Catherine: Full Body julkistettiin joulun alla. Se ei ole jatko-osa, vaan ilmeisesti hyvin samanlainen uusille konsoleille julkaistava laajennettu uusintaversio kuin Persona 4: Golden. Sen tapaan luvassa on siis uusia peliominaisuuksia sekä uusi hahmo omine juonireitteineen.
Alun perin vuonna 2011 julkaistussa Catherinessa pelaajan hahmo joutui valitsemaan kahden naisen välillä: Katherine edusti tylsää sitoutumista, Catherine taas viettelevää intohimoa.
Aya Hiranoa ei nykyään kuullakaan liian usein.
Tämän huora ja madonna -asetelman oli alun perin tarkoitus kuvata miesnäkökulman kahta ääripäätä naiseudesta, mutta uuden hahmon lisäämistä varten konseptia on epäilemättä jouduttu vähän venyttämään. Jotkut ovat esimerkiksi pallotelleet ideaa siitä, että siinä missä kummatkin aiemmat naiset olivat seksuaalisesti aggressiivisia, uusi hahmo Rin saattaa ehkä edustaa enemmänkin viatonta seksuaalista kokemattomuutta.
(Niille jotka ihmettelevät, miten joku jonka nimi on ”Rin” voi olla ”kolmas Catherine”: sekä Catherine että Katherine lausutaan ”kyasarin”. Rin on siitä tietysti se viimeinen tavu.)
Mutta eihän kukaan loppujen lopuksi tästä välitä. Katsotaanpa nyt se promovideo:
Jutun juoni on harvinaisen selvä: hameen alta löytyy penis. Mutta mitä tämä sitten oikeastaan tarkoittaa käytännössä? Onko Rin transsukupuolinen hahmo?
Ehkä on, ehkä ei. Joka tapauksessa aiheesta onkin jo kirjoteltu vuolaasti ja kärkevästi, koska Atlusia ei tunneta erityisen progressiivisesta sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kuvauksesta. Homohahmot laatikoidaan vanhanaikaisen okama-stereotyypin alle, ja housuissa viihtyvät tytöt ”eheytetään” kehumalla heidän näyttävän näteiltä mekoissa.
Persona 4:n Naoto.
Mutta ei Persona-sarjasta sen enempää. Nimenomaan Catherinen tapauksessa kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että japanilainen populaarikulttuuri on täynnä ristiinpukeutuvia hahmoja, jotka eivät kuitenkaan omasta mielestään ole transsukupuolisia. Japanilaisille kun transvestismi on paljon helpommin lähestyttävä konsepti, puhuttiin sitten kuluttajista tai käsikirjoittajista.
Olet saattanut joskus kuulla sanottavan, että japanilaisessa kulttuurissa julkisivulla on suuri rooli. Tässä yhteydessä asiaa voi ajatella niin, että ylläpidettävää roolia ja sisäistä identiteettiä on tavallaan mahdollista pitää kahtena täysin erillisenä asiana. Kontrastina tälle länsimainen ajattelutapa pyrkii näiden kahden puolen yhdistämiseen, jotta voisit olla ”rehellinen itsellesi” ja ”löytää todellisen itsesi” ja muuta vastaavaa.
Japanilainen viihde taas on täynnä hahmoja, jotka ovat pukeutuneet vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin ja rooliin milloin mistäkin syystä. Siitä huolimatta he kuitenkin saattavat pitää sitä pelkkänä roolina. Ei ole kyse siitä että vain sisäinen identiteetti olisi ”oikea”; ulospäin näkyvät kasvot eivät ole valhetta, ne ovat vain kolikon toinen puoli. Eikä ole olemassa yksipuolista kolikkoa.
Danganronpan Chihiro.
Pohjimmiltaan tämä kumpuaa siitä, että Japani on hyvin konservatiivinen maa. Ja konservatiivinen – tai seksistinen, jos sitä sanaa haluaa käyttää – se on myös sukupuoliroolien ja sukupuolen ilmaisemisen suhteen. Se että on olemassa feminiinisia ja maskuliinisia puhetapoja on vasta alkua: on olemassa jopa naiselliseksi mielletty tapa käyttää rannekelloa.
Tämän vuoksi japanilaisista kuluttajista ei ole kovin vaikea kuvitella, että jonkun fiktiivisen hahmon mielestä saattaa olla helpompaa hypätä kokonaan toiseen rooliin, jos ei esimerkiksi koe voivansa täyttää sitä roolia jota häneltä odotetaan. Hyvä esimerkki on vaikkapa Danganronpan Chihiro tuossa yllä.
Ei se tietenkään oikein ole, että japanilainen yhteiskunta ajattelee sukupuolta ensisijaisesti biologian sanelemana ja kiveen kirjoitettuna totuutena, jolle yksilö ei voi mitään. Eivätkä monissa japanilaisissa peleissä nähdyt sukupuolikuvaukset tosiaan ole mitenkään nykyaikaisia.
Mutta ei niillä tarkoiteta sen enempää pahaa kuin hyvääkään – ne vain heijastavat sen yhteiskunnan todellisuutta, jossa ne on tehty. Ennen kuin japanilaiselle fiktioteokselle suuttuu siitä että se ei noudata länsimaisia standardeja, kannattaa siis varmistua että on vihainen oikeaan suuntaan.
***
Lisäksi tässä kannattaa myös panna merkille se, että päällimmäisenä asiana tosiaan on pelkkä rooli. Lännessä tärkeimpänä asiana on perinteisesti pidetty identiteetin ehdottomuutta ja sisäsyntyisyyttä: sitä, että identiteetti lähtee yksilön omasta kokemuksesta. Japanissa taas yksilön identiteetin ajatellaan syntyvän enemmänkin ulkoisten vaikutteiden vaikutuksesta – mistä koulusta valmistuit, mihin tiimiin kuulut ja niin edespäin.
En toki sano, että japanilaisille mediankuluttajille olisi mahdoton ymmärtää sisäsyntyisen sukupuolen käsitettä – löytyy sellaisiakin hahmoja paljon. Se on kuitenkin varmaa, että sukupuoliroolin ajatteleminen sukupuolesta irrallisena asiana on heille äärimmäisen paljon helpommin sisäistettävä.
—
Japanin nörttipiireissä ristiinpukeutuminen kun on suorastaan arkipäiväinen juttu – fetissi, preferenssi, harraste, mitä sanaa nyt haluaakaan käyttää. Ei sen kummempi sellainen kuin vaikka furryt tai S/M. Voit mennä aiheen ympärille perustettuun teemakahvilaan, jossa tarjoilijat ovat hovimestarityttöjä tai sisäkköpoikia. Voit ostaa aihetta käsitteleviin tarinoihin keskittynyttä mangalehteä, jonka takasivuilla on meikkausohjeita. Ja suunnilleen joka toisessa animesarjassa on nykyään se Yksi Hahmo, joka ei ole miltä päälle päin näyttää.
Keskeinen termi on sanaleikki-ilmaus ”otoko no ko”, tyttöpoika. Sen perinteistä käännöstä ”trap” on sittemmin alettu pitää loukkaavana, mutta vaihtoehtoisiakin sanoja toki löytyy – tuoreimpana ehdokkaana ”femboy”.
En sano etteikö myös sukupuoli-identiteetti ehdottomasti olisi osa tätä kaikkea. Mutta jos keskimääräisestä nörttikuluttajasta puhutaan, pelkkä ulkokuori – eli transvestismi, ristiinpukeutuminen – on äärimmäisen paljon tutumpi ja arkisempi ajatus. Ainakin tutumpi kuin länsimaistyylinen pronomineista riiteleminen.
—
Toki tiedän, että Catherinessa on jo valmiiksi yksi sivuhahmo, joka on konkreettisesti transsukupuolinen. Ja siihen nähden on hyvinkin todennäköistä, että myös Rinin sukupuoli-identiteettiä tullaan käsittelemään jollain tavalla. Ei toki välttämättä kovin mairittelevasti.
Mutta niin kauan kuin Catherine on japanilaisen popkulttuurin tuote, se todennäköisesti tulee noudattamaan japanilaisen popkulttuurin tropeita ja käytäntöjä. Ja niiden mukaan paljon olennaisempaa on se mitä Rin haluaa pitää yllään kuin se mitä sanaa hän haluaa itsestään käyttää.
—
Petteri Uusitalo
Kirjoittaja on Anime-lehden päätoimittaja. Häntä voi seurata Twitterissä.
—
Edellinen: Aina se sama peli
Seuraava: Kun jokainen peli on visual novel
