Jostain syystä tämä syksy on tuntunut kiireisemmältä kuin koskaan aiemmin. Osa syynä on varmasti ollut loppuvuoden lehtien tiukat aikataulut, sillä Pelaajan 100. numero (gaah, onko niitä jo tullut noin monta?!) ilmestyy tammikuussa ja se tehdään valmiiksi joulukuun aikana. Johtuen lehden spesiaalisisällöstä sen tekeminen vaatii tietenkin enemmän aikaa kuin tavallisesti. Asiaa ei myöskään ole helpottanut loppuvuoden pelisuman suurten pelien lehden kannalta ärsyttävän huonot ilmestymispäivät. Monen kohdalla on hikoiluttanut että ehtiikö se nyt vielä arvosteluun vai.
Hikoilemisesta puheen ollen aloitin loppusyksystä myös kuntosalilla käymisen. Sinänsä siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä, mutta koska olen patalaiska mies, on kyseessä jonkin sortin saavutus. Nuorempana pysyin kunnossa harjoittelemalla kendoa eli japanilaista miekkailua, mutta useamman vuoden jälkeen treenit alkoivat vähentyä töiden ja ikävien loukkaantumisten vuoksi. Lopullinen niitti tuli muutama vuosi sitten, sillä polvet eivät enää kestä ja juuri niiden vahvistamiseksi salilla käynnin pääasiassa aloitinkin.
Koska teen mielelläni yksinkertaisista asioista monimutkaisia, ei salilla käynti suinkaan ole niin helppoa kuin sen pitäisi olla. Jostain syystä energiatasoni iltapäivisin on maan pinnan alapuolella, joten suoraan toimistolta salille meno ei nyt vaan onnistu. Ainoa vaihtoehto on siis aamu, mutta…se on aamu. Kuulun ihmisiin, joiden mielestä ennen puoltapäivää herääminen on epäinhimillinen kidutuskeino ja pitäisi kieltää YK:n ihmisoikeuspykäliä myöten. Noh, tuplarankaisu piristää kummasti, joten aamulla salille meno on toiminut yllättävän hyvin. Täten lupaankin pääseväni ns. kondikseen vuoteen…öh, 2015 mennessä. Hiljaa hyvää tulee…
Pelirintamalla aika on kulunut pitkälti niiden tavanomaisten epäiltyjen kanssa. Fallout: New Vegas syrjäytti Halo: Reachin ja New Vegas on nyt jäänyt osittain paitsioon Call of Duty: Black Opsin moninpelin vuoksi. Sinänsä hämmentävää, mutta vielä syksyn alussa en erityisesti odottanut peliä lainkaan. Nyt sitä on tullut hakattua lähes joka ilta ja vieläpä toimituksen voimin isolla porukalla. Se on sen verran harvinaista herkkua, ettei siitä kovin usein pääse nauttimaan. Ihmistet kun tuppaavat pelaaman pelejä aina vähän eri aikaan ja eri alustoilla. Tosin nyt on vaikeaa enää pelata yksin, sillä kaikki tuntemattomat samassa tiimissä olevat tuntuvat täysiltä pässeiltä, jotka eivät edes yritä voittaa.
En myöskään yleensä hanki pelien keräilyversioita, mutta Assassin’s Creed: Brotherhoodin kohdalla tein poikkeuksen ja hankin sen Codex-version. Se tosin odottaa joululomaa, jolloin ehdin sitä ehkä viimein pelaamaan.
Tv:n katseluni on syksyn aikana loppunut lähes kokonaan. Jos istun tv:n edessä, pelaan yleensä jotain. Tästä syystä myös tv-sarjojen ja elokuvien seuraaminen on vähentynyt ratkaisevasti. Jenkeissä alkoi jokin aikaa sitten Walking Dead -niminen uusi sarja, joka perustuu samannimiseen sarjakuvaan. Monet ovat suositelleet uutta sarjaa mutten ole sitä itse vielä ehtinyt katsomaan. Omistan kuitenkin kyseisen sarjakuvan lähes kaikki osat, joten tiedän toki mistä on kyse ja ilmeisesti tv-sarja on melko uskollinen alkuperälleen. Ei sinänsä ihme, sillä keskustelut mahdollisesta tv-sarjasta alkoivat jo sarjakuvan ilmestymisen aikoihin, Sarja ja sarjakuva kertoo pienestä joukosta ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä zombivitsauksen tuhoamassa maailmassa. Kuten kaikissa parhaissa zombiaiheisissa tarinoissa, painopiste ei ole elävissä kuolleissa vaan juuri elävissä, sillä ihminen ei muutu vaikka kaikki tuttu olisi ympäriltä tuhoutunut. Voin itse suositella sarjakuvaa ja pitää yrittää tuota tv-sarjaa myös seurata.
Loppuvinkkeinä heitän vielä Grant Morrisonin suhteellisen happoisen 13-osaisen sarjakuvan The Filth sekä maailmankirjallisuuden klassikoihin kuuluvan Hemingwayn nuoruuden romaanin Ja aurinko nousee. Lukeminen kannattaa aina, vai mitenkäs se Donnerin heitto menikään?
