Battlefield 3

Tässä on tullut jo muutaman kuukauden ajan pelattua Battlefieldia netissä todella innostuneena. Kaikki varmasti ovat kuulleet tästä loistavasta nettisotapelisarjasta ja peli onkin jakanut ihmiset vihaajien ja rakastajien leireihin. Tämä kirjoitus keskittyy enimmäkseen omiin kokemuksiini verkkopelistä, sillä yksinpeliä on tullut korkeintaan kokeiltua.

Mielestäni se oli harvinaisen heikko esitys, missä ei ollut muuta kuin heikosti käsikirjoitettu tarina ja hahmot. Myös toiminnaltaan yksinpeli jäi todella heikoksi ja säälittäväksi esitykseksi. Toki, olihan siinä kahdessa tehtävässä hävittäjän kyydissä lentämistä ja tankin puikkoihin pääsemistä, mutta nämä kaksi kohtaa jäivät äärimmäisen lyhyiksi ja putkimaisiksi kokemuksiksi. Joten unohdetaan surkea yksinpeli ja hypätään suoraan asiaan.

Sodan juhlaa

Kuten väliotsikko viittaa, pelin moninpeli on silkkaa sotimisen juhlaa, valtavilla kentillä ja monilla ajoneuvoilla. Omat kokemukseni Battlefield 3:n kanssa ovat olleen konsoleilla, sillä olen testannut pelin Xbox 360-versiota ja omistan PS3-version. Peli on toki moottorinsa ansiosta todellista seuraavan sukupolven tekniikkaa, kuten PC-versio antaa ymmärtää. Pelin grafiikka on hyvällä tietokoneella kerrassaan upeata ja pelaajamäärä on jopa 64 pelaajassa.

Konsoleiden tekniikka on nykyään todella vanhaa kuten kaikki tietävät, joten Dice on joutunut tekemään monia kompromisseja saadakseen uusimman sotasirkuksensa konsolipelaajienkin ulottuville. Maksimi pelaajamäärä on jouduttu supistamaan 24 pelaajaan ja kartat ovat jalkaväelle hieman pienempiä kuin PC-versiossa. Fiksusti kylläkin, hävittäjien ja helikopterien lentoalue on paljon kookkaampi kuin varsinainen kenttä, joten niillä pystyy lentämään kauemmin kuin kaksi sekuntia.

Grafiikassa on toki tehty paljon karsimista, mutta omiin silmiin pelin PS3-versio näyttää silti melko hyvältä. Piirtoetäisyys on tosin kärsinyt pahasti ja etenkin tarkka-ammuttaessa huomaa pelkistetyt tekstuurit ikävän selvästi.

Tiimipelaamista

Itse olen pelannut lähinnä pelin conquest-muotoa, sillä kaikista saatavilla olevista pelinmuodoista se on selkeästi eniten omaan makuuni. Conquestissa on tarkoituksena pelata tiiviinä ryhmänä ja vallata pelialueen valtauspisteitä. Se tiimi jolla on hallussaan eniten tukikohtia, pitää oman puolensa sotilaat korkealukuisina ja voittavat loppujen lopuksi kyseisen taiston. Pelimuoto on äärimmäisen koukuttava ja monesti taistelut ovat äärimmäisen kiivaita ja aggressiivisia. Kovimpia ovat tietenkin matsit, joissa tiimit ovat erittäin tasavertaisia ja taistelu tukikohdista on uskomattoman kovaa. Ilmassa lentävät taistelijat ja maassa kulkevat tankit ovat aina ikävä kohtaus, varsinkin kun on saanut vallatuksi tärkeän tukikohdan.

Helikoptereiden ohjusiskut suoraan oman tukikohtansa päällä ovat vavisuttavia ja monesti saattavat tuhota kaikki omat tankit, jeepit ja lentoajoneuvot. Olen tosin monesti tehnyt tiimikaverin kanssa uskomattomia kopteri-iskuja vihollisten tukikohtiin, tuhoten mielettömästi vihollisten kalustoa ja miehiä. Konsoleiden pienempi pelaajamäärä ei itseäni ole koskaan erityisemmin häirinnyt, sillä isoillakin kentillä olen saanut kokea aikamoista kyytiä ja todella kiivaita taisteluita.

Monipuolisuutta

Conquest ei tietenkään ole ainoa moninpelimuoto, mitä on tullut pelattua, vaikkakin suosikkini onkin. Team Deathmatch on myös yllättävän hauskaa vaihtelua pelitiloihin. Vaikka pelitila muistuttaakin paljon Call of Dutya (minkä moninpelistä en erityisesti pidä), on se Battlefieldissä todella toimivaa ja kiivasta taistelua. Pelaajamäärä on korkeampi ja kentät myös paljon CoD:ia laajempia. Myös pelkkää Deathmatchia ei tässäkään pelimuodossa saa aikaiseksi, vaan tarjolla on pelkästään tiimipohjainen tappomatsi.

Tiimityötä edelleen vaaditaan (mikä on mielestäni mahtava asia) ja pientä taktikointiakin pitää saman puolen pelaajien kanssa edelleen harrastaa. Pelistä löytyy tietysti myös muitakin moninpelitiloja, mutta omat kokemukseni ovat jääneet lähinnä näihin kahteen tilaan. Moninpeli sisältää tietenkin valtavan määrän avattavaa sisältöä, aina arvonimistä uusiin aseisiin ja muokkausosiin saakka. Tämä on loistava tapa pitää pelaajat koukussa kyseiseen peliin ja olenkin huomannut, kuinka kaikki muut moninpelit ovat jääneet taakse tämän messiaan tieltä.

Loppukommentit

Olen tässä kirjoituksessani enimmäkseen kehunut tätä peliä, mutta onhan siinäkin jonkin verran tietenkin virheitä. Etenkin konsoliversiossa on huomattavasti ongelmia, mutta kaikkein ärsyttävintä ovat muut pelaajat. Mielestäni on uskomatonta, että näin tiimipainotteisessa moninpelissä liikkuu satunnaisia perseilijöitä, joiden elämäntehtävä on pilata muiden ihmisten pelikokemuksen. Joten jos joku sellainen ihminen lukee tätä kirjoitusta: lopeta! Mutta onneksi enimmäkseen minulla on ollut aitoja tiimipelaajia omissa klaaneissani.

Pelaamisen iloa!

Martti Punola

Kirjoittaja on Pelaajalehti.comin rekisteröitynyt käyttäjä, eikä kuulu Pelaaja-lehden toimitukseen. Kirjoittajan mielipiteet tai näkemykset eivät edusta H-Town Oy:n tai Pelaajan virallista linjaa.

Jos haluat saada tekstisi julkaistua Pelaajalehti.comin Blogit-osiossa, rekisteröidy sivustolle ja lue julkaisuohjeet täältä.

Lisää luettavaa