Härkäviikko
Maanantai 14.4. ja tiistai 15.4.
Lähden aamun ensimmäisellä lennolla Lontooseen katsomaan LittleBigPlanetia. Väsyttää, mutta samalla jännittää. Blogia lukeneet kenties muistavat viime kevään blogini, jossa kerroin Game Developer Conferencen yhteydessä LittleBigPlanetista. Peliä tekee kaverini Alex, jonka olen tuntenut sellaiset 15 vuotta. Olemme usein puhuneet peleistä ja siitä, miten hienoa olisi, jos hänen oma yrityksensä tekisi konsolipelin ja voisin kirjoittaa siitä Pelaajassa. Sen aika on viimeinkin koittanut.
Pelaamme LittleBigPlanetia pienen pressiporukan kanssa hienossa yksityisklubissa Lontoossa. Paikalla on myös amerikkalaista mediaa. Ehdin napata vähän lounasta ja jutella Alexin sekä Media Moleculen tiukan tuottajan Shiobhanin kanssa. Saamme viettää pelin parissa noin 4 tuntia, mikä ei ole paljon. Pelin esittelyn jälkeen paikalla olevat toimittajat jaetaan kahden ja kolmen hengen ryhmiin, jotka tekevät omat LittleBigPlanet-luomuksensa. Ryhmässäni ovat Media Moleculen äänivelho Kenny ja IGN:n toimittaja Matt Wales. Olen kevyesti ryhmämme heikko lenkki.
Jokainen ryhmä esittelee tilaisuuden lopussa aikaansaannoksiaan, ja minä toimin ryhmämme puhemiehenä. Selitän, että Ken Levinen GDC-esitelmä inspiroi pelisuunnitteluamme, että hyödynnämme itse pelimaailmaa tarinan kertomiseen ja että pelimme on paljon muutakin kuin vain kilpailupeli. Unnamed Level -luomuksemme saavuttaa toisen sijan, ja saamme jokainen palkinnoksi pullon samppanjaa. Se piti valitettavasti jättää hotellihuoneeseen, koska en saisi viedä sitä lentokoneeseen käsimatkatavarana. Tosi hieno juttu, not!
Tekemämme kenttä näkyy kokonaisuudessaan toukokuun Pelaajan LBP-artikkelissa. Sain 20 megatavun kokoisen kuvatiedoston jossa koko kenttä näkyy komeudessaan. Voisin laittaa sen saitille myöhemmin jotta voitta katsoa sitä isommassa resossa ja voisin pistää muittenkin tekemiä, paljon siistimpiä, kenttiä kehiin.
Kirotut carry on -säänöt. Tämä palkinto jäi Lontooseen.
Tilaisuuden päätyttyä lähden hotelliin ja soitan Juhalle, joka on lentokenttähotellissa kaupungin toisella laidalla kirjoittamassa XNA-artikkelia. Hän lentää tiistaina Yhdysvaltoihin katsastamaan Gears of War 2:n. Olisin itsekin kovasti halunnut mennä katsomaan sitä, mutten yksinkertaisesti kerinnyt, koska halusin ehdottomasti tsekata LittleBigPlanetin. Jauhamme lyhyesti Juhan kanssa hotelleissa hengaamisen hienouksista. Sitten lähden illalliselle Medial Moleculen ja muun median kanssa pihvipaikkaan, jossa syön massiivisen 400 gramman pihvin. Lopettelemme noin puolenyön paikkeilla ja siirrymme hotellille. Nukun todella huonosti pari tuntia ja aamulla lähden kohti lentokenttää ja Helsinkiä.
Alex ja minä Lontoon yössä.
Luvassa on varsinainen härkäviikko, sillä ehdin viipyä Suomessa tiistaina alle puoli päivää, kunnes lennän takaisin Lontooseen ja sieltä Dallasin kautta Las Vegasiin Midwayn perinteiseen Gamer’s Day -tilaisuuteen.
Jätin läppärin himaan, koska visiitti Lontooseen kesti noin päivän ja halusin kokeilla, miten pärjään pelkän iPhonen varassa. Tsekkasin iPhonella sähköpostin ja toivoin, etteivät datasiirtokustannukset ole ulkomailla astronomista luokkaa. Tarkistin juuri laskuni saldon, eikä se kyllä ollut mitään halpaa huvia. Työt pitää kuitenkin tehdä, ja netttyhteyden ostaminen hotellissa olisi maksanut varmaankin saman verran, ellei enemmän.
iPhonen akku tyhjenee huolestuttavan nopeasti jo kuukauden käytön jälkeen. Täysi latinki hyytyy puolessatoista päivässä. Luullakseni se johtui kuitenkin siitä, että käytin luuria Englannissa verkkojen hakuun ja datan siirtoon, mikä kuluttaa akkua melko lailla. Vaikuttaa siltä, että iPhonea voi tehokäyttää noin kaksi päivää, minkä jälkeen akku on tyhjä.
Saavun toimistolle suoraan lentokentältä noin kello 16.30. Käymme läpi Pelaajan tuotannon tilanteen, ja teen töitä iltayhdeksään asti. Lähden sitten himaan pakkaamaan tavaroita. Olin tuuminut jääväni tiistaiksi Lontooseen, mutta koska olen poissa koko tulevan viikon, tämäkin lyhyt hetki täytyi viettää toimistolla.
Istun Harrin ja Miikan kanssa palaverissa, jossa puhumme uusista rekrytoinneista. Keskustelemme Miikan kanssa pelisisällön tuotannosta seuraavan puolentoista viikon aikana. Tuotantoa vaikeuttaa se, että toimituksesta valtaosa on työmatkoilla. Janne on Englannissa tekemässä juttua seuraavaan Pelaa!-lehteen, ja kun tulen takaisin reissusta, Huttunen lähtee Ranskaan kolmeksi päiväksi arvostelemaan erästä peliä…
Riitelemme Lassen kanssa kannesta. Hän on turhautunut, ja minä olen väsynyt. Päädymme jonkin sortin kompromissiin, joka ei oikeasti ole kompromissi vaan täysi myönnytys Lasselle. Lähetän tulevan lehden kisatekstin oikolukuun, mailailen Anoopin kanssa Tokion sykkeen sisällöstä ja tajuan, että 1K-palstan matsku puuttuu taas.
Soitan illan päätteeksi entiselle toimittajallemme Kurkijärven Lassille. Konsultoin häntä LittleBigPlanet-jutusta, jonka kaavailin kirjoittavani ”kaveriperspektiivistä”. Haluan kirjoittaa suoraan siitä, että olen odottanut noin 10 vuotta pääseväni kirjoittamaan Alexin pelistä. Haluaisin kirjoittaa jutun tavallista henkilökohtaisemmalla tavalla. Tässähän ei olisi mitään outoa esimerkiksi suomalaisella musa-alalla, jossa kaikki toimittajat ja bändit tuntuvat tuntevan toisensa. Haluan kuitenkin kysyä Lassilta, mitä mieltä hän on asiasta. Toisaalta haluan, että on selvää, että kyseessä on kaverini peli, jotta lukijat tietävät heti, missä mennään.
Päädymme siihen, että perspektiivi voi johtaa tavallista mielenkiintoisempaan artikkeliin. Joku muu saa arvostella LBP:n, sillä olen tavallaan jäävi, mutta ennakon kirjoittaminen ei ole ongelma. Ja kaveriahan autetaan aina, eikö vain?
Keskiviikko 16.4.
Nukun noin neljä tuntia, joten univelkaa piisaa.
Olen jo ilmoittautunut lennolle ja printannut lentoliput toimistolla. Finnair kuitenkin ilmoittaa, ettei heidän tietokonejärjestelmänsä toimi, joten kaikki hoidetaan käsipelillä. Saan uuden lipun, ja minulle kerrotaan, ettei laukkua voida toimittaa perille asti. Se pitää hakea Lontoossa, tetsata toiseen terminaaliin ja hoitaa eteenpäin. Hyvin alkaa. Toivon, ettei lentoni myöhästy, jotta Lontoossa ei tulisi kiire.
Kaikki meneekin hyvin, ja siirryn Lontoossa Heathrown ykkösterminaalista nelosterminaaliin. Alkaa hiukoa, joten vedän burgerin, joka on ihan kamalan makuinen. Mitäpä muuta englantilaiselta ruoalta voisi odottaa! Olen toisessa päässä terminaalia, joten kun näen monitoreista boardauksen alkaneen, jätän ruokailun kesken ja lähden portille. Kun saavun portille, huomaan, että kiirehdin odottamaan kuin armeijassa ikään.
Tämä kuva taitaa olla Dallasin lentokentältä.
Luvassa on kahdeksan tunnin lento Dallasiin, josta lennetään vielä toiset kolme tuntia Las Vegasiin. Se on rasittavaa, ja minua väsyttää niin paljon, että on vaikea keskittyä kirjoittamaan tai edes pelaamaan. Sitä lähinnä vain istuu hyytyneenä.
Pelaan lennolla jonkin verran Crisis Core: Final Fantasy VII:tä. Se on pirun hieno PSP-peli, jossa on varsin hyvä fiilis mutta myös satunnaisia taisteluja. Aargh. Ainakin alussa kuitenkin mätän vihollisia turpaan sen verran tehokkaasti, etteivät taistelut haittaa. Pitää yrittää löytää aikaa tämän pelaamiseen. Luen myös Stephen Kingin uusinta kirjaa Duma Keyta.
Yritän nukkua, mutta se ei juuri onnistu, vaikka väsyttääkin. Onneksi vieressäni ei istu ketään, joten saan levittäytyä kamoineni. Kirjoitan tätä blogia ja LittleBigPlanet-artikkelia.
Lähdin matkaan tiistaina aamukuudelta, ja kello on tätä kirjoittaessani 22.34. Olen vasta hieman yli matkan puolessa välissä.
Midway Gamers Day, Las Vegas
Saavun viimein perille, ja matkalaukkuni on myös saapunut. Takana on yhteensä 24 tuntia matkaamista, joista 15 olen viettänyt lentokoneessa.
Hotelli sijaitsee kaupungin laidalla kaukana Stripiltä, joka on Las Vegasin ydin. Se ei haittaa. Vaihdan vaatteet ja lähden hotellikompleksin yksityiseen keilahalliin, joka on varattu Midwaylle. Paikalla on muutama tuttu brittitoimittaja. Pysyn jotenkin hereillä aina puoleenyöhön asti, vaikka olen melkoisen lopussa pitkän reissaamisen jälkeen. Seuraavina aamuina herään viimeistään kuudelta, olin sitten mennyt nukkumaan yhdeltä aamulla tai yhdeltätoista illalla. Sisäinen kelloni mukautuu nykyisin todella hitaasti.
Sain kirjoitettua LittleBigPlanet-artikkelin melko hyvään kuosiin tulomatkan aikana ja kirjoitan sen loppuun perjantaina. Artikkeli paisuu, kuten joka ikinen toukokuun lehden massiiviseen PlayStation 3 -katsaukseen kirjoitettu juttu. Käyn Lassen kanssa keskustelua turpoavasta artikkelista mesessä ja jahtaan LBP-kuvamatskua sekä kateissa olevaa Verkkorintaman tekstiä. LBP-kuvien pitäisi tulla Sonyn PR:ltä Tanskasta, mutta perjantai on siellä vapaapäivä, joten loppujen lopuksi saamme kuvamateriaalin suoraan Sonylta Englannista. Saan 20 megatavun kokoisen kuvan, jossa tekemäni LittleBigPlanet-kenttä näkyy kokonaisuudessaan. Se näyttää surrealistiselta. Lasse tuskailee paisuvan artikkelin kanssa ja ihmettelee, miten LBP-artikkeliin saadaan mahtumaan kuvia. Virittelemme hieman lehden sisältöä ja luomme LBP:lle enemmän tilaa.
Taivaallinen valo joka hohtaa taustalla on peräisin maailman parhaasta burgeripaikaista, eli Fat Burgerista, joka on tuttua blogia pidemmän aikaa lukeneille. Törkeän hyviä purilaisia. Hotellin ravintola-alueella oli 24h Fat Burger = hirvittävä riski!
Jenkkityyliin
Midwayn Gamer’s Day -tilaisuudessa esitellään The Wheelman, NBA Ballers: The Chosen One, Unreal Tournament 3:n Xbox 360 -versio ja TNA Impact! -painipeli. Midway esittelee myös lyhyen trailerin Mortal Kombat vs. DC Universe -pelistä.
TNA:n painitähdet, kuten AJ Styles ja Samoa Joe, saapuvat paikalle ja heittävät jopa varsin hyvää läppää. En tunne TNA:ta alkuunkaan, joten nämä treenatut herrat ovat minulle tuntemattomia. Eemeli oli kohtuuliekeissä kun kerroin hänelle näistä hepuista.
Tilaisuus on Midwayn tapaan tehokkaasti järjestetty, ja homma toimii. Valtaosa paikalle kutsutusta väestä on amerikkalaisia toimittajia ja analyytikkoja. Eurooppalaisia on jonkin verran, ja monet heistä ovat tuttuja, kuten Nathan ja Tim Englannin PSM3:sta ja Michel Ranskasta, johon törmäsin viime syksyn Tokyo Game Show’ssa lähes koko ajan.
Pelit ovat tyypillisiä Midwayn pelejä eli enemmän amerikkalaiseen makuun tehtyjä. Viime vuonna julkaistut Blacksite ja Stranglehold olivat mielestäni universaalimpia pelejä, mutta ne olivat epäonnistuneita. Nyt tuntuu siltä, että Midway aikoo ottaa jälleen oman takapihansa eli Yhdysvallat haltuun ja jatkaa siitä.
Midwaylla on pitkä historia, ja mielestäni on todella hienoa, että Midwaylla työskentelee monia todellisia pelialan veteraaneja. Sanoin tämän Midwayn väliaikaiselle johtajalle Matt Bootylle. Monet Midwayn tekijöistä ovat tehneet pelejä yli 15 vuotta ja viettäneet käytännössä koko uransa yrityksessä. Yksi esimerkki on NBA Jamin tehnyt Mark Turmell, joka on TNA Impactin suunnittelujohtaja. Tapasin Markin ensimmäistä kertaa samassa tilaisuudessa kaksi vuotta sitten ja kiskaisen häntä hihasta täälläkin. Mark on todella mukava tyyppi ja nähnyt alalla paljon. Juttelen hänen kanssaan siitä, että Midway on valinnut Unreal Engine III:n kaikkien pelinkehitysryhmiensä grafiikkamoottoriksi. Mark myöntää, että uuden teknologian soveltaminen peleihin on ollut hyvin vaikeaa, mikä näkyy Strangleholdissa ja Blacksitessa, mutta tulevaisuus vaikuttaa paremmalta. Turmell kertoo, ettei hänellä ole koko uransa aikana ollut yhtä tehokasta ja hyvin toimivaa kehitysympäristöä kuin nyt. Hän selittää pitkän tovin Midwayn erikoisesta animaatiojärjestelmästä, joka on hänen mukaansa alalla täysin uniikki.
Turmell kertoo myös, miten erilaisilla tavoilla Midwayn eri pelinkehitysryhmät hyödyntävät UE3-moottoria. Hänen mukaansa Ed Boonin MK-kehitysryhmä tarvitsee moottorilta täysin erilaisia juttuja kuin Turmellin painikehitysryhmä tai The Wheelmanin tekijät. Kysyn, eikö peleille olisi kannattanut tehdä täysin omat moottorit, koska niiden vaatimukset ovat niin erilaiset. Turmell toteaa, ettei se kannattaisi, sillä pohjatyön tekeminen kestäisi niin kauan. UE3 ja Unreal Editor on hänen mukaansa kyetty valjastamaan todella tehokkaasti, ja Midwayn tulevien vuosien pelituotannon pitäisi olla ainakin työkalujen ja teknologian osalta todella hyvällä mallilla. The Wheelmanin, TNA:n ja NBA Ballers: The Chosen Onen perusteella UE3 on paljon paremmassa terässä kuin Midwayn viime vuonna julkaisemissa peleissä. Pelit eivät kuitenkaan Ballersia lukuun ottamatta edusta pelien graafista kärkeä.
Midwayn historiasta vielä sen verran, että kolikkopelilegenda Eugene Jarvis palkkasi toimitusjohtaja Bootyn firmaan alun perin ääniohjelmoijaksi. Siitä on kulunut 13 vuotta. Booty on muuten NBA Jamissa piilotettuna bonuspelaajana.
Midwayn Los Angelesin studiota vetää puolestaan Sal DiVita, joka on hänkin NBA Jam -veteraani. Ed Boon taas on luotsannut Mortal Kombatia 16 vuoden ajan, eikä ole aikeissa lopettaa.
Pelaan Wheelmania, ja peli tuntuu melko lailla Driveriltä, mitä osasin odottaakin. Se tarvitsee kuitenkin vielä paljon hiomista. Kahden pelatun tehtävän perusteella on vaikea sanoa enempää. Laitan merkille, että pelihahmon ohjaaminen ja ammuskelu toimivat varsin hyvin, ainakin autopelien mittapuulla. The Wheelmanista noin neljä viidesosaa on autolla pelaamista, ja loput ajasta vietetään auton ulkopuolella. Juttelen peliryhmän Simon Woodroffen kanssa ja sitten älyän, että Midway Newcastlehan on vanha Pitbull Syndicate, joka teki pari Test Driveä ja muita pelejä Atarille.
Cesar ja Matt 1upilta. Pelaajan kotipoikia.
Tapaan Midwayn tilaisuudessa tietenkin vanhan tuttuni Dougin, joka vaikuttaa nykyisin Gametapilla. Näen myös 1upin Cesarin ja Mattin, ja jauhamme niitä näitä työt tehtyämme. Toivomme tapaavamme Saksassa Games Conventionissa, sillä olen melko varma, että jätän E3-messut väliin tänä vuonna.
Olen koko reissun ajan väsynyt, sillä 10 tunnin aikaero on hankala juttu. Tilaisuuden jälkeen palaan huoneeseeni, kun kello on 23.30. Jatkot pauhaavat alakerrassa, mutta väsyttää niin törkeästi. Revin silti itseni ulos huoneesta, mutta pysähdyn käytävän puolessa välissä. Taistelen itseni kanssa, ja lopulta päätän onneksi lähteä muitten seuraksi baariin. Ilta osoittautuikin hauskaksi. Kaverini Billy on Ed Boonin hyvä kaveri, ja myöhemmin illalla puhumme pitkän tovin Edin kanssa baarissa. Hän on todella mukava ja asiansa tietävä tyyppi.
Ed Boon. Snoop Dogg -kielellä Ed Bizzle.
Mielessäni kuitenkin tikittää lehden pääkirjoitus, jonka kirjoitan aina viimeisenä ja viime tingassa. Syy on ehkä se, että tiedän suorittavani pakon edessä. Loppujen lopuksi kirjoitin pääkirjoituksen loppuun Las Vegasin McCarranin lentokentällä, kun odotin lentoa Dallasiin, josta matkasin Lontoon kautta Helsinkiin.
Superaamiainen. Kolme lautasellista tätä niin hyvin jaksaa.
Suurin osa perjantaista kuluu hotellihuoneessa, kun kirjoitan Pelaajaan The Wheelmanin ensitestiä ja juttua Mortal Kombat vs. DC Universe -pelistä Pelaajan maailmaan. Tekstiä tuntuu syntyvän todella hyvin. Sormeni rientävät luotettavan kumppanini Powerbookin näppäimillä, ja jutut tuntuvat kirjoittavan itsensä. Olen todella tyytyväinen molempiin artikkeleihin. Voi kun pääkirjoituksenkin kanssa olisi näin helppoa!
Menen ulos pariksi tunniksi. Suurin osa toimittajista nuokkuu ja ottaa aurinkoa. Tankkaan kahvia ja palaan takaisin huoneeseen kirjoittamaan tilaisuutta käsitteleviä päivityksiä pelaajalehti.comiin. Tein jo tulolennolla alustavaa työtä tätä varten, mutta kuvien käsittelyssä ja siirtämisessä menee oma aikansa. Käyn hakemassa alakerran Starbucksista lisää kahvia ja naureskelen itsekseni sille, että Lassin Facebook-profiilissa oli ”ei Starbucksia Suomeen”. Itse olen Starbucksin suuri ystävä ja ostin nytkin kotiin kolme pussia firman kahvia. Voi tosin olla, että jos stadissa olisi Starbuckseja, magia katoaisi niistäkin. Huolehdin siitä, että Lassella on kaikki hänen tarvitsemansa kuvamateriaali.
Käyn syömässä ja vaihtamassa kuulumisia Billyn kanssa. Hän on Game Informerilta lähdettyään tehnyt freelance-hommia. Syömme Battista’s-nimisessä italialaisessa ravintolassa, joka on yksi kaupungin vanhimmista. Se näyttää ulkoa päin räkälältä, mutta ruoka on mahtavaa ja paikka huokuu kaupungin historiaa.
Olimme suunnitelleet railakasta iltaa kaupungilla, mutta illallisen jälkeen olemme molemmat niin väsyneitä, että palaamme hotellille ja otamme vain pari drinkkiä. Sen jälkeen olen valmis sammumaan ja menen nukkumaan. En voi olla huomaamatta, että Vegasissa on järkyttävä määrä hyvännäköisiä ja ehostettuja naisia.
Törmäsin tilaisuudessa myös vanhaan tuttuuni Bradiin, joka hänkin lähti taannoin Gamespotilta. Hän on Billyn tavoin nykyisin freelancer-toimittaja ja hehkuttaa, miten hienoa on tehdä töitä ilman jatkuvaa, musertavaa painetta. Yhdysvalloissa freelancena työskenteleminen on helpompaa, sillä kun on luonut hyvät suhteet pelikustantajiin ja PR-ihmisiin, saa melko helposti kutsun Midwayn Gamer’s Dayn kaltaisiin tilaisuuksiin. Niistä voi sitten kirjoittaa useampaan paikkaan. Turha toivo, jos asuu Suomessa.
Brad esittelee minut paikalla olevalle Jeff Gerstmannille, jonka kanssa ehdin vaihtaa pari sanaa. Kerron hänelle, että vaikka toimin niinkin pienellä markkina-alueella kuin Suomessa, Pelaajan mainosten ostaminen on uhattu lopettaa arvostelujen takia, mutta pelibisnes ei sentään ole Suomessa samanlaista vääntöä kuin Yhdysvalloissa. Paikalla on myös Gamespotin nykyinen sisältöjohtaja Ricardo Torres. Hän ja Gerstmann vaikuttivat olevan aidosti hyvissä väleissä, kuten muutkin Gamespotin paikalla olevat työntekijät.
Voitto!
Juteltuani Bradin ja Billyn kanssa mietin omaa tulevaisuuttani. Olen viimeisen 12 kuukauden aikana miettinyt paljon, mitä tekisin. Tekisi mieli ottaa vuosi vapaata ja unohtaa pelit hetkeksi täysin. Haluaisin rikkoa jo ainakin vuosikymmenen kestäneen työrytmin ja olla täysin vapaa velvollisuuksista. Jos voisin, kiertäisin ympäri maailmaa ja asuisin hyvissä hotelleissa ja kavereiden luona. Kirjoittaisin peleistä ja yleensäkin viihteestä, etenkin musiikista ja elokuvista. Tuntuu siltä, että minulla on koko ajan suurempi tarve tehdä näin. Jätän aivan liikaa kiinnostavia asioita tekemättä. Elokuva- ja tv-sisällöllä ei kuitenkaan ole sijaa videopeleihin keskittyvässä lehdessä, joten Pelaajaan niitä ei enää tule. Toisaalta, jos meillä olisi varaa tehdä 200-sivuinen lehti, niin miksei? Irtonumero- ja tilaajahintoja pitäisi tosin nostaa tuntuvasti.
W.A.R
Lauantaina käyn shoppailemassa ja ostan Jannen ihannoimasta Borders-kirjakaupasta W. Axl Rosen epävirallisen elämäkerran. Luin kirjan läpi jo toisen paluulentoni puoleen väliin mennessä. Kirja on loppujen lopuksi aika surkea. Se on täynnä kirjoitusvirheitä, ja teksti on muutenkin varsin heikkoa, vaikka asialla on Mick Wall, jonka pitäisi kirjan sisäsivun mukaan olla kokenut rock-toimittaja.
99 prosenttia kirjan matskusta on tuttua, sillä olen lukenut samat jutut Guns N’ Roses -saiteilta ja lehdistä. Axl Rose on vuosien varrella esiintynyt hyvin harvoin ja antanut niin vähän kommentteja, että kaikki kierrättävät samoja juttuja. Olisin helposti voinut tehdä tämän kirjan itse. Kirjoitusvirheet kuitenkin ärsyttävät, vaikka en itse erityisesti pidä siitä, jos niitä bongataan Pelaajasta. Mutta kyllä ne harmittavat. Kirjassa melkein jokaisen futisstadionin ja monien henkilöiden nimet on kirjoitettu väärin. Olen usein todennut, etten todellakaan pidä itseäni suomenkielen taiturina. Vähäinen oikeinkirjoituksesta saamamme kritiikki tuntuu kuitenkin melkein kohtuuttomalta, kun luen joitakin saamiamme lehdistötiedotteita ja muita juttuja.
Täytyy myöntää, että Guns N’ Rosesista ja Chinese Democracy -levystä on tullut minulle jo jonkin sortin fiksaatio. Aina pitää olla jotakin, jota odottaa ja tutkia. Ei kai siihen sen kummempaa selitystä ole.
Jos olisin taloudellisesti riippumaton, lähtisin todennäköisesti Los Angelesiin ja yrittäisin selvittää, mitä Axl Rose oikein tekee ja mikä levyn tilanne on. Etsisin käsiini levyn parissa työskennelleitä ihmisiä. He eivät tosin voisi puhua, vaikka heidät löytäisikin, sillä kaikki Axl Rosen kanssa työtä tehneet ovat joutuneet kirjoittamaan vaitiolosopimuksen. Olisi siistiä kirjoittaa aiheesta oma kirja.
Rock Band. Taas.
Paluumatka on pitkä, ja Rock Band kuuluu tähänkin reissuun. Erilliset kitarat ovat viimeinkin saapuneet kauppoihin. Ostan yhden kitaran, jotta saamme täyden bändin kasaan. Kitara pitää tietenkin raahata mukana käsimatkatavarana. Syystä tai toisesta päätän pakata sen sanomalehtipaperiin. Lentokentällä tuumin, että paketti näyttää näin paljon epäilyttävämmältä. Revin paperit irti Lontoossa ja toivon, etten narahda tullissa. Joka toinen eurooppalainen pelitoimittaja raahasi Rock Bandia mukanaan lentokentälle…
Ennen Lontoota saavun Dallasiin, josta jatkolentoni lähtee. Käyn lounaalla Bennington’s-ravintolassa, jossa syön törkeän hyvän burgerin tai oikeastaan neljä pientä burgeria. Ranskalaiset olivat nekin aivan mielettömän hyviä, kuten myös dippi. Dippi oli hunajasinapin kaltaista, ja siihen oli sekoitettu jotain. Todella herkullista. Ranskalaiset ovat usein ratkaisevassa osassa hampurilaisateriassa. McDonald’sin ranskikset ovat parhaita, mutta Burger Kingillä on paremmat burgerit. BK:n ranskalaiset ovat kuitenkin surkeita. Mieleni tekisi nähdä Dallasia, mutta siihen ei ole aikaa, sillä viivyn lentokentällä vain puolitoista tuntia. Olen melko varma, että lyhyen vaihdon takia matkalaukkuni eivät tule Helsinkiin samalla lennolla, ja olinkin oikeassa.
Saavun Lontooseen. Kello on Las Vegasissa yksi yöllä, ja lähdin sieltä liikenteeseen seitsemältä edellisenä aamuna. Siirryn nopean aamiaisen kautta parhaan kaverini, eli British Airwaysin lounge-huoneseen, jossa voi tehdä rauhassa töitä. Uusin Pelaaja on menossa painoon, joten soitan Lasselle ja kysyn, missä mennään. Päätimme viime hetkellä tehdä tilaajille LittleBigPlanet-kannen, koska peli oli niin siisti. Haluan myös tehdä kannen henkilökohtaisista syistä, vaikka se aiheuttaakin meille ylimääräisen menoerän, johon ei olisi varaa.
Saan kuulla, että meillä onkin LBP-kansikuvasta vain matalaresoluutioinen versio, eikä kukaan vaivautunut tarkastamaan asiaa aikaisemmin. Kansikuva on ”cover image” -kansiossa, joten oletimme sen olevan painoresoluutiossa. Eipä ole. Sitten keskustelen Huttusen kanssa, koska olemme palkkaamassa parikin uutta tyyppiä firmaan. Toimistolla käsitellään tätä asiaa, enkä ole paikan päällä. Käymme hakijoita läpi Huttusen kanssa, ja soitan Sonylle LBP-tilanteesta. Viralliset kanavat ovat usein hitaat, joten soitan suoraan Media Moleculelle. Totean, että haluan pelin kanteen, koska se on niin hyvä, mutta meidän on saatava laadukkaampi versio kannen kuvasta puolessa tunnissa. Joten vauhtia peliin, hemmot.
Saan vartin kuluttua kannen, mutta se on täysin samassa resossa kuin aiempi kuva. Heti perään tulee viesti, jossa pahoitellaan asiaa ja ilmoitetaan, että isompaa kuvaa jahdataan. Meneepä tiukaksi.
Pähkäilemme vielä puhelimessa ja messengerissä Lassen ja lehteä matkani aikana hoitavan Huttusen kanssa PlayStation 3 -artikkelin kokoa. Meillä on paha tapa kirjoittaa aivan liian pitkiä juttuja lehteen, mikä tuottaa ongelmia taiton ja kuvien kannalta. Tämä on minun aiheuttamani ongelma, koska en ollut antanut tarpeeksi tarkkoja ohjeita artikkelin tekstien pituuksista. Nyt juttu on toimiston kundien mukaan todella ahdas, eikä kuville ole paljoa tilaa. Se ärsyttää suuresti, sillä tarjolla on massiivisia kuvia Metal Gear Solid 4:stä ja LittleBigPlanetista, joita emme ole vielä käsitelleet kovin paljon. Yksi tavoitteistani tänä vuonna on vähentää Pelaajan artikkeleiden tekstiä ja lisätä enemmän ja isompia kuvia, joiden välityksellä peleistä voi kertoa.
Lähden Helsingin-lennolle epätietoisena siitä, ehdimmekö tehdä tilaajakannen. Sormet ristiin.
Saavun Helsinkiin ilman matkalaukkuja ja menen suoraan toimistolle. Olemme jonkin verran myöhässä aikataulusta, ja saamme lehden valmiiksi yöhön mennessä. Lasse on ollut töissä jo aamuseitsemästä alkaen. Hän on melko lopussa, joten kun painolta tulee viesti, että osassa lehden sivuja on teknisiä ongelmia, emme ole kumpikaan erityisen innoissamme. Lähden himaan, ja Lasse jää vielä säätämään sivuja uusiksi. Lopullisesti lehti pannaan pakettiin tiistaina aamulla, kun olemme vähemmän väsyneitä.
Uskomatonta kyllä, en syönyt tälläistä. Nappasin kuvan Dallasin lentokentän ravintolasta jossa kävin syömässä. Dieetin pahin vihollinen todellakin.