Idän lumo: Studio Ghiblin pesänjakajat / Blogit / pelaaja.fi

Idän lumo: Studio Ghiblin pesänjakajat

25.03.2018 // Kirjoittanut: Petteri Uusitalo
12
Idän lumo: Studio Ghiblin pesänjakajat

Ni no Kuni 2 julkaistiin tällä viikolla, ja yleinen mielipide tuntuu olevan, että se on monin tavoin parempi peli kuin edeltäjänsä.

Toisin kuin edeltäjällään sillä ei kuitenkaan ole enää mitään tekemistä studio Ghiblin kanssa. Tässä viimekesäisessä haastattelussa Level-5:n Akihiro Hino toteaa, että Ghibli kun ei ole nykyään enää varsinaisesti toiminnassa oleva firma lainkaan, he vain palkkasivat suoraan sieltä suunnasta erinäisiä avainhenkilöitä. Säveltäjä Joe Hisaishilta saatiin tyyliin sopiva musiikki, hahmosuunnittelija Yoshiyuki Momoselta leveät Ghibli-naamat.

Näillä eväillä peliin ei kuitenkaan ole saatu animoituja välivideoita, vaan nekin on tehty pelimoottorilla. Tekniikka tosin on kehittynyt tässä parin vuoden aikana niin paljon, että se ei kauheasti haittaa.

Monelle tällä tuskin on mitään väliä, sillä tunnetusti kaikki Ghiblin näköinen on ihmisten mielestä yleensä ihan tarpeeksi Ghibliä ostopäätöstä varten. Vaan mikä tekee studio Ghiblistä niin erityisen, että se on suurimmalle osalle maailman ihmisistä ainoa japanilainen animestudio, jonka nimen he ylipäätään tietävät? Syitä on lukuisia.

Osaltaan kyse on sattumasta: Ghibli on maailmanlaajuisesti kuuluisa siksi, että se on maailmanlaajuisesti kuuluisa. Henkien kätkemä voitti Oscarin vuonna 2003, ja sen jälkeen Ghiblistä tuli yhtäkkiä kaikkien tuntema.

Oscar-ehdokkuudet ovat kuitenkin täysin riippuvaisia elokuvan levittäjän markkinointikoneistosta, ja Ghiblin tapauksessa se on Disney. Yksikään anime-elokuva ei ole voittanut Oscaria tämän jälkeen, eivätkä muut kuin Ghiblin teokset ole olleet edes ehdolla, koska niillä on eri levittäjät. Nykyään on yleistietoa, että Oscar-äänestäjät lähinnä jättävät animaatiot katsomatta ja heittävät äänensä oletusarvoisesti Pixarille.

Henkien kätkemä.

On oikeastaan lähinnä kaksi tapaa suhtautua Ghibliin. Toinen on se, että se on uniikki ja taiteellinen arthouse-kukkanen, joka tekee paljon parempia elokuvia kuin valtavirtainen Disney. Toinen taas on se, että sen teokset ovat animen populaarein, kasuaalein ja valtavirtaisin muoto, jolle jopa Dragon Ball ja Pokémon jäävät toiseksi.

Tästä varmaan tulikin selväksi, että itselleni - ja monelle muullekin animea enemmän katsoneelle - Ghibli ei ole mikään erityinen suosikki. Voisin tässä vähän yrittää avata miksi näin on.

***

Yksi Ghiblin länsisuosion syistä on se, että sen tuotanto on helposti kulutettavaa. Sen katalogi koostuu pelkästään elokuvista, ja paitsi että elokuvat ovat suuren yleisön silmissä TV-sarjoja ”taiteellisempi” mediamuoto jolla on omat omistautuneet harrastajapiirinsä ne ovat myös paljon helpommin lähestyttävä sellainen. Kasuaalikin katsoja katsoo ns. "pitkän animaation" kahdessa tunnissa, TV-sarjaa varten taas pitäisi omistautua kuuden tai jopa kahdentoista tunnin ajaksi.

(Toisinaan näkee sellaisia mielipiteitä, että Ghibli ei ole ”alentunut” tekemään TV-sarjoja. Animeharrastajalle järjettömämpää väitettä voi tuskin kuvitella: animehan nimenomaan on parhaimmillaan sarjamuodossa, ja elokuvat ovat jo lähtökohtaisesti heikompi tarinankerrontamuoto. Mutta se voisi olla kokonaan oma postauksensa.)

Tämän kaiken johdosta Ghiblin elokuvat ovat monelle ainoaa animea jota he ovat koskaan tulleet nähneeksi. Tästä huolimatta tähänkin asiaan pätee se, että monet ovat silti tietävinään Ghiblin olevan äärimmäisen poikkeuksellista ja hyvää animea kaikkeen muuhun verrattuna.

Millä tavalla hyvää? Usein mainitaan kaunis visuaalinen toteutus ja 2D-animaatio. Jälkimmäinen on kuitenkin höpsö argumentti, joka ottaa vertailukohdaksi vain amerikkalaisen animaation. Jos sanoo Ghiblin ”uivan alan yleisiä trendejä vastaan” tekemällä edelleen ”perinteistä käsinpiirrettyä 2D-animaatiota”, on ihan vain tietämätön siitä että 90 % Japanin animeteollisuudesta tekee ihan samaa.

Enkä siitä visuaalisen kauneuden ainutlaatuisuudestakaan olisi niin hirveän varma. Yllä on kuvia Ghiblin Marnie-elokuvasta ja Kyoto Animationin TV-sarjasta Sound! Euphonium. Arvaisitko kumpi on elokuva ja kumpi TV-sarja, jos et tietäisi?

Toisinaan kaikenlaisia elokuvia ja animaatiota harrastavien yleisnörttien podcasteja ja Youtube-videoita kuunnellessa voi kuulla mainittavan, että Ghiblin kerronta on jotenkin erityisen humanistista. Sitä, että kohtauksissa saa olla hiljaisia ja tunnelmallisia hetkiä, eikä kaikkea ole pakko käyttää dialogilla, meluamisella ja musiikilla, ”etteivät lapset kyllästy”. Tai että sen elokuvissa keskitytään myös pieniin ja orgaanisiin yksityiskohtiin, kuten siihen miten hahmot kopauttavat varpaitaan lattiaan kenkiään pukiessaan tai siihen miten hiukset heilahtavat poninhäntää avatessa.

Tähänkin argumenttiin vastaus on sama: näinhän se voi olla, jos vertailukohtana käyttää vain Hollywoodia. Sen sijaan kaikesta muusta animesta tällaista samaa tunnelmallisuutta ja humanismia kyllä löytyy läjäpäin. Itse asiassa se on monelle animeharrastajalle nimenomaan se ykkössyy tykätä animesta. Mutta jos ainoa anime jota on Ghibli-elokuvien lisäksi katsonut on joku Shonen Jump -tappelusarja, niin eihän sitä välttämättä tiedä.

Entäpä ne, jotka sanovat tykkäävänsä siitä miltä Ghiblin hahmot näyttävät verrattuna ”muuhun animeen”? Mikäpä ettei. Hauskana yksityiskohtana tosin Ghiblin ”house style” ei sinällään ole mitenkään omalaatuinen, ainoastaan retro. Kun studio 80-luvulla perustettiin, sen hahmodesigntyyli oli linjassa muun animeteollisuuden kanssa.

Näissä kuvissa on sulautettu yhteen kolmisenkymmentä tyttö- ja poikahahmoa eri vuosikymmeniltä aikakauden keskiarvon saamiseksi.

Tässä tyylissä on pysytty, koska Ghibli on hyvin autoritäärisesti johdettu firma. Jokaisen on piirrettävä niin kuin pomo, ja pomo piirtää niin kuin on aina piirtänyt. Tyylillisiä kokeiluja suvaitaan vain Isao Takahatalle.

Osaltaan nimenomaan juuri tämä on Ghiblin suosion perimmäinen salaisuus ja syy siihen, miksi se ei koskaan ole ollut kestävällä pohjalla oleva firma. Sen tuotannot ovat tuttuja ja turvallisia, mutta täysin sidoksissa sen perustajajäseniin.

***

Ghiblin lyhyt historia menee näin:

Ohjaaja Hayao Miyazaki ja tuottaja Toshio Suzuki perustivat oman firman vuonna 1985. Mukaan kutsuttiin myös ohjaaja Isao Takahata. Tarkoituksena oli tehdä sitä vanhaa kunnon hyvää animea eksoottisella eurooppalaisella miljööllä Peukaloisen retkien, Candy Candyn, Sandybellin ja World Masterpiece Theater -tuotantosarjan hengessä.

World Masterpiece Theater -sarjat sovittivat animeksi länsimaisen lastenkirjallisuuden klassikoita. Niistä kuuluisimpiin kuuluvat mm. Annan nuoruusvuodet, Pikku Heidi, Tom Sawyerin seikkailut, Pollyanna, Peter Pan, Pikku naisia, Lassie ja Setä Pitkäsääri. Monia näistä julkaistiin aikoinaan Suomessakin VHS:llä.

TV-sarjojen (jotka tuohon aikaan olivat järjestään vähintään 50-jaksoisia) sijaan he halusivat kuitenkin keskittyä pelkästään elokuviin. Näin tehtiin, ja seurasi seikkailuja ja maagista realismia yli vuosikymmenen ajan. Käytännössä kaikki studion elokuvat ohjasi joko Miyazaki tai Takahata.

Vuoden 1997 Prinsessa Mononoken jälkeen Miyazaki ilmoitti jäävänsä eläkkeelle. Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/1998 mietittiin, että ihan hyvä leffa oli, jos se nyt tosiaan jää hänen viimeisekseen.

Miyazaki palasi eläkkeeltä vuonna 1999 ja aloitti työt Henkien kätkemän parissa. Sen valmistuttua vuonna 2001 hän jäi jälleen eläkkeelle. Studiolla aloitettiin työt Liikkuvan linnan parissa, mutta hetken touhua sivusta katsottuaan Miyazaki otti projektin ohjattavakseen. Elokuva valmistui 2004.

Tämän jälkeen Miyazaki ohjasi elokuvat Ponyo rantakalliolla (2008) ja Tuuli nousee (2013). Hän ilmoitti jälkimmäisen olevan viimeinen elokuvansa, mutta eihän sitä kaiken edellämainitun jälkeen aluksi kukaan uskonut.

Asia sai kuitenkin yllättävää vakavuutta, kun Toshio Suzuki vuonna 2014 ilmoitti studion sulkevan tuotantopuolensa. Ghibli on kone joka on aikoinaan perustettu vain yhden miehen visioiden tuottamiseksi, eikä sitä ollut mitään järkeä pitää toiminnassa hänen jälkeensä.

Japanissa ei ole yhtään toista animaatiostudiota, joka olisi niin vahvasti profiloitunut yhteen henkilöön. Japanin toiseksi kuuluisin animeohjaaja on Mamoru Oshii, mutta kukaan ei oleta että jokainen Production I.G:n tuotanto olisi hänen näköisensä. Sama nuorena nukkuneen Satoshi Konin ja Madhousen kanssa.

Tämä henkilökultti on joko syy tai seuraus sille, että Ghibli muistuttaa diktaattorivaltiota. Se on sulkeutunut ja tuotannollisesti itseriittoinen, toisin kuin keskenään yhteistyötä tekevät muut animestudiot. 90-luvulla antamassaan kuuluisassa haastattelussa Oshii jopa vertasi sitä Kremliin.

Tästä autoritaarisuudesta johtuen Ghibli ei ole vuosikymmenten varrella onnistunut kasvattamaan yhtään ohjaajaa, joka olisi pystynyt menestymään talon sisällä. Miyazakin lukuisten eläkkeeltäpalaamisten syy kun on lopulta hyvin yksinkertainen: hänen vilpittömän egoistinen uskonsa siihen, että kukaan muu ei osaa tehdä asioita niin hyvin kuin hän.

Ronja ryövärintytär.

Sen sijaan ohjaajia on kyllä karannut muualle. Liikkuvan linnan ohjaajan piti olla alun perin nuori Mamoru Hosoda, joka on sittemmin luonut menestyksestä ohjaajauraa muualla – hänen uudempia elokuviaan on esitetty Suomessakin. Miyazakin poikaa Goro Miyazakia lainattiin 3D-studio Polygon Picturesille, kun se vuonna 2014 tuotti TV-animesovituksen Astrid Lindgrenin Ronja ryövärintyttärestä. Mitään animaatiohan Ghibli ei tietenkään sarjaan tehnyt, joten kuka tietää mitä "production cooperation" tarkoittaa.

Kun studio sulki tuotantopuolensa, sen työntekijät tietysti hajaantuivat tuuleen. Ghiblin toistaiseksi viimeisen elokuvan Marnien ohjaaja Hiromasa Yonebayashi lähti heti elokuvan valmistumisen jälkeen lukuisten animaattorien kanssa omilleen ja perusti oman studionsa nimeltä Ponoc. Näiden ensimmäinen elokuva Mary and the Witch’s Flower pyrkii olemaan niin leimallisesti Ghiblin näköinen ja oloinen elokuva, että logo vain puuttuu. Se jopa perustuu englantilaiseen lastenkirjaan.

Sääli kyllä ulkoiset puitteet eivät selvästi riitä, ja elokuva ei menestynyt lippuluukuilla erityisen hyvin. Sama kohtalo on ollut jokaisella Ghiblin itsensäkin tuottamalla elokuvalla, joka ei ole ollut Miyazakin tai Takahatan ohjaama. Epäilemättä juuri tämä ajatus painoi taustalla, kun tuotanto-osaston sulkemisesta päätettiin.

Anime-elokuvat ovat animea ihmisille, jotka eivät katso animea. Siksi niiden pitää olla sisällöltään ja teemoiltaan valtavirtaisia perhe-elokuvia, jotka viehättävät kaikkia vauvasta vaariin. Voisi spekuloida, että Makoto Shinkain Your Name -elokuvan massiivisen suosion taustalla on ollut nimenomaan se, että se pystyy vetoamaan tällaiseen yleisöön samalla kun on tiukasti kiinni modernissa elämänmenossa, toisin kuin Ghiblin vanhanaikainen kaava. Sääli kyllä sen suosio on ollut melko tiukasti Aasiaan rajattu. (Oscar-ehdokkuutta ei… no, tämähän tuli jo käsiteltyä.)

Mikään tuskin voisi olla kauempana Ghiblin tyylistä kuin popmusiikki, tissienpuristelu, kännykät ja timelapse-efektit.

Siinä että Ghibli on lännessä animen keulakuva koska se nyt vain sattuu sellainen olemaan on kuitenkin yksi iso ongelma.

Se ongelma on se, että kun Ghibli on ihmisten ensikosketus animeen, he kohauttavat olkiaan sen elokuvien käsikirjoituksellisille ongelmille ja ajattelevat niiden johtuvan pelkistä kulttuurieroista. Sitten ajatellaan että no olihan se aika kummallinen, mutta en varmaan vain tajunnut ihan kaikkea, kun tämähän on kuulemma parasta animea mitä on. Kukaan ei viitsi sanoa, että keisarilla ei ole vaatteita.

Ja sitten se kaikki parempi anime jää vaille tutustumista. Se on kamalan surullista – ikään kuin katsoisi pelkästään James Bond -elokuvia, koska ”tietäisi” kaikkien muiden elokuvien olevan huonoja.

Ikävä totuus kuitenkin on, että minun mielestäni Ghibli ei ole tehnyt oikeasti hyvää elokuvaa pariinkymmeneen vuoteen. Selittämättömät syy-seuraussuhteet, hahmojen motiivien epämääräisyydet ja muut käsikirjoitukselliset sekavuudet eivät ole kulttuurieroja eivätkä animen erikoispiirteitä, vaan ihan vain kerronnallisia ongelmia. Kunnollisessa animessa sellaisia ei ole.

Eräässä paneelihaastattelussa vuosia sitten sitten Mamoru Oshii kysyi Toshio Suzukilta, mitä ihmettä Ponyon tuotannossa oli oikein tapahtunut. Hänen sanojensa mukaan ”eihän sen jälkipuolisko ole enää edes elokuva, ainoastaan läjä kohtauksia peräkkäin”. Suzuki hymisi vaivaantuneena, että sen jälkeen kun Miyazaki voitti Oscarin kukaan ei ole enää oikein uskaltanut antaa hänelle rakentavaa palautetta.

Toisin sanoen Miyazaki kärsii samasta ongelmasta kuin George Lucas: kukaan ei uskalla sanoa vastaan suurelle, kuuluisalle ja tunnetusti kärttyisälle nerolle. Ja tuloksena sitten on ollut mm. elokuva, jossa lentokoneiden äänet tehtiin suulla päristelemällä, ja parikymppisen päähenkilön ääninäyttelijäksi otettiin hetken mielijohteesta animeohjaaja Hideaki Anno, jolla ei ole minkäänlaisia kykyjä muuhun kuin suoraan paperista lukemiseen.

Tuuli nousee -elokuvan tekemisestä kertova dokumentti The Kingdom of Dreams and Madness näyttää, miten Miyazaki ja Suzuki päätyivät palkkaamaan Hideaki Annon ääninäyttelijäksi.

Tarina ei tietenkään pääty tähän, koska Miyazaki aikoo epäilemättä tehdä töitä kuolemaansa asti. Hän ilmoitti haluistaan palata eläkkeeltä marraskuussa 2016 esitetyssä, itsestään kertovassa TV-spesiaalissa Never-Ending Man: Hayao Miyazaki. Keväällä 2017 Ghibli alkoi virallisesti palkata uusia animaattoreita hänen ”viimeistä elokuvaansa” varten. Tuotanto ilmeisesti alkoi syksyllä 2017.

Tässä vaiheessa on hyvä muistaa, että firma tarvitsee uusia animaattoreita nimenomaan sen vuoksi että kaikille edellisille annettiin aiemmin potkut. Oshii sanoi siinä edellälinkatussa Kreml-haastattelussaan, että parasta mitä Ghibli voisi tehdä olisi vapauttaa animaattorinsa rikastamaan Japanin muuta animeteollisuutta, ja näinhän on sitten oikeastaan käynyt. Harva aiemmista työntekijöistä tuskin haluaa takaisin.

Tämän vuoksi uusi elokuva How Do You Live? tuskin valmistuu kovin vauhdilla – tämänhetkinen arvio on vuosi 2021. Kukaan ei tiedä mitä luvassa on, mutta edellämainituista syistä en jaksa itse olla kauhean innostunut.

Ghibli ei tule katoamaan tänä eikä ensi vuonna, mutta ennen pitkää sen perustajat kuolevat. Kenties siinä vaiheessa vuosikymmenten ajan pohdittu kysymys siitä kenestä saadaan ”seuraava Miyazaki” on jo vanhentunut, koska toistaiseksi näyttäisi siltä, että kukaan ei oikeastaan edes halua seuraavaa Miyazakia.

---

Petteri Uusitalo

Kirjoittaja on Anime-lehden päätoimittaja. Häntä ja blogia voi seurata Twitterissä.

---

Edellinen: Perverssi suhtautuminen väkivaltaan

Seuraava: Tulevaisuus jota ei koskaan tullut

 

Kommentit

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Jos huomaa olevansa vaistomaisesti eri mieltä tämän kirjoitukseni kanssa, niin kannattaa miettiä miksi sellaisia tunteita kokee. Jos kritisoisin esimerkiksi Quentin Tarantinoa, Tim Burtonia tai John Lasseteria, olisiko selkärankareaktio samanlainen? Vai olisiko reaktio enemmänkin se, että kaipa noin nimekkäitä elokuvantekijöitä kuuluukin tarkastella kriittisen linssin kautta?

(Jos haluaa japanilaisen esimerkin, kirjallisuuden puolella on tietysti Haruki Murakami.)

Se isoin juttu tässä taitaa olla se, että täällä lännessä Ghibli vaikuttaa sellaiselta pieneltä ja sympaattiselta taide-elokuvapajalta, joka tekee luonnonläheisiä ja ei-kaupallisia elokuvia toisin kuin isot pahat Disney ja Dreamworks. Täällä meillä kun ei näe Totoro-oheiskrääsää joka kaupassa, toisin kuin Japanissa. Joten voi olla helppo kuvitella että Ghibli ja Miyazaki jotenkin tarvitsevat puolustelua, ja että niiden kritisointi on ”ylimielistä” ja ”besserwisseröintiä” ja mitä lie.

Lisäksi muistuttaisin jälleen kerran, että kolumnien tapaan nämä blogipostaukset ovat mielipidekirjoituksia. Joten niiden syyttäminen siitä että ne sisältävät mielipiteitä on vähän väärän puun haukkumista.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski

Itse asiassa poistin kommentistani ennen lähetystä huomautuksen, että olisi aika erikoista, jos joku japanilainen kirjoittaisi vastaavalla tavalla Pixarista 3D-animaation julkisina kasvoina ja voivottelisi, kuinka paljon parempia 3D-animaatioita jää huomiotta, koska Pixar paistattelee parrasvaloissa. Eli kaipa tämä vastaa kysymykseen, kuinka suhtautuisin, jos tekstin aiheena olisikin esim. John Lasseter.

En myöskään tunne ainakaan Suomessa ketään, joka luulisi Ghibliä pieneksi arthouse-studioksi. Yleinen käsitys on pikemminkin se, että Ghibli on Japanin Disney. Tai suomalaisille tutummin Japanin Muumit, eli sellainen universaali kulttuurialan vientituote, jota kelpaa esitellä ulkomailla, koska se ei yleensä ole millään tavalla offensiivista, eikä niin tiukasti sidoksissa lähtömaan kulttuuriin, että se jäisi ulkomaalaisilta ymmärtämättä. Eli ainakin meillä ollaan pääsääntöisesti Ghiblin roolista erittäin hyvin perillä.

Ehkä tästä näkökulmasta blogi vaikuttaakin hieman ylimieliseltä lähinnä länsimaista viihteenkuluttajaa kohtaan: Ghibli on suuri ja menestynyt studio, josta kirjoittaja ei satu pitämään, joten sen menestys ulkomailla lasketaan lähinnä Disneyn markkinointikoneiston ja Oscar-voiton piikkiin, eikä länsimainen yleisö kulttuurisokeudessaan suostu edes tunnustamaan leffoissa esiintyviä kerronnallisia ongelmia. Tässä vain unohtuu mm. se, että jopa Suomen Yleisradio esitti Ghibli-leffoja televisiossa 90-luvulla ennen kuin Disney-kontrahdista tai Oscarista oli mitään tietoa. Kysyntää oli lännessä muutenkin, mutta Nausicaän leikellystä USA-versiosta loukkaantunut Ghibli oli hyvin vastahakoinen kauppakumppani.

En siis näe, että on ihan reilua sanoa, että Ghibli nyt vain "sattuu" olemaan se The Animestudio lännessä olipa studion Oscarin jälkeisestä tuotannosta mitä mieltä tahansa. Jotain siellä on tehty oikein jo kauan ennen sitä lopullista läpimurtoa.

Nostoja