Kirjoittaja on Pelaajalehti.comin rekisteröitynyt käyttäjä, eikä kuulu Pelaaja-lehden toimitukseen. Kirjoittajan mielipiteet tai näkemykset eivät edusta H-Town Oy:n tai Pelaajan virallista linjaa.
E3-messut ovat ohi ja asetelmat uudelle konsolisodalle on aseteltu. Kuukausia ennen kuin kukaan meistä on päässyt kokeilemaan, saatikka näkemään omin silmin yhtäkään peliä 66% konsolisodan osapuolista, ollaan jo täysin varmoja siitä, mikä konsoleista onkaan se paras ja mikä konsoleista tulee olemaan se seuraavan konsolisukupolven (5-8 vuotta) voittaja.
Katsellessani nettiasiantuntijoiden kommentteja aiheeseen liittyen, olen tukehtunut vuorotellen joko nauttimaani popcorn-kouralliseen tai sitten kommenttien ja "analyysien" täydelliseen perättömyyteen. Yksi asia on kuitenkin valitettavan paljon nostanut rumaa päätään pelaajien kommentoinnissa. Asiaa tarkemmin mietittyäni huomasin, että kyseinen ilmiö on viime aikoina levinnyt entistä laajemmalle. Kyllä, puhun nyt... grafiikkaprostituutiosta!
Grafiikka = pelin laatu
"Huono peli, sillä huhujen mukaan sen freimit tippuvat joissain kohdissa jopa 15/sekunti"...
"Kyseinen peli on täysin pelikelvoton sillä peli ei rullaa 60fps-ruudunpäivityksellä"...
"En voisi koskaan enää pelata pelin alkuperäistä versiota sillä tämä HD-päivitys tekee pelistä niin paljon paremman näköisen"...
Siinä muutamia klassisia virkkeitä viime kuukausien varrelta eri lähteistä poimittuna. Mikä ihme on meihin ihmisiin mennyt? Onko tosiaan videopelin äärimmäinen laadun tae nykyään vain ja ainoastaan se mitä silmä näkee ja nimenomaan kuinka kauniita asioita se näkee? Näin useamman konsolisukupolven nähneenä ja kokeneena on tietysti helppo vetää johonkin ne omat grafiikkapreferenssit sillä sitä on tottunut niin paljon vähempään.
Vertauskuvana voisi käyttää vaikka sitä kuinka helpottuneita vanhat ihmiset ovat nykyään sen jälkeen kun ovat kokeneet toisen maailmansodan kauhut mutta tässä tapauksessa, myös usea sotaveteraanikin on alkanut valittaa oloistaan ja siitä kuinka 30fps on pelikelvotonta kuraa verrattuna tuplasti nopeampaan.
Cave Story (julkaistu 2004). Täysin surkea peli koska näyttää aivan 8-bittiseltä peliltä. En koskisi tikullakaan.
Mikä sitten sai myös niin sanotut vanhemmat pelaajat itkemään ja vikisemään silmäkarkin perään aivan kuin se olisi videopelielämyksen ainoa merkittävä asia? Tekikö nykyisen (ja tulevan) konsolisukupolven grafiikkastandardit niin ison reiän näiden ihmisten aivoihin, että heidän mielipiteensä ja aatteensa muuttuivat yhtäkkiä samalle tasolle kuin keskimääräisen YouTube-kommentoijan (nykypäivän termi pilkkasanalle "idiootti").
Myönnetään, että itsekin voisin hieman huokaista jos joutuisin nykyisestä huipputason älypuhelimestani palaamaan takaisin vanhanaikaisiin, näppäimistöllä ja alle kahdentoista tuuman näytöillä varustettuihin kännyköihin, mutta jos puhelin olisi toimiva ja hyväksi todettu niin miksipä ei? Tämä on ideologia jota toivoisin myös useamman pelaajan suusta kuultavan mutta ei niin ei. Tärkeintä on se, kuinka yksityiskohtaisesti pelin päähahmon korvakäytävät on lähikuvissa animoitu.
Ei hyvä grafiikka = huono peli
Mitkä osa-alueet tekevät sitten videopelistä laadukkaan? Nämä asiat tietenkin vaihtelevat pelaajittain ja itse kuulun siihen koulukuntaan joka nostaa pelattavuuden, haasteen tai vaikkapa koukuttavuuden graafisten asioiden yläpuolelle. Peli voi näyttää NES-peliltä mutta jos sen kaikki muu sisältö on huippuluokkaa, on se totta helvetissä hyvä peli. Tämä on asia joka jostain syystä on kadonnut täysin pelaajien arvoasteikosta. Grafiikka on totta kai tärkeä ja oleellinen osa itse peliä mutta onko se tosiaan oleellinen, tai se oleellisin, osa itse pelikokemusta?
Ei todellakaan ole. Videopelit on kehitetty aikoinaan ajanvietteeksi joiden oleellisin osa on käden ja silmän yhteiskoordinaatioon perustuvien ärsykkeiden koetteleminen sekä viihtyisän ajanvietteen tarjoaminen. Tämän kaiken keskellä graafiset asiat ovat olleet vaan kermavaahtoa kakun päällä jonka puutteesta ei aikoinaan valitettu mutta niiden löytyessä kokonaisuudesta, niiden laadukkuus oli aina mainitsemisen arvoinen asia.
Fez (julkaistu 2012). Arvostettu peli mutta en ymmärrä miksi? Katsokaa nyt tuota palikkamaista grafiikkaa!? Yök!
Grafiikan nostaminen niinkin tärkeään asemaan mitä se nykypelaajien mielipiteiden ja möläytysten perusteella tuntuu olevan on lähes samaa kuin ostaisi auton vain sen ulkonäön perusteella. Kuvankaunis Ferrari joka kuitenkin käyttäytyy ajaessa kuin vanha Saab ja huippunopeuskin on vain 30km/h, ostaisitko tai kehtaisitko edes kehua kavereillesi ja ennen kaikkea, nostaisitko vuoden kovimmaksi autoksi edes kokeilematta?
My eyes! My eyes are burning!
Onneksi nykypäivänä on vielä kuitenkin olemassa edes viitteitä ihmisten hyvyydestä. Pienet julkaisjatahot eivät resurssien puutteista johtuen kykene luomaan fotorealistisia tai Pixar-animaatioon verrattavissa olevia maailmoja, jonka johdosta pelilliset innovaatiot ja muut asiat (kontrollit yms.) nousevat pääosaan. Paljon lokaa niskaansa (myös minulta) saava Minecraft on yksi viime vuosien isoimmista peli-ilmiöistä enkä ole koskaan kuullut pahemmin sitä pelaavien henkilöiden suusta valitusta pelihahmojen ja ympäristöjen palikkamaisuudesta.
Useat tämän blogin kuvista esiintyneet nimikkeet on rankattu viime vuosien parhaiden pelien joukkoon huolimatta niiden vanhanaikaisesta ulkoasusta. Annetaanko nämä anteeksi mediassa ja kuluttajien keskuudessa vain siksi koska ne ovat pienten ja indie-statuksella kulkevien tahojen tuotoksia vai miksi?
Myös niin sanottujen isojen pelitalojen tuotoksista löytyy tänä päivänäkin nimikkeitä, jotka eivät grafiikalla juhli mutta jotka ovat muutoin täyttä rautaa. David Cagen pre-Heavy Rain-peli Fahrenheit oli aikoinaan hämmentävä ja kiehtova tapaus. Mielenkiintoinen ja omaperäinen peli-idea kääntyi loppupeleissä hyväksi videopeliksi, eikä pelin ankean huono grafiikka ollut kuin pieni tahra pelin laadussa. Nykyään kun peliä näyttäisi videolta ah, niin hyväksyvälle ja avarakatseiselle pelikansalle, saisi se täyden lynkkaustuomion vain ja ainoastaan grafiikkansa vuoksi, ja jäisi myös kauppojen hyllyille pölyyntymään. Kukaan näistä pilkkahuutojen laulajista ei luonnollisesti olisi kyseistä peliä sekuntiakaan edes pelannut.
Ryse (ei vielä julkaistu). Paras peli ikinä koska kykenee näyttämään kymmeniä hahmoja ruudulla ilman että ruudunpäivitys tökkii.
Toivoin vakavissani että tämä uusi konsolisukupolvi olisi ottanut pääprioriteetikseen innovaatiot ja uudet ideat mutta näin viikko E3-messujen jälkeen käteen jäi paremmalla grafiikalla showboattaileminen ja tietenkin pelikonsolien multimediaistuminen (terkut äidinkielenopettajalle!).
Tämä tarkoittaa taas kuutta vuotta comparison-kuvista/videoista pikselien bongailua pelisivustoilla ja tietenkin pelaajien täysin käsittämättömiä kommentteja näiden puolustaessa naama punaisena sitä konsolia, jonka äiti sattui heille joululahjaksi ostamaan. Pc-pelaajat tietysti naureskelevat partoihinsa, mutta toisaalta en ole koskaan ymmärtänyt, että miten joku jaksaa panostaa tonnin tai kaksi parin vuoden sisään saadakseen pelin näyttämään paremmalta... puhumattakaan siitä, että saisi edes jonkun pelin toimimaan?
Milloin pelaajista tuli ainoastaan tuotteen ulkokuorta katsovia nirppanokkia? Onko tämä grafiikan perään huutelu vain keino piilottaa oma konsolifanipoikamaisuus? Vastausta menen etsimään pelisivustojen keskustelufoorumilta uuden popparikulhon kera.
- Norsukampa
Jos haluat saada oman tekstisi julkaistua Pelaajalehti.comin Blogit-osiossa, rekisteröidy sivustolle ja lue julkaisuohjeet täältä.
Kommentit
Puhun nyt Bioshock ja Half life ja Infamous ja Uncharted tyylisistä peleistä enkä mistään angry birdseistä.
Ei liity aiheeseen, mutta jäät kyllä paljosta paitsi.
True or false?
http://www.memecenter.com/fun/205241/playing-video-games-for-graphics
Ota ne kivet pois sieltä PS2:n tuulettimesta. Ja vaikka tuo liioiteltu 12fps pitäisikin paikkansa, niin hitaan seikkailupelin ja nopean räiskinnän vaatimat fps:t ovat täysin eri asia.
Myytti.
Olen kyllä katsonut mustavalkoelokuvia, mutta jos vaihtoehtona on värit tai ei, valinta on selvä. Sama pätee teräväpiirron ja SD-sonnan välillä, jos on omalle silmälle parempaa tarjolla, miksi tyytyisin huonompaan?
Yllämainituista Sin City nähty, en tykännyt, ei johtunut värien puutteesta. Limboa olen pelannut, ihan hauska. SL lyhyehkön pätkän perusteella yliarvostettua paskaa ja taaskaan väreillä ei vaikutusta.
Grafiikat eivät paranna peliä, ne parantavat pelikokemusta. Kärjistettynä esimerkkinä; olisiko Ocarina of the Time yhtä kutkuttava kokemus, jos pelissä ei käytettäisi lainkaan tekstuureja, niin että hahmoina ja ympäristöinä toimisi vain värittömät 3D-mallit.
Toisena esimerkkinä käytän Wind Wakeriä. Eikö ole totta, että yksi pelin suurimmista ansioista on upea Cell Shading grafiikka, joka loi pelille satumaisn ja uniikin tunnelman.
Rautainen pelattavuus on vain yksi osa paketista, joka loi näistä kahdesta pelistä iki-muistoisia klassikkoja.
Grafiikat vaikuttavat vahvasti pelien tunnelmaan, ja saattavat ne vaikuttaa pelattavuuteenkiin. On eriasia tapella kymmentä vastustajaa vastaan, kuin kahta. Silläkin on eronsa onko FPS 62 vai 12.
Vaikka kolumnisi keskittyi grafiikkaan, olin lukevani rivienväristä kritiikkiä next-gen tehokokonsolien tehoja vastaan. Olen huomannut kuinka monet "grafiikkaan väliinpitämättömästi" suhtautuvat vähättelevästi konsolien tehoja kohtaan. Ihan kuin he unohtaisivat sen faktan, että kovat tehot mahdollistavat enemmän kuin hienot grafiikat. Teköäly, alueiden vaihtelesuus ja koko, fysiikka, sekä dynaamisuus ovat asioita joihin tehot vaikuttavat, ja jotka vaikuttavat pelattavuuteen.
Suuret tehot vähentävät kehittäjien rajoitteita toteuttaa itseään.
Älkää ymmärtäkö väärin, ei grafiikka ole ainoa kriteeri, miksi pelini ostan. Kiinnostukseni jotain tiettyä peliä kohtaan muodustuu monista eri asioista, joista grafiikka on vain yksi. Osaan nauttia peleistä huonommalla visuaallisella annilla, osaan nauttia myös visuaallisesta annista.
Ps. On huvittavaa kuinka moni retropelaaja, jotka vähättelevät grafiikan tärkeyttä, käyvät kuumina pelimusiikkeista. Muistatteko monta retromuistelua, joissa ei fiilisteltäisi pelin audiovisuualista puolta?
Joitakin kummallisia pointteja ja joitakin oikein eriskummallisia pointteja kyllä (PC-pelaamisesta lähinnä). Jos on tottunut 60 fps:ään, niin kyllä se 30 saattaa joillekin tuntua oikeasti vähän hitaalta. Pelaamista tämä tuskin monelta estää, mutta mikäli saa sen vaihtoehdon niin kyllä 60fps tietysti on parempi. Itse en juuri välitä muuten kuin on että kivaa että se jokseenkin tasaista. Satunnaiset pudotukset eivät tietenkään myöskään häiritse pelikokemusta minulla, mutta olisi se kuitenkin kivempaa jos sellaisia ei ole.
Joitakin ihan hyviä pointteja oli tietysti myös.
Satunnaisista pudotuksista kyllä joskus tunnutaan nostavan ihan liian iso haloo, joskus jopa leimaten versio niiden takia huonoksi, vaikka kyseessä olisi oikeasti hyvin pieni juttu kyseessä.
Sinänsä on myös mielestäni vähän harmi että peliteollisuudessa keskitytään niin paljon grafiikkoihin. AAA-pelin pitää näyttää aina niin kauniilta kuin mahdollista. Eipä siinä mitään kun kaikki muukin on kohdallaan, kuten Last of Usissa, mutta joskus kyllä keskitytään niihin grafiikkoihin ihan liikaa muiden osa-alueiden kustannuksella. Mielelläni näkisin myös pelejä jotka uhraisivat grafiikkaa sen vuoksi että saisi enemmän juttuja tapahtumaan ruudulla. Pelien budjetit kuitenkin ovat rajallisia.
Grafiikka ja taiteellinen tyyli on myös eri asia. Kyllä mielestäni tyylistä saa myös olla tykkäämättä, vaikka tosin jos sen takia jättää muuten hyvän pelin pelaamatta on se vähän sääli. Taiteellisella tyylillä voi myös pelistä saada erittäinkin kauniin vaikka graafisesti ei olisikaan ihmeellinen. Xenoblade Chronicles (vaikka käyttikin aivan ihmeellisen erinomaisesti Wiin tehoja, niin toki graafisesti kalpeni HD-peleihin) on mielestäni yksi tämän sukupolven kauneimmista peleistä. Toisaalta olisi sekin näyttänyt vielä kauniimmalta HD:nä tietysti.
Ainakin omat pelit 120Hz monitorista on aika herkkua ja kyllä se silmä sen erottaa miten smhootti kuva on, ja tottakai parempi kelpaa aina kuhan sisältö on kohallaan voihan autokin olla ulkoisesti kaunis peli mutta mitä löytyy pellin alta jos multa kysytään tahdon kumpaakin Grafiikkaa ja mukiin menevää sisältöä.
Grafiikat on kyllä tietyssti plussaa, mutta se ei itselläni ratkaise mitään.
Samaa mieltä. Pelasin lähes kaksi vuotta sitten Ocarina of Timen läpi GameCube-versiona ja voin sanoa, että en ole vieläkään unohtanu kokemusta, enkä tule varmaan koskaan unohtamaankaan. Ja omasta mielestäni peli on kaunis edelleen. Itse kuulun bolgin kirjoittajan kanssa samaan kastiin, eli siihen, että grafiikka on ehkä viimeinen asia mitä katson peliä hankkiessa. Olen kuullut esimerkiksi serkun suusta (joka ei tiedä peleistä paskaakaan) että "meilestäni pelit vois olla vieläki paremman näkösiä, uusi sukupolvi voisi tulla jo.". Joo ei. Totta puhuen, vaikka yhtään uutta konsolia ei olisit ullut sitten DC/PS2/GC/XB-aikakauden, olisin peliteollisuuteen ehkä tyytyväisempi kuin nykyään, sillä oikeasti keskityttäisiin ihan muuhun, kuin grafiikkaan. Hieno blogi, kiitos!
Nykypäivänä pelit ovat hyvin elokuvamaisia joten hyvä grafiikka on elinehto, muuten elokuvamainen fiilis ei välity.
Täytyy muistaa myös että tehojen täytyy kasvaa jotta pelit voivat kehittyä. Ilman tehojen nousua ei olisi päästy 2D:stä 3D:hen, open world-pelejä ei olisi, autopeleissä kuljettaisiin raiteilla yhteen suuntaan jne.
Huono grafiikka ei tee pelistä huonoa, mutta kuinkahan moni mahtaisi nykypäivänä ottaa hyllystä vaikka sellaisen pelin kuin Mario 3 jos se vaikka julkastaisiin nyt nykykonsoleille täysihintaisena. Peli on edelleenkin loistava, mutta muiden pelien rinnalla tasavertaisena sitä ei voi enää myydä.