Kesän aikana tapahtui kaikenlaista. Kun sitä noin kirjoittaa niin alkaa kelata, että kesä on ohi, mutta niinhän se piakkoin taitaa olla. Todella ikävää. Olen kyllä nauttinut Helsingin raivokeleistä.
Nyt on hyvä fiilis päällä. Pelaaja 48 on platinaa ja pelialalla alkaa syksyn kynnyksellä taas tapahtua. Jengi tulee takaisin lomilta ja saa kuulla multa koko ajan ”onko peli x tullut? ”Milloin ois pelistä x-joku versio testiin?” ja niin edelleen. Minussa on aina välillä kestämistä. Toimitukseen tihkuu koko ajan infoa uusista peleistä… erittäin jees, tämän takia tätä hommaa jaksaa vieläkin tehdä. Mailailin äskettäin erään PS3-devaajan kanssa, toivottavasti tästä pelistä saamme Pelaajaan matskua lähikuukausina. Eräs tuttuni on puolestaan kokeilemassa Gears of Warin lähes valmista versiota… Vielä kun Wiistä nyt olisi jotakin uutta kerrottavaa. Ja Tokyo Game Show on piakkoin….
RIP E3
E3 ovat ohi… No, ainakin sellaiset E3:t joissa olen käynyt viimeiset kahdeksan vuotta. Onpas pitkä aika. Mä olen aina digannut messujen hulvattomasta meiningistä ja tahdista. Se on paras paikka toteuttaa mahdollisimman monta haastattelua ja tavata kaikki alalla toimivat tutut. Tein ensimmäisen Miyamoto-haastatteluni juuri E3:ssa. Yleisestikin messut ovat olleen vuoden kohokohta, mutta kyllähän tämä lopputulos oli nähtävissä. Homma oli niin sanotusti levinnyt käsiin. Kustantajilta kului tuhottomasti rahaa (tosin oliko Sonyn pakko käyttää yli miljoonaa dollaria pelkästään bileisiinsä? Veikkaan, että niiden perusteella, ketkä pääsivät ne kokemaan, vastaus on kyllä). Ongelma ydin olivat kulut. Kun homma paisui kilpailuksi siitä kuka on isoin ja paras, niin rahaa paloi reippaasti.
Samalla valtaosa peleistä ei enää ollut messulattialla vaan suljettujen ovien takana, joka tuntui hieman hassulta tilaisuudessa, jossa pitäisi pelien pitäisi olla kaikkien nähtävissä. Toisaalta itse pidin haastesta kuka pääsee katsomaan mitä, kun Skandinaviasta päästetään kaksi henkilöä katsomaan peliä x tai haastattelemaan heppua z. Pelintekijät ovat varmasti onnellisia, kun heidän ei tarvitse irrottaa aikataulustaan paria kuukautta E3-demon toteuttamista varten, jota laaja yleisö pääsee pelaamaan. Silloin ei ole varaa tarjota pelattavaksi bugista ja keskeneräistä peliä.
Kontrolloiduimmissa tilaisuuksissa pelintekijät voivat demota keskeneräisiä pelejä paremmin ja kehitysyksiköillä. Tällöin on helpompi selittää toimittajille, mitkä jutut ovat työn alla ja niin edelleen. E3:ssa vieraili monia ns. turisteja, jotka testaavat demoa jostakin pelistä, joka on 12-18 kuukauden päässä valmistumisesta ja sitten teilaavat sen rumaksi ja huonosti toimivaksi.
Kustantajat järjestävät perinteisesti jenkkimedialle ns. Pre-E3 -tilaisuuksia, joissa esitellään noin 80% peleistä, jotka messuilla näytettäisiin. Jotenkin käsittämätöntä, että iso osa matskusta esiteltiin kahteen kertaan lyhyen aikavälin sisällä. Näihinkin tilaisuuksiin meni rahaa ja vain parin viikon kuluttua nähtiin samat pelit. Tosin usein herkut ja isot julkistukset säästettiin E3:a varten.
Konami on oiva esimerkki. Sen pre-E3 -tilaisuudessa näytettiin Froggeria ja Castlevaniaa…. suoraan sanoen pelejä, jotka eivät kiinnostanee, kun kaikki halusivat nähdä Kojima Productionsin tuotantoa. Ne tietenkin nähtiin vasta E3:ssa. Tälläisen pre-E3-tilaisuuden kiinnostavuus on alhainen. Miksi edes järjestää niitä? Saas nähdä miten käy Kojiman Productionsin, joka on aina liekittänyt E3:a upeilla trailereilla ja niin edelleen.
Vielä vuosia sitten E3-messut kestivät kolme päivää. Päälle tuli päivän verran lehdistötilaisuuksia. Viime vuosina E3:t ovat kestäneet maanantai-aamusta perjantai -yöhön. Toki, virallisia messupäivä on aina ollut kolme, mutta virallisia messupäiviä ennen on kaikenlaisia tilaisuuksia, kuten Microsoftin, Sonyn ja Nintendon mahtavat lehdistötilaisuudet.
E3-messut olivat yhtä networkingia kaiken aikaa. Päivällä tutustuttiin kiiressä peleihin ja suoritettiin haastatteluja. Illalla taas käytiin kaikenlaisissa tilaisuuksissa, joissa luodaan kontaktit ja kuullaan parhaat jutut, joista ei saisi puhua. Näin se viihdeteollisuus toimii.
Seuraava Pelaaja
Tätä kirjoittaessani olemme reilun viikon päässä syyskuun Pelaajan valmistumisesta.
Voin iloisesti todeta, että syyskuun Pelaajassa enemmän sivuja, kuin heinä- ja elokuun lehdissä. Tekisi mieli kertoa enemmän, mutta en halua rakentaa taas liiallisia odotuksia.
Olen työstänyt syyskuun Pelaajaan laajan artikkelin, jota olen hautonut jo pitkään. Nyt erään pelin myötä sen toteuttamiseen tuli hyvä sauma. Olen koostanut artikkelia mielessäni pitkään ja työstin sitä tekstiksi useiden viikkojen ajan. En todellakaan ole kummoinen kirjoittaja, mutta tunnollinen olen ja todella tyytyväinen edellämainitun jutun lopptulokseen.
Syykuun lehdessä on runsaasti muitakin mielenkiintoisia juttuja. Etunenässä laajoja arvosteluja, kuten Metal Gear Solid 3 Subsistence, Saints Row (kirjoitin) ja Dead Rising. Uskon, että arvostelut miellyttävät paristakin syystä.
Toinen juttu on se, että syyskuun lehteä varten teemme kaksi erilaista kantta. Yksi versio kauppojen hyllyille ja yksi versio tilaajille. Kannet ovat täysin erilaiset. Lehden sisältö on tietenkin molemmissa täysin sama.
Töissä Lassen kanssa.
Kulunut kesä
Puidaanpa vähän menneitä. Heinäkuu oli mielenkiintoista aikaa. Oli hieman trabelsia henkilökohtaisten asioiden suhteen, synttärit, niin paljon duunia, että loma jäi vähiin ja sitten yllätys, Guns’n Roses.
Kirjoitinkin ennen GNR-keikkaa foorumeille, etten saanut lippuja, mutta sitten erään ystävän kautta sainkin lipun jälkimmäiselle Helsingin keikalle, joka oli aivan helmi. Aivan helvetin hyvä meininki. Katsoin keikan kolmen hyvän ystäväni kanssa ja kun sitä harvoin kerkiää frendien kanssa olemaan, niin oli hieno fiilis olla kavereiden kanssa keikalla . Tästä tuleekin mieleeni viime vuoden heinäkuun The Gamen superkeikka Nosturissa, jossa olin Lassin, Lassen ja Harrin kanssa. Nosturissa oli yli 40 astetta lämmintä, mutta meininki oli mahtavaa. Marraskuussa tippuu Gamen toinen albumi!
Takaisin GNR-keikan pariin. Paikat olivat hyvät. Tulimme Hartwall-areenalle noin 21:00, koska tiesimme ettei keikka ala ennen 22:30. Jengin oli turha valittaa siitä, että bändi ”myöhästyi”. Mikä iso bändi nyt muka aloittaa keikan ajoissa kello 21:00? Hiljaista.
Otimme pari mukia juotavaa ja törmäsin todella vanhaan kaveriini, jonka kanssa duunailtiin yhtä sun toista Amiga- ja pc-aikakaudella. Oli hieno nähdä hänet, you know who you are. Mies joka opasti minua aluksi pc-maailmaan EMS/Config.sys/Autoexec.bat -meininkeihin. Jos nuo eivät sinulle mitään sano, olet kovin nuori 😉 Ah, mieleeni tuelvat ajat Wing Commanderin, Strike Commanderin ja X-Wingin parissa….mmm.
Kuvat peräisin newgnr.comista
Keikka alkoi hienosti. Robin Finck vingutti Welcome to the Junglen riffiä pariin otteeseen ja sitten kirjaimellisesti räjähti. W. Axl Rose näytti olevan aidosti hyvällä tuulella ja heitti biisit sydämestään. Pistin tämän huomiolle, mutta lähes jokaisen kuluneen kesän keikkaraportin yhteydessä mainittiin sama asia. Edellisistä keikoista oli neljä vuotta, joten kaipa mies lavalle kaipasi. Sitä antaa paljon anteeksi, kun hän vetää biisit niin hyvin. Pääsin taannoin täysin sattumalta puhumaan erään henkilön kanssa, jonka paras ystävä on Rosen hyvä kamu. Oikeasti. Sainpahan urkittua hieman inside-informaatiota 😉
Jo vuoden 2002 kesken jääneen kiertueen keikka-arvosteluissa kiinnitettiin huomiota Axlin hymyilevään lavameininkiin. Bändin nykyisten jäsenien kemiat näyttäisivät toimivan hyvin, joskin tilanne on se, että Axl on pomo ja sillä siisti. Olen hieman huvittuneena lukenut uusien GNR-fanien tekemien juttuja siitä, kuinka bändihenki on mahtava ja Axl niin hieno ihminen. No, Rose matkustaa erillään muusta bändistä eikä harrasta treenausta bändin kanssa ennen keikkoja, joten kyllä hän aika erillään on. Tosin mediassa työskentely opetti sen, että ihmisiä ei todellakaa voi tai pidä arvioida heidän julkisen esiintymisensä perusteella.
Homma kuitenkin toimii livenä, se on pääasia. Tarvitsemme Rosen kaltaisia eksentrikkoja, joista puhua ja joita ihmetellä. Joka kerta kun Rose poistui keikan aikana lavalta, sitä pelkäsi, että tuleekohan se takaisin. Sen verran on kaverille jo mainetta kertynyt.
44-vuotiaan Rosen ääni on aika kovassa kuosissa, sillä hän pääsee lähes sille tasolle mitä levyilläkin. Rosen ääni on jotain mahtavaa. Esimerkiksi Welcome to the Junglen loppuosa, kun hän huutaa ”diiieeeeee”… Oikein selkäpiitä karmii. Sitä tajuaa hyvä laulajan merkityksen. Rose hengittää biiseihin aivan uutta eloa ja Helsingin keikoilla hänen äänensä oli hyvässä vedossa.
GNR soitti muutaman (uuden) biisin enemmän verrattuna ensimmäiseen Helsinki-keikkaan. Uusista biiseistä ehdoton suosikkini on IRS.
Gonna call the president
Gonna get me a private eye
Gonna get the IRS
Gonna need the FBI
Going to make it a federal case!
Gonna wave it right in your face!
Biisi levisi nettiin vuoden alussa. Veikkaanpa, että studiotasoiset taltioinnit ovat levinneet nettiin Rosen/levy-yhtiön sallimana. Promoa. Uusista biiseistä ovat netissä IRS:n ohella myös The Blues, Better, Madagascar ja There Was a Time. Bändi soitti näistä jokaista Euroopan kiertueellaan.
Niin ne uudet biisit. Monet näistä, kuten IRS, Better ja Catcher in the Rye (Queenin Brian May äänitti tätä varten skitta-osuuksia) mainittiin Rolling Stone -lehdessä jo vuonna 2000. Osa niistä soitettiin vuoden 2002 -kiertueella. Madagascar soitettiin vuoden 2002 surullisen kuuluisassa MTV:n VMA-esiintymisessä.
Joten kovin uusia biisejä ei ole tänä kesänä soitettu, vaan jo 4-6 kuusi vuotta vanhaa matskua. Mitä helvettiä on tapahtunut 2002 -2006 välisenä aikana?
Kesän kiertueen biisilista oli lähes sama kuin vuoden 2002 -kiertueen. Saisinpa jutella pari tuntia Axl Rosen kanssa. Mutta ei. Kimi Räikkönen pääsi. Toivottavasti kysyi oikeat kysymykset. Rose on mahtava mysteeri. Kun hän ryhtyi 1996 tekemään tulevaa Chinese Democracy -albumia niin jo silloin tiedettiin, että hän halusi industriaalisoundia. Tuosta on jo kulunut 10-vuotta, vieläkö hän haluaa samaa? Miten hän on tehnyt levyä jo 10 vuotta? Ei hän varmasti jokaista päivää ole viettänyt studiossa. Käy kuulemma jollain gurulla Phoenixissa tai jotain. Bändin nykyiset jäsenet ovat ehtineet tehdä omia soololevyjään, kiertäneet muiden bändien kanssa ja niin edelleen. Sekin kertoo, jotain Rosen meiningistä. Eivät muut bändin jäsenet varmasti edes tiedä mikä levyn tilanne on.
Oli miten oli, nämä uudet biisit toimivat hyvin livenä ja esim. IRS-biisistä pidän todella paljon, se on helmi. Olen huomannut hyräileväni Betterin melodiaa, vaikken pidäkkään biisin kitaroista . Hyvin biisi kuitenkin toimii. En pidä Finckin kitarointityylistä, enkä vain siksi, että rakastan Slashin kitarointia. Chinese Democracy -biisi on myös hyvä. Ei näitä kannata verrata vanhaan, nämä ovat uudenlaisia biisejä ja yllättävän hyvin ne toimii.
Axl Rosen ja tämän bändin kemiat tuovat sitten minut toimituksemme meininkiin. Kävimme pari viikkoa sitten toimituksen kanssa tuossa iltaa viettämässä, joka on aika harvinaista. Meillä ei yksinkertaisesti ole aikaa hengailuun. Olemme töissä sen verran tiiviisti yhdessä, että vapaa-aikana katselee mielellään vähän erilaista meininkiä. Toisaalta, teemme aika paljon asioita yhdessäkin, varmasti enemmän kuin muualla. Huttunen, Harro ja Lasse lähtivät viettämään iltaa ja lyöttäydyin mukaan. Eräs herra Sarkula oli myös paikalla ja eiköhän Elias Poutanenkin ollut kehissä. Good times. Lassella oli vaikeuksia saapua aamulla toimistolle, vaikka miehellä on monellakin tapaa holtitonta staminaa.
Otimme sitten tuossa viime lehden valmistumisen jälkeen Lassin ja Lassen kanssa extempore-lähdön radalle. Kävimme toimiston lähellä olevassa mestassa, joka oli aika hirveä. Sieltä mentiin sitten syömään ja sitten jatkettiin. Jatkopaikalla näkyi myös ikuisuuslupauslaulaja Janita. Tuntui mukavalta naiselta, vaikka onkin naimissa jonkun 20 vuotta vanhemman hepun kanssa, jonka kanssa muutti New Yorkiin 16-vuotiaana. Hmm. Tsekkasinpa netistä mikä Janitan meininki on, ja oli kiva nähdä, että hänestähän kirjoitetaan ihan mukavasti ja levyt ovat saaneet ulkomailla hyvä vastaanoton. Suomessa dumataa, ulkomailla pidetään.
Tästä megarespektit Axlille. Bändi soitti akustisesti näyttelijätär Rosario Dawsonin synttäreillä New Yorkissa hetken päähänpistosta. Mahtavat synttärikemut I’m sure ja kukapa nyt voisi sanoa hellyyttävän söpölle Rosariolle ei? Not me.