Rahalle vastinetta?
Muistaako kukaan The Elder Scrolls IV: Oblivionin surullisenkuuluisaa Horse Armoria? Tätä noin kolmen euron hintaista puhtaasti kosmeettista lisuketta pidetään yleisesti ensimmäisenä modernina maksullisena lisäsisältönä, joka oli täysin turha. Siksi sitä myös pidetään syyllisenä kaikkeen siihen maksulliseen lisäsisältöön, jota voi sanoa turhaksi ja kalliiksi – mikä monille pelaajille tuntuu tarkoittavan kaikkea lisäsisältöä.
Aiheesta voisi puhua laajemminkin, mutta keskityn nyt lähinnä kysymykseen lisäsisältöjen hinnasta. Verkkokeskustelujen kommenteissa näkee monesti, että joku maksullinen lisäsisältö on riistoa ja liian kallis, vaikka käytännössä kaikki suurempien pelien lisäsisältö osuu nykyään 10–15 euron haitariin. Ero hyväksyttävän ja liian kalliin välillä on siis käytännössä muutama euro.
Lisäsisällön arvo on äärimmäisen subjektiivinen asia, vaikka siitä verkkokeskusteluissa puhutaankin aina yleisenä totuutena. Lopulta tuskin kukaan kuitenkaan ostaa lisäsisältöä, jota pitää itselleen tarpeettomana, vaikka hinta olisi kuinka halpa. Niinpä mikä tahansa summa siitä on silloin liikaa. Jos taas pitää pelistä ja haluaa lisää, on taatusti auliimpi höllentämään kukkaronnyörejään.
Asiaa mutkistaa myös pelien luonne. Yksinpelattavalle tai kertakäyttöiselle lisäsisällölle asettaa taatusti päässään ihan erilaisen hintalapun kuin verkkomoninpelin uudelle sisällölle, jota luultavasti pelaa kymmeniä ellei jopa satoja kertoja enemmän. Tämä kaikki tekee lisäsisältöjen hintojen arvioinnin ja vertailun hyvin hankalaksi. Henkilökohtaiseksi esimerkiksi käy vaikkapa Destiny, jonka emopelin ja kaiken lisäsisällön olen itse ostanut. Olen pelannut peliä kaikkiaan yli 800 tuntia eli saman verran kuin noin 40 prosenttia sen pelaajista. Hintaa pelituntia kohden kertyy kaikkiaan noin 20 senttiä. Nopealla laskutoimituksella keskivertoon yksinpeliin käyttämälleni pelitunnille tulee hintaa useita euroja, mikä suhteutettuna edelliseen on aika paljon.
Niinpä minun on vaikea ottaa vakavasti valituksia esimerkiksi Destinyn lisäsisällön hinnasta, mutta kaikki tämä on suhteutettu omiin tuloihini ja pelitarpeisiini. Joku toinen määrittää hinnan pelitunnille aivan eri tavalla, eikä joku katso tarpeelliseksi tehdä sitä lainkaan, sillä pelkkä pelin pituus ei aina määritä sen antamaa kokemusta ja tällainen arvottaminen on vaikeaa. Sama koskee myös kaikkea kosmeettista sisältöä, kuten alussa mainittua Horse Armoria, joilla ei ole mitään oikeaa pelimekaanista tai sisällöllistä arvoa muutoin kuin pelaajan omassa päässä.
Loppukaneettina voisi lainata vanhaa tylyä viisautta, jonka mukaan tyhmä ei ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa. Kukin päättää itse, missä tämä tyhmyyden raja kulkee. Jos edelleen jaksat toivoa maksullisen lisäsisällön katoamista, älä turhaan pidättele hengitystäsi. Markkinat ovat puhuneet ja se käy kaupaksi – ainakin toistaiseksi.
Miika Huttunen
Pelaaja-lehden päätoimittaja
Kirjoitus on julkaistu pääkirjoituksena Pelaaja-lehden kesäkuun numerossa 177, joka on nyt kaupoissa!
