Vuoden peli, missä luuraat?

Vuosi on lopuillaan, ja pelimediassa se tarkoittaa vain yhtä asiaa. Vuoden peli -listojen tekeminen on alalla pitkä perinne, ja omansa kajauttaa ilmoille kaltaistemme perinteisten julkaisujen lisäksi pitkälti joka ikinen bloggari, podcastjuontaja ja striimaaja. Omina blogiaikoinani raapustin Pelaaja.fihin pitkän avautumisen siitä, kuinka keinotekoisena prosessia itse pidän, eivätkä henkilökohtaiset tunteeni ole vuosien varrella juuri muuttuneet. Lukijamme odottavat listaa kuitenkin into piukassa vuodesta toiseen, joten kieltäytyäkään ei päätoimittajana tohdi.

Mutta mikä avuksi, kun menneestä pelivuodesta ei ole jäänyt muistiin yhtäkään selkeää huippuhetkeä? Juuri mitään elämää suurempia tunteita tai ylitsevuotavaa suitsutusta kirvoittanutta ei ole ilmestynyt, ja tämän voi todeta helposti vilkaisemalla vaikkapa lehtemme arvostelusaldoa kuluneelta vuodelta. Ainoa sivuillamme jaettu täysi kymppi uskottiin Disco Elysiumin The Final Cut -uudelleenpaketoinnille, ja peli oli listamme kärjessä jo pari vuotta sitten. Arvosanat ovat toki yksittäisen arvostelijan mielipiteitä, mutta ne toimivat kätevinä apuviivoina listaurakkaa aloitellessa.

Samaan hengenvetoon huomautettakoon, etten tämän faktatiedon pohjalta yritä väittää, etteikö tänä vuonna olisi ilmestynyt yhtään juhlimisen arvoista peliä. Jos arvosanoja vielä hetki tuijotellaan, on yhdeksikköjä kuitenkin putoillut vuoden varrella tasaiseen tahtiin. Yksikään näistä peleistä ei kuitenkaan ole ollut sellainen koko toimituskunnan pikkusormensa ympärille kietonut ilmiö, jollaisiksi vuoden pelin korkeimman arvonimen ansaitsevat julkaisut yleensä mielletään. Tämän vuoden arvosteluhiteissäkin tuntuu kaikissa olevan omat kolhunsa, minkä takia niitä on vaikea nostaa ehdottomasti ylitse muiden hyvien mutta yhtä lailla epätäydellisten tapausten.

Tästä pääsemmekin jälleen takaisin siihen, miksi vuoden peli -listojen tekeminen on omasta mielestäni hieman päätöntä. On haastavaa laittaa minkäänlaiseen mielekkääseen arvojärjestykseen pelejä, jotka ovat todellisuudessa pitkälti samalla viivalla toistensa kanssa. Monille järjestysnumerointi on kuitenkin tärkeää ja vuoden ykköspelin titteli on huikean tavoiteltu, minkä vuoksi tammikuun tarkkoja sijoituksia pohditaan toimituksen kesken monesti tuntikaupalla. Tänä vuonna vain pelkään, että tehtävä on lähes mahdoton.

Siksipä tammikuussa julkaistavaan listaan täytynee suhtautua neutraalimpana kertauksena niistä peleistä, jotka ovat ylipäätään ansainneet kehuja. Ei se missään nimessä arvotonta ole – ei varsinkaan tällaisena vuonna, kun laitteista on pulaa ja julkaisuja jää siksi monilta väliin miltei väkisin. Jos pelit pitää kuitenkin jonkinlaiseen jonoon järjestellä, toivottavasti ensi joulun alla listalle olisi jälleen kertynyt sellaisia maatajärisyttäviä kokemuksia, joista jaksaisimme toimituksen kesken rähistä ääni intohimosta väristen. Siinä tohinassa pääsee sentään tuulettamaan vuoden mittaan patoamiaan tunteita!

Johanna Puustinen,
Pelaaja-lehden päätoimittaja

Pääkirjoitus on julkaistu nyt kaupoissa olevassa Pelaaja-lehden joulukuun numerossa 228.

Lisää luettavaa