Idän lumo: Älkää sanoko sitä ”animetissiholokaustiksi”

Steam on päättänyt bannata läjän japanilaistyylistä grafiikkaa käyttäviä pelejä. Mikä tässä piirrostyylissä ahdistaa ihmisiä?

22.7.2018 10:32

Steam päätti tällä viikolla alkaa siivota kauppaansa kaikista japanilaistyylistä piirrosgrafiikkaa käyttävistä peleistä, joissa näkyy paljaita naishahmojen nännejä. Lisää voi lukea Kotakusta, TechRaptoristaRock Paper Shotgunista tai USgamerista.

Lukuisat kehittäjät alkoivat perjantaina saada Valvelta sähköposteja, joissa ilmoitettiin että heillä on kaksi viikkoa aikaa poistaa peleistään ”pornografiset kuvaukset”, tai pelit poistetaan myynnistä. Vaatimuksia ovat saaneet mm. sellaiset pikkutuhmailut kuin Mutiny!!, HuniePop, Roommates, Karmasutra ja Tropical Liquor. Suurin osa näistä on ollut myynnissä jo pitkään, monet useita vuosia. Joukossa on sekä visual noveleja että puzzlepelejä – olennainen yhdistävä tekijä tuntuu oleva japanilaistyylinen 2D-piirrosgrafiikka.

Kindred Spirits on the Roof kertoo lesbokoulutyttökummituksista.

Hämmentävin tapaus on kuitenkin MangaGamerin julkaisema tyttörakkausteemainen visual novel Kindred Spirits on the Roof, jonka julkaisija MangaGamer sai myös samanlaisen viestin. Pelin Steam-julkaisu vuonna 2016 oli nimittäin laajasti otsikoissa, ja sitä pidettiin merkkinä siitä, että Valven suhtautuminen erotiikkaan oli lientymässä. (Olkoonkin, että sen seksikohtauksissa ei tosiaan näkynyt mitään nännejä kummempaa.)

MangaGamer tähdentää, että se hyväksytti pelin jokaisen CG:n erikseen Valvella varmistuakseen siitä, että myös nämä olivat samaa mieltä siitä että sen sisältö ei rikkonut sisältösääntöjä. Blogipostauksessa se kertoo:

We went to great pains to run the game’s content by Valve representatives––including sending along every potentially questionable graphical asset along with advanced builds of the title––to ensure that that feeling was mutual. The game would have never appeared on the platform if we had not confirmed with Valve representatives that they did not feel the content was pornographic and was appropriate for the platform.

Despite our best efforts to respect both the letter and spirit of Valve’s content guidelines as we were made to understand them, we are wholly in the dark with this latest apparent shift in policy as no clear guidelines or standards have been provided. We will seek to negotiate with Valve to keep Kindred Spirits as-is on the Steam Store to the best of our ability, but failing that we still require guidelines to modify the title and future titles to fit these new, apparently stricter standards.

Kyse tosiaan ilmeisesti on jonkinlaisesta uudesta käytännöstä – mutta sellaisesta, josta on päätetty ilmoittaa julkaisijoille vain poistouhkauksen muodossa. Yhteydenotot tuntuvat itse asiassa jopa esittävän asian niin kuin sisältö olisi varkaudella ja viekkaudella livautettu tarkastuksen ohi.

Valven viesti MangaGamerille ei ole erityisen monisanainen sen suhteen, mikä pelissä rikkoo sääntöjä.

Lisäksi myllykirjeet tuntuvat olevan vain useampia kuukausia jatkuneen prosessin tuorein käänne. Kuten mainitsin jo tässä tekstissä, MangaGamerin uudempi julkaisu A Kiss For the Petals: Maidens of Michael poistettiin huhtikuussa myynnistä ilman ennakkovaroitusta. Lisäksi muutamatkin pikkukehittäjät ovat nurisseet Twitterissä, miten Valve on viime aikoina laittanut heidät poistamaan peleistään jopa puhtaan dialogimuotoiset seksivitsit, ennen kuin ne on suostuttu laskemaan seulasta läpi.

Kirjoitin jo tuossa edellisessä tekstissä pitemmän kaavan kautta, miten Steamin sisältösäännöt ovat salaperäinen yllätysboksi, jossa se mikä lasketaan ”pornografiseksi” tuntuu riippuvan kuun asennosta, vuorovetten liikkeistä ja kulloinkin vuorossa olevan arvioijan henkilökohtaisesta mausta. Valve kun ei ole koskaan antanut minkäänlaisia selkeitä, julkisia sääntöjä siitä mikä on sallittua ja mikä ei, vaan on varannut itselleen muuttaa tulkintaa milloin tahansa.

Kenties pysyviä ohjenuoria ei edes voisikaan olla – Valve on kuuluisa litteästä organisaatiostaan, mikä käytännössä tarkoittaa sitä että kukaan ei oikeastaan ole vastuussa kenellekään.

Kenties Valven litteä organisaatio johtaa sittenkin ”uskomattomaan epäammattimaisuuteen” joissain asioissa?

Valve ei ole myöskään mikään kaikkein avoin kommunikoija: tässäkin tapauksessa se että ongelma ovat nimenomaan ne nännit on puhtaasti yhteisön arvailun tulosta, koska varoituksissa asiaa ei ole mitenkään tarkennettu. Suurin ongelma on sääntöihin liittyvä läpinäkymättömyys ja ennalta-arvaamattomuus – ja näemmä tästä eteenpäin myös pelko siitä, että ennalta sovittua sääntöjen tulkintaa saatetaan milloin tahansa muuttaa jälkikäteen.

Kyse on pienistä kustantajista, joten uhkavaikutus on selkeä. Mikäpä olisi hauskempaa kuin herätä joka aamu epätietoisena siitä, onko alan suurin toimija juuri tänään päättänyt bannata koko sen alan jolla työskentelet.

Tuhannen taalan kysymys kuuluu: mitä hyötyä aikuissisältövaroituksesta ylipäätään on, jos sen takana ei saa olla sen kummempaa sisältöä kuin muuallakaan?

Koska Valve on hiljaa, ilmassa pyörii lukuisia teorioita siitä, mistä on kyse.

Kenties nuotan kiristäminen liittyy tuoreeseen Steam Link -sovellukseen, jonka myötä Steam-pelejä voi pelata iOS- ja Android-laitteiden kautta. Jotkut ovat puhuneet, että kyseessä olisi hätäinen reaktio joko Yhdysvaltojen tai EU:n uuteen lainsäädäntöön. Kunniaa asiasta on ottanut itselleen myös uskonnollistaustainen pornonvastainen organisaatio National Center on Sexual Exploitation, joka kuulemma järjesti hiljan ”ruohonjuurikampanjan” asian tiimoilta. Jotkut ovat jopa epäilleet, että viestit on lähettänyt jonkinlainen käyttäjäilmoituksia valvova automaatio.

Kukapa tietää? Kuten aiemmin kirjoitin: kun amerikkalaiset kieltävät seksin kaikilta, on oikeastaan yhdentekevää missä päin ketjua paine on.

National Center on Sexual Exploitation -järjestö on sitä mieltä, että kaikki seksuaalinen viihde kouluttaa nuorisosta seksuaalirikollisia.

Fakta kuitenkin on, että nännit ovat selvästi Valvelle OK realistista grafiikkaa käyttävissä peleissä, jollaisia Steam on pullollaan – Witcher 3:sta Dragon Ageen ja Grand Theft Auto V:een. Eli 3D-renderöidyt rinnat ovat OK, mutta käsinpiirretyt 2D-rinnat eivät. Tämän lähestymistavan kaksinaismoralismi on varmaan ilmiselvää kaikille, joten ei siitä sen enempää.

Tällaisissa jutuissa on aina se ikävä puoli, että valtavirtaisempi yleisö suhtautuu niihin sillä perinteisellä vähättelevällä huvittuneisuudella – kuka muu nyt piirroshahmoista välittäisi kuin lapset, joten sama kai ne on kieltää. Tässä eivät kauheasti auta joidenkin – etenkin HuniePopin vähän huonomaineisen kehittäjän – ympäriinsä heittelemät vitsikkäät termit ja hashtagit ”waifuholocaust” ja ”anime titty holocaust”, joista toinen pääsi Motherboardissa ihan otsikkoonkin asti. Sellaiset eivät auta saamaan asialle sen vaatimaa vakavaa suhtautumista.

Mutta tietenkään tässä ei ole oikeastaan kyse rinnoista, vaan silmistä. Niistä isoista silmistä, joista kirjoitin jo viimeksi ja jotka ihmisten mielestä saavat hahmot näyttämään niin alaikäisiltä, että niiden rinnat ovat enemmän kieltämisen arvoisia kuin realistisempien hahmojen rinnat.

Joten puhutaanpa niistä silmistä sitten. Ja alaikäisyydestä.

***

Erinäisiä vuosia sitten Otaku Lounge -blogin pitäjä kirjoitti postaussarjaa nimeltä Watson Watches. Sen idea oli, että kirjoittaja laittoi animesta mitään tietämättömän kaverinsa katsomaan erinäisiä animesarjoja ja haastatteli sitten tätä siitä, mitä mieltä hän niistä oli.

Erään kerran Watson oli katsonut lukion uimajoukkueesta kertovan Free!:n neljä ensimmäistä jaksoa. Hän oli pitänyt sitä varsin hyvänä sarjana, ja mainitsi ohimennen että tällaista implisiittistä pedofiliaahan animessa tosiaan usein on.

Free!

Tässä vaiheessa japanilaiseen hahmokulttuuriin tottunut joutuu vilkaisemaan tekstiä toisenkin kerran. Kyllähän Free!:n hahmot tosiaan lukiolaisia ovat, ja näin ollen alaikäisiä. Mutta harvemmin sitä tulee yhdistäneeksi toisiinsa sanoja ”lukiolainen” ja ”pedofilia”, koska… eiväthän lukiolaiset ole esipuberteettisiä. Ainakaan sellaiset jotka on piirretty tuon näköisiksi.

Mutta toisaalta ei pelkkää ulkonäköäkään voi käyttää sen mittaamiseen, mitä hahmoja on soveliasta seksualisoida ja mitä ei. Syyt ovat ilmeiset – siinä ei ole mitään järkeä.

Toinen näistä hahmoista on 17-vuotias lukiolainen ja toinen 25-vuotias työssäkäyvä aikuinen. Kummasta on enemmän väärin piirtää pornografisia omakustannesarjakuvia?

Tämän vuoksi ajatus fiktiivisten hahmojen iästä tuntuu siis ylipäätään jollain tavalla abstraktilta, filosofiselta pyörittelyltä – etenkin, koska käytännössä noin 90 % kaikista anime- ja mangahahmoista on kuitenkin joka tapauksessa lukiolaisia. Ja silloin kuin eivät ole, visuaalinen ero ei ole yleensä ihan kauhean iso. Hahmojen puoleensavetävyyden ja hyvännäköisyyden määrittämiseen yksinkertaisesti käytetään eri mittareita kuin realistisuutta tavoittelevassa piirrosjäljessä.

Se onko hahmo ”alaikäinen” vai ei on ylipäätään kyseenalainen mittari. Alaikäisyyteen nimittäin liittyy sellaisiakin kulttuurieroja, joita ei välttämättä tulisi ajatelleeksi.

***

Olet saattanut kuulla jossain sellaisen väitteen, että Japanissa suhtaudutaan kasuaalisti alaikäisten seksualisoimiseen siksi, että seksin suojaikäraja on 13. Se ei oikeastaan ole totta – jokainen yksittäinen prefektuuri on säätänyt erikseen korkeamman ikärajan, joka on vähintään 16 (kuten Suomessakin).

Sen sijaan isompi merkitys on sillä, että täysi-ikäisyyden raja on Japanissa 20 vuotta. (Vielä toistaiseksi – ikää ollaan laskemassa kahdeksaantoista vuoteen 2022 mennessä. Äänestysikärajaa laskettiin kahdeksaantoista vuonna 2016, mutta sitäkin vastustettiin pitkään.)

Alle 20-vuotiaat eivät siis saa koskea alkoholiin eivätkä tupakkaan, ja he ovat vanhempiensa holhouksen alaisia. Avioliiton ikäraja on kuitenkin alempi: miehille 18, naisille 16. ”Alaikäiset” saavat siis mennä naimisiin, vaikka siihen tarvitaankin tietysti vanhempien lupa. Kenenkään mielestä tuskin myöskään on erityisen kummallista, että alle 20-vuotiaat saattavat harrastaa seksiä.

Tyttöjen romanssimangassa P & JK 16-vuotias Kako ja 23-vuotias Sagano rakastuvat. Poliisille olisi tietysti täysin sopimatonta seurustella lukiolaisen kanssa, joten he osoittavat yhteiskunnalle olevansa vakavissaan menemällä saman tien naimisiin.

Kun tämän ottaa huomioon, ”alaikäisten kuvaaminen seksuaalisessa valossa” onkin yhtäkkiä paljon hämärämpi käsite. 18 vuoden ikää ei pidetä minään maagisena rajana – sekä 19-vuotiaat että 17-vuotiaat ovat ihan yhtä alaikäisiä. Esimerkiksi rikosuutisissa saatetaan puhua vaikkapa ”19-vuotiaasta tytöstä”, mikä suomalaiselle aiheuttaa aina vähän hämmentävän fiiliksen.

Kun sitten poistuu tästä kuplasta ja lukee uutiskommentteja, joiden mukaan Kindred Spirits on the Roof on pedofilinen peli koska se kertoo lukiolaisista, olo on väistämättä hämmentynyt. Vielä hämmentävämpää se on, jos on viettänyt omat yläasteaikansa esimerkiksi Harry Potter -fanficcejä lukien.

Piirroshahmoihin tottumattomien mielestä asia on hyvin yksinkertainen: piirroshahmot eivät näytä riittävän aikuisilta, ja alaikäisten esittäminen seksuaalisessa valossa on yksiselitteisen väärin.

Konkreettinen käsikirjoituspohjainen alaikäisyys on yksi asia, visuaalinen tyyli taas toinen. Monet kuitenkin ovat tunnetusti sitä mieltä, että kaikki japanilaistyyliset piirroshahmot ”näyttävät alaikäisiltä”, vaikka teos itse väittäisikin muuta.

Kun puhuu japanilaisesta hahmodesigntyylistä siihen tottumattomien kanssa, eteen tulee todennäköisesti väistämättä aina sama ihmetyksenaihe: ”Miksi ihmeessä hyvännäköisen naisen vartaloon on pitänyt pultata lapsen pää?” Vaihtoehtoinen ihmetyksenaihe on se, miksi lapselle on pitänyt piirtää niin seksikäs vartalo – tämä tuli huomattua sen aiemman kirjoituksen kommenteissa.

Nämä kaksi näkemystä ovat saman kolikon kaksi eri puolta, mutta ne molemmat kumpuavat tottumuksesta realistiseen hahmodesigntyyliin, jossa on mahdollisimman vähän tyylittelyä. Kaikki siitä poikkeava tyylittely – sanotaan paremman sanan puutteessa vaikkapa ”piirroshahmomaisuus” – tulkitaan herkästi lastenviihteen linssin kautta, mikä ilmeisesti aiheuttaa epämiellyttävän dissonanssin.

Bayonetta.

Ja jos lähestymiskulma on tämä, on yllättävän vaikea piirtää minkäänlaista tyyliteltyä hahmoa joka voisi olla seksikäs ilman että joidenkin ihmisten mielestä lipsutaan pedofilia-alueelle. Ainoa asia joka tuntuu suojaavan tältä on mahdollisimman pieni pää – kuten vaikkapa Bayonettan nimihahmolla, joka tunnetusti on vähän naurettavan yhdeksän pään korkuinen.

Suurin osa anime- ja mangahahmoista on kuitenkin piirretty täysin erilaisella rekisterillä, enemmänkin söpöyttä korostaen – ja tähän kuuluu aina jossain määrin iso pää ja isot silmät. Mutta jos lähestymiskulma on se, että nimenomaan ne asiat jotka tekevät animesta animen näköistä tekevät hahmoista samalla ”lapsen näköisiä”, jokainen jossain määrin seksikäs hahmo varmaan näyttää jollain tavalla väärältä.

Pohjimmiltaan kyse on siitä, että jos asettaa vierekkäin länsimaistyylisen realistisen 3D-hahmon ja japanilaistyylisen ei-realistisen 2D-hahmon, realistiseen tyyliin tottuneen mielestä toinen hahmoista on seksikäs nainen ja toinen taas omituisen näköinen uncanny valley -kummajainen. Ei-realistiseen tyyliin tottuneen mielestä taas nimenomaan se toinen hahmo on seksikäs nainen ja toinen uncanny valley -kummajainen.

Fate/Grand Orderin Scáthach on irlantilainen mytologinen hahmo, joten hänellä ei varsinaisesti ole minkäänlaista ikää.

Scáthachilla tässä on leveät lanteet ja isot rinnat. Sen lisäksi hänellä on iso pää ja isot silmät. Riippuu sataprosenttisesti katsojan omasta tottumuksesta, tulkitseeko hahmon ”aikuiseksi jolla on lapsekkaat kasvot” vai ”lapseksi jolla on aikuismainen vartalo”. Veikkaan kuitenkin että jos piirtäjältä itseltään kysyttäisiin, hän ajattelisi piirtäneensä ”sopivan ikäisen” seksikkään hahmon.

Kyseessä kuitenkin on piirroshahmo, eikä piirtäjä itsekään ole välttämättä miettinyt asiaa sen tarkemmin – onpahan vain piirtänyt sellaisen perusseksikkään hahmon kuin mihin on tottunut. Animehahmon näköisen hahmon. Asiaa tarvitsee miettiä tarkemmin vasta siinä vaiheessa, kun osan hahmoista olisi tarkoitus näyttää vanhemmilta ja osan nuoremmilta.

Mielipiteessä ”kaikki animehahmot näyttävät alaikäisiltä” isoin kulttuuriero on siinä, miten tärkeänä hahmon iän mittarina pitää nimenomaan sen kasvoja. Japanilaisessa viihteessä on tottunut siihen, että tyylittelyn vahvuudesta johtuen naamasta voi päätellä hyvin vähän – paitsi suhteessa sarjan muihin hahmoihin – joten päätelmät on tehtävä enemmänkin vartalosta ja sosiaalisesta kontekstista. (Esimerkiksi siitä, käyttääkö hahmo yläasteen vai lukion koulupukua, vai ei enää koulupukua lainkaan, mikä kertoo yliopistoikäisyydestä.)

HuniePopin Kyu on 384 vuotta vanha keiju. Se pitääkö häntä ”alaikäisen” näköisenä vai ei on puhtaasti kiinni siitä, onko tottunut siihen että hahmon kasvot voivat näyttää tältä vaikka se ei olisikaan alaikäinen.

Kun on tottunut tällaiseen, kurvikkaita hahmoja on vaikea mieltää ”alaikäisen näköiksi” – etenkin kun niitä vertaa sellaisiin hahmoihin, jotka on tarkoituksella piirretty alaikäisen näköisiksi. Sellaisiakin nimittäin löytyy.

”Tavallisen” anime-estetiikan erottaa aika helposti sellaisista piirroksista, joissa on tarkoitus tavoitella nimenomaan pedofiilisiä, esipuberteettisia vivahteita. Tämäntyylinen erotisointi on – loogisesti – kaikkea muuta kuin isoja rintoja ja leveitä lanteita. Esimerkiksi Littlewitch Romanesquen ja Eiyuu Senkin art director Ashito Oyarin piirroksista haistaa tekijän mieltymykset kauas, vaikka hahmot olisivat täysin vaatetettujakin.

Tällaiseen hahmodesigntyyliin kuuluvat haavoittuvaisen näköiset isot otsat, tarkoituksellisen kurvittomat, pötkylän muotoiset tai ylöspäinsuippenevat vartalot, kapeat hartiat, ohuet raajat ja mahdollisesti myös näkyvät kylkiluut. Ja kuten äsken mainitsin, vaatteilla on iso osa hahmon iän määrittämisessä – tässä tapauksessa olennaisimmat propit ovat laatikkomainen ala-asteen koulureppu, nokkahuilulla tai ilman, ja toisinaan myös hakaneulalla kiinnitetty nimilappu rintapielessä.

Tämä on huomattavan vähemmän valtavirtaisempaa kuin se ihan tavallinen japanilaistyylinen hahmodesigntyyli, kuten voi kuvitella.

The Key To Home ei sisällä minkäänlaista seksuaalista sisältöä, mutta kyllähän sen näkee että hahmot ovat nimenomaan esipuberteettisella tavalla seksualisoituja. Valve oli aikoinaan samaa mieltä, vaikka kukaan siellä tuskin osasi selittää miksi.

Mikäli se yhtään lohduttaa, ennen vanhaan Japanissakin suhtauduttiin tähän asiaan vähän eri tavalla. Kun sana ”lolicon” eli lolitakompleksi aikoinaan syntyi, sitä käytettiin alun perin nimenomaan sellaisista hahmoista, joissa söpöt, tyttöjenmangamaiset kasvot yhdistyivät seksikkäseen aikuiseen vartaloon.

80-luvun lopulla lolicon-hahmoksi kutsuttiin esimerkiksi Bubblegum Crisisin Neneä, joka 18-vuotiaana oli sarjan päähenkilöistä nuorin ja söpöin. Ja kun Oh! My Goddess vuonna 1988 alkoi, sen sankaritar Belldandya kutsuttiin niin ikään sellaiseksi. Nykyään tämä tuntuisi harvinaisen absurdilta, koska sana ”lolicon” mielletään nykyään tarkoittamaan nimenomaan niitä esipuberteettisen näköisiä hahmoja.

Nene on oikeassa reunassa.

Vuosien vieriessä animen hahmodesigntyyli on nimittäin muuttunut, hiljalleen ja yksi hittisarja kerrallaan. 80-luvulla animeteollisuutta hallitsi Macrossista kuulun hahmosuunnittelija Haruhiko Mikimoton tyyli, koska kaikki halusivat matkia menestyjää. 2000-luvulla alaa taas on alkanut yhä enemmän hallita K-ON!:illa mainetta keränneen Yukiko Horiguchin käsialaa muistuttava tyyli.

Isoista silmistä ja suurista, leveänaamaisista päistä tuli 90-luvun edetessä yhä arkipäiväisempi tyyli. Se mitä ennen vanhaan kutsuttiin ”loliconiksi” on nyt ihan vain sitä miltä kaikki anime ja pelit näyttävät – isommin kohdeyleisöön katsomatta. Näin se maailma muuttuu.

***

Tässä muutama tunti sitten viestejä saaneet kehittäjät alkoivat kertoa saaneensa Valvelta uuden viestin, jossa pyydettiin jättämään kahden viikon aikaraja huomiotta, pahoiteltiin aiheutunutta hämmennystä ja kerrottiin, että pelit otetaan uudelleen tarkasteluun.

Tilanne on edelleen käynnissä, mutta parhaimmassa tapauksessa kyseessä tosiaan oli se, että report-namiskan hakkaamiskampanja sai jonkin algoritmin lähettämään automaattisia varoitusviestejä. (Muistatteko kun puhuin tuolla aiemmin ”uskomattomasta epäammattimaisuudesta”?)

Mikäli näin on, tällä kertaa selvittiin kenties säikähdyksellä. Mutta tästä huolimatta on paha kieltää sitä vaikutusta, joka pelkällä säikähdykselläkin on.

Eihän Steamillä tietenkään mitään monopolia pelien myymiseen ole – on Fakku Games, on itch.io, on Jast USA, on Nutaku. Melkeinpä jokainen niistä onkin tarttunut tilaisuuteen ja mainostanut itseään liberaalina kauppapaikkana, jossa seksi ja isot silmät eivät ole kielletty yhdistelmä.

Kokonaan eri asia sitten on, tahtooko kevyesti eroottisen pelin tekijä leimatua sillä, että sen teosta myydään ”pornopelisivustolla”. Sen kautta voi heittää hyvästit isommalle medianäkyvyydelle.

Steamilla on kuitenkin niin sanottu pehmeä monopoli. Muut kaupat eivät yhteenlaskettunakaan muodosta minkäänlaista realistista vaihtoehtoa käyttäjien määrän ja potentiaalisten ostajien suhteen. Jos pelin myynneistä 80 % tulee Steamistä vaikka sitä myytäisiinkin myös muissa palveluissa, ja on olemassa riski että Steam potkaisee pelin ulos, uskalletaanko peliä tehdä lainkaan? Steamin vuodesta toiseen tuuliviireilevät käytännöt muodostavat pelkovaikutuksen, joka lamauttaa nimenomaan pienet kehittäjät ja julkaisijat.

Suurin osa nootin saaneista peleistä on länsimaista tuotantoa, joiden tekijät vain ovat toteuttaneet pelinsä japanilaistyylisellä grafiikalla koska pitävät siitä. Mutta A Kiss For the Petalsin ja Kindred Spirits on the Roofin joutuminen tulilinjalle muistuttaa myös toisesta ikävästä totuudesta: pelkovaikutus ei haittaa pelkästään länsimaisia pelejä, vaan myös japanilaisten pelien virallisia länsimaisia julkaisuja. Steamilla on ollut iso merkitys siihen että japanilaisia visual noveleja nykyään ylipäätään julkaistaan englanniksi, eikä niitä tarvitse enää kuluttaa fanikäännettyjen Let’s Play -foorumiketjujen muodossa tai Windowsin järjestelmärekisteriä puukottamalla jotta käännöspatchi toimisi, toisin kuin takavuosina.

Ja harva asia korpeaa japanilaisen median kuluttajaa yhtä pahasti kuin se, että amerikkalaisen firman moraalikäsitykset haittaavat taas kerran oman harrastuksen – ja myönnettäköön, minun tapauksessani myös ammatin – laillisten mahdollisuuksien renessanssia. 

Petteri Uusitalo

Kirjoittaja on Anime-lehden päätoimittaja. Häntä ja blogia voi seurata Twitterissä.

Edellinen: Entä jos esineellistäminen ei olekaan väärin?

Seuraava: Kuinka Netflix pilaa animen

Lisää luettavaa