Huttusen Star Trek -blog

Pelaajan päätoimittaja horisee Star-alkuisista verkkopeleistä.

3.12.2011 20:29

Loppuvuosi on ollut minulle poikkeuksellisen kiireinen, ei vain pelien suhteen, vaan työn puolesta noin yleensäkin. Joudumme näin loppuvuodesta paljon miettimään mitä ensi vuosi pelialalla ja kustannusbisneksessä tuo mukanaan, joten sen parissa pähkäily on vienyt aikaa. Tämän vuoksi olen luultavasti planeetan ainoa ihminen, joka ei ole pelannut eikä edes omista The Elder Scrolls V: Skyrimiä. Tarkoitukseni on syventyä sen selkeästi varsin koukuttavaan maailmaan joululomalla, mutta siihen on vielä aikaa. Pyykkönen ei tosin ole vieläkään lopettanut pelin hehkuttamista toimistolla, joka vaatii ehkä aikataulun kiristystä.

Joku on blogissaan tai Pelaajacastissa tainnut jo aiemmin mainitakin mainiot Star Trek: The Next Generation recut-videot, joita löytyy YouTubesta. Kyseessä ovat lyhyet videopätkät, jotka ovat taitavasti koko sarjan jaksojen osista kokoonleikattuja lyhyitä ’jaksoja’, joiden sisältö vaihtelee huvittavasta täysin hämärään. Jaksoja on tehty eri ihmisten voimin jo kaikkiaan lähemmäs 170, eli yhtä paljon kuin itse sarjaakin. Omat suosikkini sijoittuvat pitkälti alkupuolen nerokkaisiin leikkauksiin, joista maininnan arvoinen on etenkin Pic Art. Uudemmista jaksoista löytyvä Gaseus Anomaly taas puolestaan todistaa, että pieruhuumori naurattaa aina.

Muutaman jakson tsekattuani sain hetkellisen Star Trek -kuumeen, jonka vuoksi tarkistin mitä Star Trek Onlinen puolella on tapahtunut. Olemme Pyykkösen kanssa pelanneet kyseistä verkkoroolipelieä satunnaisesti, mutta silti säännöllisesti, sillä se soveltuu hyvin pelattavaksi ’siinä sivussa’.

Peli olikin saanut kerrassaan massiivisen Season 5.0 -päivityksen, eli päivityksen joka valmistelee sitä ns. free-to-play -peliksi. On vain todettava, että etenkin tämän vuoden aikana tehtyjen uudistusten ja etenkin 5.0 myötä peli on nyt erittäin hyvässä kunnossa ja siitä löytyy sisältöä ja pelattavaa trekkereille aivan huikeasti. Ja mikä parasta, tammikuun 17. päivä lähtien ilman kuukausimaksua! Toki vastaavien pelien tavoin pelaamistaan voi helpottaa ja monipuolistaa pikkuostosten myötä, sillä jostainhan tekijöiden ja ylläpitäjien on palkkansa saatava.

Joulukuu on muutoin perinteisesti hyvin hiljaista aikaa pelijulkaisuiden suhteen, mutta yksi vuoden suurimmista pelijulkaisuista sieltä kuitenkin löytyy: Star Wars: The Old Republic. Tämä vain muutaman päivä ennen joulua julkaistava verkkoroolipeli on herättänyt valtavan määrän kiinnostusta ja nähtäväksi jää, kuinka BioWare ja EA hanskaavat pelin julkaisun. Siihen nähden että Activisionilta meni vajaa kuukausi saada Modern Warfare 3:n Elite-palvelu kunnolla toimimaan suurien käyttäjämäärien vuoksi, on kiinnostavaa nähdä miten puhtaan massiiviverkkopelin julkaisu tulee sujumaan. Mutta siitä ehkä lisää ensi kerralla.

 

Lisää luettavaa