite ja Brain Training...ehkäpä myös Advanced Wars, ja olen seuraavan vuosikymmenen suuri diktaattori. :)

Käyttäjän apsu kuva
apsu

Dead Risingia odotellessa...

Käyttäjän LassiK kuva
LassiK

Niin joo - URB 06 -festari unohtui ;)

http://typo.kiasma.fi/index.php?id=590

Jenkeissä Brain Training tai sikäläisittäin Brain Age on kuitenkin pysynyt vahvasti myyntilistoilla, joten ehkä koko kansakunta skarppiintuu seuraaviin kongressivaaleihin ja valitsee edustajistoon demokraattienemmistön... Katsotaan...

Käyttäjän Tuhomursu kuva
Tuhomursu

Tuumiskelin tuossa, että jalkkisten ns. pudotuspelit kaipaisivat jonkinlaisen systeemin jossa tarvittaisiin kaksi voittoa jatkoon pääsemiseen. Tällä kuitattasisiin sen meikäläisen vihaama rankkupotkuilu jos ollaan tasapelissä vielä 120 peliminuutin jälkeen. Näin varmisteltaisiin myös sitä, että oikeasti parempi joukkue voittaisi. Tässä on kuitenkin vain semmottiis, että kisat kestäisi kymmenen vuotta... mutta onko jollain jotain sitä vastaan? :)

Käyttäjän Taikuri kuva
Taikuri

Boxi lähtee heti kaupan hyllyltä, kun Dead rising tulee myyntiin.

Käyttäjän 6puu kuva
6puu

Osuva lahja Bushille tuo Brain Training. Paras lahjaidea olisi kyllä antaa Jack Thompsonille GTA :)

Käyttäjän Riepu kuva
Riepu

Kyllä lahjat osatan nykyään valita hyvin. Toivotaan avin, ettei Bush julista sotaa Nintendoa tai lahjan antajaa vastaan kun peli ilmoittaa ettei bushilla ole aivoja tai niidne ikä on 99 vuotta.

Käyttäjän Santos kuva
Santos

Kyllä tuo Bushin lahja tosiaan sopii hänelle kuin maihari jalkoväliin, mutta tuskinpa tuollainen aivotreeni enää täsä vaiheessa mitään pelastaa... :)

Nostoja