Kesäkuun pääkirjoitus: Pelimaailma valmistautuu uuteen koronakesäkierrokseen / Blogit / pelaaja.fi

Kesäkuun pääkirjoitus: Pelimaailma valmistautuu uuteen koronakesäkierrokseen

4.06.2021 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
0
Kesäkuun pääkirjoitus: Pelimaailma valmistautuu uuteen koronakesäkierrokseen

Uusi kierros koronakesää

En olisi viime vuonna tähän aikaan välttämättä uskonut, että naputtelisin pandemian värittämiä pääkirjoituksia lehteen vielä seuraavanakin suvena. Tässä sitä kuitenkin ollaan, jo toisen koronakesän kynnyksellä, ja tänä vuonna täysin etänä järjestettävät E3-messutkin kolkuttelevat jo ovella.

Viime vuonnahan perinteikkäät pelikekkerit peruttiin kokonaan, ja messukesä oli muutenkin kaikin puolin omituinen. Monet tutut tapahtumat järjestettiin kyllä verkossa ja lehdistötilaisuuksia saatiin lähetettyä tuttuun tapaan suoraan suuren yleisön olohuoneisiin, mutta kunnollista ryhtiä ja rakennetta tekemisellä ei tuntunut olevan. Esimerkiksi Geoff Keighleyn luotsaama uusi tulokas, monta kuukautta kestänyt Summer Game Fest, oli ideana mukiinmenevä, mutta pelaajien kiinnostus tapahtumaa kohtaan alkoi selkeästi nuupahtaa loppua kohden.

Pelaajan toimituksessa jäimme kaipaamaan fyysistä messukokemusta sisältöteknisistä syistä, vaikka hikisiä ihmismassoja ei ollutkaan ikävä. Messut ovat uskomattoman tehokas tilaisuus buukata viikko tupaten täyteen tapaamisia, demoja ja haastatteluja, joilla voi lihottaa lehteä tarpeen mukaan pitkin syksyä. Sellaisia ei kuitenkaan viime kesänä ollut samalla tapaa keskitetysti tarjolla – oletettavasti koska suurien tapahtumien peruuntuminen tuli tietynlaisena yllätyksenä kaikille. Katselimme siis päätteidemme ääressä samoja lähetyksiä kuin kaikki muutkin ja yritimme hiki hatussa keksiä tuoreita näkökulmia kuluneisiin otsikoihin.

Tänä vuonna E3 kuitenkin käynnistyy ennen varsinaista yleisötapahtumaa järjestettävillä mediapäivillä, ja Kölnin Gamescomia varten näyttäisi olevan rakenteilla kunnianhimoista infraa kehittäjäkohtaamisten mahdollistamiseksi. Tässä vaiheessa poikkeustilamaratonia Teamsien ja Meetsien pitäisi jo kuulua ihan jokaisen alan ammattilaisen työkalupakkiin, ja viime aikoina etänä järjestetyissä ennakkotilaisuuksissa on alkanut näkyä hieman monimutkaisempiakin verkkokonferenssiratkaisuja.

Olen siis toiveikas sen suhteen, että saamme tänä kesänä takaisin pienen siivun sitä messuhulinaa, johon olemme tottuneet. Toivon mukaan se näkyy positiivisesti myös lehden sisällössä. Mikä parasta, sen eteen ei tarvitse edes juosta pää kolmantena jalkana messuhallista toiseen pelkän currywurstin voimalla!

Johanna Puustinen,
Pelaaja-lehden päätoimittaja

Pääkirjoitus on julkaistu nyt kaupoissa olevassa Pelaaja-lehden kesäkuun numerossa 223.

Nostoja