Jouluinen bloggaus

Lunta maassa, lahjat paketissa ja Pelaaja 100 pian valmis! Joulu on täällä taas!

14.9.2011 23:32

Jaahas, taas on maa täynnä lunta ja jouluaatto on ihan lähellä. Hieno homma!

Puristamme vielä viimeiset mehut toimituksesta ja kasaamme Pelaaja 100:n, jonka ennakkohype on ollut melkoisen kovaa. En kuitenkaan usko, että kukaan tulee pettymään, sillä lehden sisältö on erinomaista.

Jos lehti on nyt hyvässä vedossa niin kyllä verkkopuolikin pyörii kohtuullisesti. Pelaajalehti.comin syksy on ollut kaikkien aikojen paras. Koko syksy on liikuttu ennätyslukemissa ja kaikkien aikojen kävijäennätys meni rikki viikolla 49. Kiitos siis kaikille lukijoille tästä!

Mutta se mainostuksesta, aletaas räkyttämään paskaa!

Joulu tulee!

Herään joihinkin peleihin vähän myöhässä. Red Dead Redemption on maannut koko vuoden hyllyssäni, mutta olen pelannut sitä vain parisen tuntia, lähinnä tiukahkon treeniaikatauluni vuoksi. Nyt kuitenkin aloin tekemään töitä pelin eteen. Teen tyhmästi ja pelaan vähän sekaisin pääpeliä ja Undead Nightmare -lisäosaa. Tarkoitukseni on pelata joululomalla nämä molemmat läpi.

Tietty aikaa vaatii myös Worms 2: Armageddon -moninpelaus. Muu toimisto ei lämpene pelille, mutta minä ja Kaitila pelaamme matseja keskenämme usein. Kaitila vie yleensä voittoja enemmän, mutta joskus saan vireen päälle ja nöyryytän Kaitilan poikaa supertarkoilla kranaateillani. Nykyisin pelaamme vain Linnake-pelimuotoa, jossa molempien madot ovat omissa linnoissaan. PelaajaHD:ta on varmasti tästä pelistä luvassa!

Yksi peli, jota olen pelannut on Faxanadu. Jumalavita, että peli on vaikea! Minun täytyy edetäkseni avata ovi, joka avautuu Q-avaimella. Mikäli kuolen, ovi menee taas lukkoon ja minun täytyy palata edelliseen kylään ostamaan toinen Q-avain, sillä ei riitä, että oven on kerran avannut. Pelasin pelin ensimmäistä kertaa läpi alle kouluikäisenä, mutta nyt en aikuisena enää selviä tällaisista haasteista. Naurettavaa!

Sama tarina Super Mario All-Starsin kanssa. Miten hankalaa voikin olla pelata Super Mario Bros -pelejä, vaikka näiden parissa on varttunut. Ensimmäinen osa menee jotenkin, mutta Lost Levels vaatii jo hirmuisia ponnisteluja, vaikka All-Stars-versiossa tallennus onnistuukin jokaisen kentän jälkeen.

Mutta NES-pelien hienous onkin siinä, että sitä todella tuntee elävänsä. Kuolema vie niin pitkälle takaisin, että sitä täytyy oikeasti pelätä. Miettikääs vaikka sitä, että Battle of Olympuksessa piti kerätä 80 oliivia, ja tämä ei todellakaan ollut nopeasti hoidettu keräys, vaan pitkä grindaus. Kun oliivit oli saatu kasaan, ne piti kiikuttaa Jumalan luokse, joka sitten vastineeksi antoi jotain hyödyllistä. Jos kuolit matkalla, menetit puolet oliiveistasi. Siinä on tunnetta oikeasti mukana, kun on jotain menetettävää. Nykypäivänä tallennuspisteitä on joka viiden sekunnin välein ja aikaa voi kelata takaisin jos auto menee ojaan. Kyllähän minäkin siitä pidän, kun toistoa ei tule liikaa, mutta NES-pelien pariin palattuani tajusin myös sen, että kuolemanpelko pelissä on itseasiassa aika hieno asia.

Hienoa oli se, että avovaimokin pitää Faxanadusta ja onkin useasti pyytänyt minua pelaamaan sitä, jotta pääsisi näkemään miten seikkailu jatkuu. Pelaavat pariskunnat ovat aika harvinaisia, mutta tunnen pari sellaista tyyppiä, joiden naiset katsovat vierestä miehen pelaamista tai päinvastoin. Pelaaminen on kuitenkin erinomaista yhteistä aikaa pariskunnille. Hyvin erilaista kuin vaikka elokuvien töllöttely, sillä pelatessa molemmat voivat oikeasti osallistua, keskustella ja pähkäillä pelin pulmia yhdessä.

plants_vs._zombies_wallpaper_1

Ville duunaa tuossa juuri TimeSplitters 2 -PelaajaClassicsia, Pelaaja 100 valmistuu mukavasti ja toimituksessa joululoma alkaa häämöttämään!

Hyvää joulua kaikille tasapuolisesti! Muistakaa ulkoilla nyt kun on pakkasta ja lunta! Minut ainakin löytää rinteistä joulun pakkaspäivinä! Ja kirjoittakaa oikein paljon kommentteja kaikki, jotka viitsitte blogeja lukea!

Ja muistakaa: tämä ei ole vuoden viimeinen blogi…

Lisää luettavaa