Idän lumo: Kinkku ei ole lihaa

Liha ei perinteisesti ole osa japanilaista ruokakulttuuria. Toisaalta Japanissa lihaa on kaikessa ruoassa.

24.3.2022 17:58

Ruoan merkitystä japanilaiselle kulttuurille on vaikea yliarvioida; japanilaiset puhuvat ruoasta yhtä paljon kuin englantilaiset säästä. Tästä kaikesta voisi kirjoittaa ihan omankin postauksensa, mutta keskitytään tällä kertaa yhteen tiettyyn osaan japanilaisten ruokasuhdetta: lihaan.

Japani on paradoksaalinen maa lihansyönnin suhteen. Yhtäältä voisi väittää, että liha ei ole samalla tavalla olennainen osa japanilaista ruokakulttuuria kuin eurooppalaista; toisaalta voisi väittää, että Japanissa lihaa on käytännössä ihan kaikessa ruoassa. Kumpikin väite on tavallaan yhtä oikeassa.

***

Jälkimmäinen seikka tekee Japanista kenties maailman epäystävällisimmän maan sellaisille, jotka eivät syö lihaa aatteellisista syistä. Salaateissa on täysin varmasti katkarapuja, kinkkusuikaleita tai vähintään tonnikalahiutaleita. Tomaattikastikeessa on kalaöljyä. Leivästä ja sipseistä löytyy todennäköisesti jonkinlaista eläinrasvaa. Jopa tölkkikahvin valmistamiseen on saatettu käyttää gelatiinia.

Tofua ja soijaa Japanissa syödään toki paljon, ei siinä. Lännessä niihin suhtaudutaan kuitenkin lihan korvikkeina, Japanissa taas vain yhtenä osana täysipainoista ateriaa. Niitä syödään lihan kanssa, ei sen sijasta, ja japanilainen ajatus tasapainoisesta ateriasta on ”vähän kaikkea.”

Perinteinen aamiainen.

Vain 0,08 prosenttia japanilaisista on kasvissyöjiä ideologisisista syistä, ja oletettavasti nämä ihmiset eivät syö valmisruokaa – tai ulkona. Kysymykseen ”voisiko tästä annoksesta jättää lihan pois” nimittäin saa yhdeksässä tapauksessa kymmenestä hämmentyneen vastauksen ”mutta tähän annokseen kuuluu lihaa”. Samaan tapaan kuin japanilaisille on vieras ajatus että ihminen voisi olla luonnolle uhka on heille nimittäin vieras ajatus myös se, että joku kieltäytyisi syömästä eläinperäisiä tuotteita vain siksi että ne ovat eläinperäisiä.

Aatteellisesta lihansyönnistä pidättäytymisestä monelle saattaa ensimmäiseksi tulla mieleen uskonto – buddhalaisen ajattelutavan mukaanhan muiden elollisten olentojen tappamista on vältettävä. Tässä on kuitenkin kyse askeesista: buddhalaiset munkit eivät syö lihaa koska he haluaisivat syödä lihaa, eivät siksi että he eivät haluaisi. Uskonnollisista syistä valmistetussa kasvisruoassa on lisäksi eroja tavalliseen. Vältettäviä ovat myös kiihkoa nostattavat mausteet, kuten chili ja valkosipuli, sekä perunan ja porkkanan kaltaiset asiat, joiden poimimiseksi on tapettava koko kasvi.

Koska länsimaistyylinen kasvissyönti on Japanissa varsin vieras konsepti, ensimmäinen kulttuuriero johon länsimainen ihminen törmää on todennäköisesti jo lihan määritelmä. Japanilainen ihminen ei esimerkiksi välttämättä ole koskaan tullut ajatelleeksi, että kanavartaat olisivat varsinaisesti ”liharuoka” – nehän ovat kanaa eivätkä lihaa. (Kalan väittäminen lihaksi olisi varmaan vielä vaikeampaa.) Ei ole kauheasti totuuden venyttämistä sanoa, että myöskään vaikkapa tonkatsu – leivitetty ja uppopaistettu porsaanleike – ei kaikkien mielestä ole ”liharuoka” siten kuin sanalla yleensä tarkoitetaan.

Usein sanalla ”liha” tarkoitetaankin yleensä lähinnä nautaa ja porsasta sellaisenaan – lautasella tirisevää pihviä, nabe- tai sukiyaki-pataan vihannesten kanssa laitettavia lihanpaloja tai grillillä paistettavia asioita yakiniku-ravintolassa. Sen sijaan jauhelihasta ja perunasta valmistettu, leivitetty ja uppopaistettu kroketti ei ole ihmisten mielestä samalla tavalla ”liharuoka.” Eivätkä myöskään ne kinkkusuikaleet salaatissa.

Se mitä lihan yleensä ajatellaan tarkoittavan.

Niin paradoksaaliselta kuin se kuulostaakin, tämä kulttuuriero kumpuaa pohjimmiltaan siitä, että liha ei ole perinteinen osa japanilaista ruokavaliota.

Nautoja on kasvatettu Japanissa toki tuhansien vuosien ajan, mutta perinteisesti niihin suhtauduttiin lähinnä työeläiminä eikä lihan tai maidon tuottajina. Buddhalaisuuden yhteiskunnallisen ja poliittisen merkityksen vuoksi nelijalkaisten eläinten syömiseen suhtauduttiin nihkeästi; sen sijaan ruoka tuli ensisijaisesti pelloilta ja merestä.

Sisällissotien aikakausi päättyi vuonna 1600, ja seurasi 250 vuotta rauhaa ja sulkeutuneisuutta ulkomaailmasta, mikä sai väestöntiheyden kasvamaan paljon suuremmaksi kuin monessa muussa maassa samaan aikaan. Japani on vuorinen maa vailla isoja laidunmaita, ja lihakarjan syöminen olisi ollut käytännössäkin mahdoton tapa ruokkia koko väestö.

Vuonna 1853 amerikkalainen amiraali Matthew Perry saapui sotalaivoineen ja avasi Japanin maailmalle, mistä seurasi nopeasti vallankumous. Uudistusmieliselle hallitukselle tuli kiire modernisoida Japania, ja länsimaita alettiin matkia niin muodin, armeijan, teollisuuden kuin koulutusjärjestelmänkin suhteen. Länsimaisten kaksimetriset vartalot ja halkoliiterileuat yhdistettiin heidän ruokavalioonsa, ja lihansyöntiä alettiin promota tapana kasvattaa lapsista terveitä ja hyvinvoivia. Lihasta tuli osa japanilaista ruokakulttuuria nimenomaan osana länsimaistumista.

Toisen maailmansodan jälkeen taas oltiin totta kai köyhiä. Kansalla oli varaa lähinnä vain vihanneksiin, ja kaikki liha oli kallista. Tästä japanilaiseen kulttuuriin on jäänyt päälle tietty alitajuinen tapa ajatella lihaa erikoisuutena ja harvinaisena herkkuna – jonain, jota mennään syömään erikseen liharavintolaan.

Sodan jälkeen lihansyönti opittiin yhdistämään maata miehittäviin salskeisiin amerikkalaisiin sotilaisiin, pelkkien vihannesten syömisen taas köyhyyteen ja nälkään. Siksi sodanjälkeinen sukupolvi kasvatti omat lapsensa yhdistäen lihan terveyteen ja korkeaan elintasoon – ja muoviin suhtautumisen tapaan tämä 50-lukulainen ajattelutapa ei ole koskaan oikein kadonnut.

Tästä kaikesta kumpuaa monia asioita japanilaisessa yhteiskunnassa – kuten vaikkapa miesten jaotteleminen miehekkäisiin ”lihansyöjiin” ja moderneihin, nynnyihin ”kasvinsyöjiin”. Japanilaisessa viihteessä näkee usein repliikkejä tyyliin ”tänään haluan syödä lihaa” tai ”älä syö padasta pelkkää lihaa”. Ja samaa perua on tietysti myös stereotyyppi aktiivisesta ja terveestä tyttöhahmosta, joka on aina nälkäinen ja himoitsee lihaa silläkin uhalla, että se on epäfeminiinistä.

Tietystikin tästä seuraa myös se, että Japani on yksi maailman epäystävällisimpiä maita niille, jotka eivät halua syödä lihaa. Pieniä määriä lihaa kun on lähes mahdoton välttää, söi sitten mitä tahansa – ihan vain siitä syystä, että siihen suhtaudutaan universaalin positiivisena asiana, joten sitä halutaan lisätä varmuuden vuoksi vähän kaikkeen.

Petteri Uusitalo

Kirjoittaja pitää Mangakartta-podcastia ja on Anime-lehden entinen päätoimittaja. Häntä, podcastia ja blogia voi seurata Twitterissä.

Edellinen: Rintojen pienentämisen ja homon rakkaudentunnustuksen yhteys

Seuraava: Radioaallot mädättävät aivosi

Lisää luettavaa