Vuoden peli, missä luuraat?
Vuosi on lopuillaan, ja pelimediassa se tarkoittaa vain yhtä asiaa. Vuoden peli -listojen tekeminen on alalla pitkä perinne, ja omansa kajauttaa ilmoille kaltaistemme perinteisten julkaisujen lisäksi pitkälti joka ikinen bloggari, podcastjuontaja ja striimaaja. Omina blogiaikoinani raapustin Pelaaja.fihin pitkän avautumisen siitä, kuinka keinotekoisena prosessia itse pidän, eivätkä henkilökohtaiset tunteeni ole vuosien varrella juuri muuttuneet. Lukijamme odottavat listaa kuitenkin into piukassa vuodesta toiseen, joten kieltäytyäkään ei päätoimittajana tohdi.
Mutta mikä avuksi, kun menneestä pelivuodesta ei ole jäänyt muistiin yhtäkään selkeää huippuhetkeä? Juuri mitään elämää suurempia tunteita tai ylitsevuotavaa suitsutusta kirvoittanutta ei ole ilmestynyt, ja tämän voi todeta helposti vilkaisemalla vaikkapa lehtemme arvostelusaldoa kuluneelta vuodelta. Ainoa sivuillamme jaettu täysi kymppi uskottiin Disco Elysiumin The Final Cut -uudelleenpaketoinnille, ja peli oli listamme kärjessä jo pari vuotta sitten. Arvosanat ovat toki yksittäisen arvostelijan mielipiteitä, mutta ne toimivat kätevinä apuviivoina listaurakkaa aloitellessa.
Samaan hengenvetoon huomautettakoon, etten tämän faktatiedon pohjalta yritä väittää, etteikö tänä vuonna olisi ilmestynyt yhtään juhlimisen arvoista peliä. Jos arvosanoja vielä hetki tuijotellaan, on yhdeksikköjä kuitenkin putoillut vuoden varrella tasaiseen tahtiin. Yksikään näistä peleistä ei kuitenkaan ole ollut sellainen koko toimituskunnan pikkusormensa ympärille kietonut ilmiö, jollaisiksi vuoden pelin korkeimman arvonimen ansaitsevat julkaisut yleensä mielletään. Tämän vuoden arvosteluhiteissäkin tuntuu kaikissa olevan omat kolhunsa, minkä takia niitä on vaikea nostaa ehdottomasti ylitse muiden hyvien mutta yhtä lailla epätäydellisten tapausten.
Tästä pääsemmekin jälleen takaisin siihen, miksi vuoden peli -listojen tekeminen on omasta mielestäni hieman päätöntä. On haastavaa laittaa minkäänlaiseen mielekkääseen arvojärjestykseen pelejä, jotka ovat todellisuudessa pitkälti samalla viivalla toistensa kanssa. Monille järjestysnumerointi on kuitenkin tärkeää ja vuoden ykköspelin titteli on huikean tavoiteltu, minkä vuoksi tammikuun tarkkoja sijoituksia pohditaan toimituksen kesken monesti tuntikaupalla. Tänä vuonna vain pelkään, että tehtävä on lähes mahdoton.
Siksipä tammikuussa julkaistavaan listaan täytynee suhtautua neutraalimpana kertauksena niistä peleistä, jotka ovat ylipäätään ansainneet kehuja. Ei se missään nimessä arvotonta ole – ei varsinkaan tällaisena vuonna, kun laitteista on pulaa ja julkaisuja jää siksi monilta väliin miltei väkisin. Jos pelit pitää kuitenkin jonkinlaiseen jonoon järjestellä, toivottavasti ensi joulun alla listalle olisi jälleen kertynyt sellaisia maatajärisyttäviä kokemuksia, joista jaksaisimme toimituksen kesken rähistä ääni intohimosta väristen. Siinä tohinassa pääsee sentään tuulettamaan vuoden mittaan patoamiaan tunteita!
Johanna Puustinen,
Pelaaja-lehden päätoimittaja
Pääkirjoitus on julkaistu nyt kaupoissa olevassa Pelaaja-lehden joulukuun numerossa 228.
Kommentit
Metroid Dread.
Ei pidä hätäillä, Halo Infinite julkaistaan vasta ensi keskiviikkona. Tosin myös Metroid Dread oli loistava tapaus. Myös Scarlett Nexus upposi itselle sekä Mass Effect tietenkin.
Vielä pari viikkoa sitten olisi itsekin pitänyt hetki raapia päätä kysymyksen edessä, mutta tällä hetkellä näyttää lähes ilmiselvältä, että Halo Infinite on vuoden peli. Moninpeli on kaapannut jo aivan täysin mukaansa ja sen rinnalla kampanjan pitää olla aikamoinen mahalasku, että kokonaisuus kääntyisi enää tästä pakkasen puolelle.
Muita mainitakseni, Deathloop ihankivuudessaan oli ihan kiva, Eastward oikein tyylikäs indiepeli ja It Takes Two mukavaa joskin vähän liian venytettyä co-oppia parisuhdeteemalla. Halo Infinite kuitenkin selkeästi ainut peli tänä vuonna, jonka jäljiltä pään osia on saanut keräillä pelihuoneen lattialta ja seiniltä, kun on niin tajunnanräjäyttävää.
Mitähän uusia pelejä on missä eitarvitse grindata? Useampi jäänyt "pölyttymään", kun ei vaan jaksaa grindaa töiden jälkeen.
Oma vuoden peli on ainakin vielä valheim saa nähdä muuttaako halo vielä asiaa.
Omalle kohdalleni "maatajärisyttäviä" pelejä tuli tänä vuonna useampikin. Alla tähänastinen vuoden top4:ni, joka erottui muista todella selkeästi - kaikkia pelatessa arki ja tunnit katosivat.
1. Shin Megami Tensei V
2. Shin Subarashiki Kono Sekai (NEO: The World Ends With You)
3. Monster Train First Class
4. Ender Lilies
Pääkirjoituksessa valiteltu maatajärisyttävyyden puuttuminen saattaa johtua myös päätoimittajan/toimituksen pelimausta.
Niin en tiedä. Makuja on monia, mutta minusta pelivuotena tämä oli kova kuin mikä, kun esim. uusi Ratchet tuli, Deathloop, Returnal ja nyt unohdan tietysti monta muutakin. Oluen syytä.
Mikähän hetkellinen mielenhäiriö minulle iski, että unohdin Shin Megami Tensei V:n kokonaan?
Silti täytyy tämän vuoden peli laskea Halo Infiniten hyväksi. Osaltaan toki siitäkin syystä, että SMTV:stä odotin jo erinomaista peliä, kun taas Halo pääsi iskemään ihan puun takaa.
Kun Hades tuli tänä vuonna PS5, niin se iski kyllä todella kovaa. Mutta voiko sitä sanoa vuoden 2021 peliksi? Ratchet & Clank: Rift Apart on minulle se GOTY 2021. :)
Shin Megami Tensei V