Vakavia uutisia on maailma pullollaan, eikä peliala ole tähän sääntöön minkäänlainen poikkeus. Pelkästään viimeisen viikon aikana uutisvirrasta on vierinyt vastaan iso kasa toinen toistaan ikävämpiä otsikoita studioiden sulkemisesta kuolleeksi julistettuihin lajityyppeihin.
Missä on kaikki hauska? Positiivisemmatkin uutiset ovat viime aikoina koskeneet lähinnä kylmää kahisevaa myyntiennätysten ja tuloskatsausten muodossa, vaikka muutakin puhuttavaa varmasti riittäisi. Pelaajan kaltaiset erikoisalamediat ovat toki olemassa osittain siksi, että edellä mainittujen tyyppisille otsikoille olisi paikkansa. Tätä ja muita tositarkoituksella tuotettuja tietolähteitä seuraavat ihmiset, joita kiinnostavat paitsi pelit myös se, mitä itse alalla tapahtuu.
Kaipaan kuitenkin rehellisesti aikaa, jolloin en itse vielä huolehtinut siitä, mitä pinnan alla milloinkin kytee. Pelit olivat puhdasta viihdettä, enkä suonut ajatuksen puolikastakaan sille, mitä niiden luominen vaatii kehittäjältä, saati kuluttajalta.
On kaikin puolin rankkaa olla tiedostava yhteisön jäsen, ja se heijastuu omaan peliharrastukseeni myös yleisemmällä tasolla. On vaikea innostua erikoisemmista luomuksista, kun takaraivossa sykkii huoli niiden taloudellisesta pärjäämisestä. Tästä hyvänä esimerkkinä on herttainen ja omaperäinen The Good Life, jonka joukkorahoitukseen en edes osallistunut epäonnistumisen pelossa. Kampanja ei päässyt lähellekään tavoitteitaan, mikä ei ainakaan helpota oloani. Vältän tätä nykyä myös alennusmyyntejä, koska kuvittelen pennosteni olevan kehittäjille tärkeämpiä kuin itselleni.
Omien ruusunpunaisten linssieni huurtuminen johtuu osittain varmasti myös nykyisestä työnkuvastani. Sekä varsinaiset työpäivät että useimmat arki-illat vierähtävät pelien parissa puurtaessa, ja vaikka nihkeät otsikot eivät yksinään vaikuttaisi maailmankuvaani kovasti, liippaavat pelinkehityksen ikävät puolet hieman liian läheltä nykyisessä elämäntilanteessani. Vaikka pelit itse eivät maistuisikaan vielä puulta, kaikki alan lieveilmiöt ovat alkaneet rasittaa.
Tämän epätavallisen henkilökohtaisen ja huonosti samaistuttavan avautumisen päällimmäisenä motiivina lienee halu löytää kiinnostus niin kovin rakkaaseen alaan uudelleen. Vaikka kyynistymisprosessin käyntiin sysänneet olosuhteet ovat ehkä hieman tavallista erikoisemmat, en voi olla ainoa, jonka harrastus on yhtäkkiä alkanut tuntua tervassa tarpomiselta.
Uutta uravalintaa tai muuta järisyttävää elämäntapamuutosta en voi itselleni tähän hätään taikoa, joten ongelman ratkomisen on pakko lähteä asennetasolta. Jos en kirjoittaisi ajankohtaisblogia, laittaisin itseni loppuvuodeksi talousuutispannaan. Olisi hienoa vaihtaa vapaalle ja huolia syötteisiinsä yksinomaan hauskoja videoita ja positiivisia arvosteluja, mutta tilanne kaivannee hieman hienovaraisempaa lähestymistapaa. En ehkä voi ryhtyä täydelle todellisuuspaastolle, mutta jokaista karmeaa konkurssiuutista ei silti välttämättä ole pakko klikata.
Voisin samaan syssyyn myös luvata kirjoittaa ensi viikolla vaihteeksi optimistisemmista aiheista – maailmanloppua kun on povattu tältä vuodelta jo aivan riittämiin.
Johanna Puustinen
Kommentit
En minä kiitos vain kaipaa tyhjälle nauramista tai kateutta aiheuttavia menestysuutisia. Kuitenkin ihmiset pitävät vääristä asioista, mikä vie resursseja minun (peli)arvomaailmastani.
Mukavaa pyhäinpäivää kaikille!
Olen pohtinut tätä pelien tukemista useammankin kerran ja tullut aina johtopäätökseen että ei minun vain kannata pelkän tukemisen takia ostaa pelejä täydellä hinnalla jonoon odottamaan pelivuoroa. Ne pelit, jotka oikeasti kiinnostaa, tulee ostettua yleensä vieläpä erikoisversioina, joten se riittäköön minun tukemiseni osalta.
Pelimedia tuntuu usein herkuttelevan huonoilla uutisilla, mutta kuitenkin valikoivasti eikä kaikista revitä huonoja uutisia - tekijöillä ja julkaisoilla on merkitystä.
Itse toivoisin pelimedian olevan entistä enemmän kiinnostunut pelien kehittämisestä myös tekniseltä kannalta, että lukijat hiljalleen ymmärtäisivät myös pelien kehittämisen haasteet. Tuntuu että liian usein edelleen ajatellaan, että pelien pitäisi olla valmis 3-4 vuodessa ja samalla olla teknisesti yhä haastavampia ja näyttävämpiä.
Itse tuen mielelelläni mielenkiintoisia joukkorahoitettuja pelejä niiden epäonnistumistenkin uhalla, koska julkaisijat valitettavasti välttelevät niin paljon riskejä, ettei niiden kautta juuri itseäni kiinnostavia pelejä tule. Onneksi moni muukin ajattelee samoin ja monet projektit menevät läpi.
Jokaisen yrityksen päätehtävä on tuottaa omistajilleen maksimaalisesti rahaa, eikä peliala ole - enää - poikkeus kuin ehkä yksittäisten Indie pelien osalta. Jos mobiili-/tabletti pelit lasketaan mukaan, niin uusia pelejä ilmestyy tuhansia joka kuukausi, jolloin on todennäköistä, että suurimmalle osalle pelitaloista käy ohraisesti, koska ostajia ei kaikille peleille löydy. Tämä lienee se suurin ikävien uutisten lähde.
Toinen ikävä asia on tietynlainen ahneus; voittoa tekevät yrityksetkin panostavat jatkokehityksensä vain sinne mistä tulee eniten rahaa. Esimerkkinä Rockstarin tunnustus ettei heillä ollut intressiä tehdä GTA V:lle uutta pelattavaa kuin Online puolelle, jossa oli säännöllinen rahavirta olemassa. Tämä on ikävää, sillä hyvät pelit eivät saa jatkoa ja samalla pienemmät pelit eivät koskaan näe Go-live päivää, koska niille ei löydy rohkeita tuottajia.
Kolmantena kulmana Indie pelit. Minecraft oli uskomaton menestystarina Indie pelistä suurpeliksi, mutta kun muistaa Markus Perssonin kommentit Minecraftin beta-vaiheen ajoilta, että hän ei myy firmaa, jotta päätäntävalta pysyy itsellä.. kunnes päätti myydä Microsoftin kaltaiselle kolossille, niin kuitenkin lopulta oli kyse rahavirran maksimoinnista; peli oli varmasti jo siinä vaiheessa kannattava ilman Microsoftiakin.
Lähinnä voimme siis pitää peukkuja pystyssä, että satunnaisesti pelimarkkinaan pääsee läpi pelit, jotka yllättävät meidät positiivisesti!:) Itselleni Witcher III kokonaisuudessaan ja viimeisimpänä vielä beta-vaiheessa oleva Players unknown: battlegrounds ovat olleet rahojeni arvoisia ja positiivisesti yllättäneitä kokemuksia.